tk-icons
Sivuston näkymät

Asumistuet selvässä kasvussa viimeiset kymmenen vuotta

28.8.2018
Timo Matala

Asumistukia maksetaan eniten nuorille, yksinhuoltajille ja nuorille lapsi­perheille. Viime vuonna kotitaloudet saivat 1 261 miljoonaa euroa yleistä asumis­tukea, mistä 97 prosenttia kohdistui vuokralaisille. Asumisen tukijärjestelmä ja sen vaikutukset kotitalouksille ovat muuttuneet merkittävästi viime vuosi­kymmeninä.

 

Asumisen tuet voidaan jakaa suoriin ja epäsuoriin tukiin ja niillä voidaan tukea asuntojen hankintaa tai tarjontaa. Asumisen tuet kohdistuvat eri tavoin omistus- ja vuokra-asukkaille ja esimerkiksi eri tulotasoilla oleville tai eri-ikäisille talouksille.

Tässä artikkelissa vertailen kotitalouksien asumis­menoja alentavan tuen jakautumista ja sen muutoksia suhteellisen pitkällä aikavälillä, 1990-luvun alussa ja viime vuosina. 

Asuntojen kysyntätuista merkittävimpiä ovat asumistuet. Kela tukee lähinnä pieni­tuloisten vuokralaisten asumista yleisellä ja eläkeläisten asumistuella. Vuodesta 2015 lähtien yleisen asumistuen myöntäminen perustuu vain kokonais­vuokraan, ruokakunnan kokoon ja asunnon sijaintiin.

Vuoteen 2017 asti tuettiin opiskelijoiden asumista erillisen asumislisän muodossa, mutta nykyisin opiskelijatkin ovat yleisen asumistuen pirissä. Suoraa asumistukea voi sisältyä myös sotilas­avustukseen. Lisäksi pienituloiset voivat saada tukea asumiseensa toimeentulo­tukena mikäli asumistuki ei kata asumismenoja.

Etenkin yleisen asumistuen määrä on viime vuosina kasvanut selvästi. Asumistuen määrä alkoi kasvaa erityisesti finanssi­kriisin jälkeen. Kun vuonna 2008 maksettiin yleistä asumistukea 428 miljoonaa euroa, vuonna 2017 kotitaloudet saivat sitä 1 261 miljoonaa euroa, mistä 97 prosenttia kohdistui vuokralaisille.

Tuensaajien lukumäärä kasvoi samana aikana 139 000 ruokakunnasta 381 500 ruokakuntaan. Eläkeläisten asumistukea maksettiin 581 miljoonaa euroa ja opiskelijoiden asumislisää 146 miljoonaa euroa vuonna 2017 (Kela 2018). Sotilas­avustuksen asumistukiosuus oli 15,5 miljoonaa euroa. Toimeentulo­tukena korvattujen asumis­menojen määräksi on arvioitu 300 miljoonaa euroa vuonna 2015 (YM 2015 s.2021). 

Epäsuoraa tukea vuokriin ja lainoihin

Asuntojen tarjontaa tuetaan rakennuttajille maksetuilla tuotanto­tuilla. Tuotantotukia ovat esimerkiksi korkotuki­lainat vuokra-asuntojen rakentamiseen, hankkimiseen tai perus­parantamiseen. Yleis­hyödyllisille yhteisöille annettujen tukien toivotaan näkyvän markkina­tasoa alempina vuokrina, joten kotitalouksille tuki on epäsuoraa. Muita tuotantotukia ovat mm. investointi­avustukset, valtion­takaukset ja tonttien luovutukset markkina­hintaa halvemmalla (PTT  2017, s.24).

Aiemmin epäsuoraa tukea on sisältynyt myös omistus­asukkaille myönnettyihin arava­lainoihin. Tällöin ns. alikorkotuki syntyi siitä, että lainakorot ovat olleet markkina­korkoja alempia. Omistusarava­lainoihin sisältyi tarveharkintaa mm. tulorajojen ja perhekoko­vaatimusten muodossa. Säänneltyjen rahamarkkinoiden aikana lainan saanti ylipäänsä oli usein vaikeaa ja vaati tavallisesti huomattavia etukäteis­säästöjä.

Korkotukea on myönnetty nuorille ensiasunnon­hankkijoille myös asp-järjestelmän muodossa. Asp-lainojen marginaalit ovat muita ensiasunto­lainoja alempia ja niihin sisältyy valtion lisätakaus. Jos lainakorko nousee yli 3,8 prosentin, maksaa valtio 70 prosenttia sen ylittävistä korko­kuluista.

Verotuet ovat epäsuoria tukia jotka kohdistuvat enimmäkseen omistus­asukkaille. Verotuella tarkoitetaan saamatta jääneitä verotuloja, jotka johtuvat siitä, että tukemis­mielessä poiketaan verotuksen normi­järjestelmästä (verotuksen normaalista perus­rakenteesta) (Rauhanen 2017, s. 11). Yleensä verotukiin ei sisälly tarveharkintaa.

Asumisen verotukea voi syntyä esimerkiksi vakituisen asunnon myyntivoiton verottomuudesta, ensiasunnon ostajien vapautuksesta varainsiirto­verosta, asuntolainan korkojen vero­vähennyksistä sekä laskennallisen asuntotulon verottomuudesta. Verotuet voivat tuensaajan kannalta olla vaikeasti havaittavia ja etenkin asuntotulon verottamista on kansalaisille vaikea perustella, joten siitä on jokseenkin kaikkialla luovuttu.

Asuntolainakorkojen vähennysoikeutta on vuodesta 2015 lähtien rajoitettu. Vuonna 2014 sai asunto­velkojen koroista vähentää 75 prosenttia. Sen jälkeen on vähennys­oikeutta pienennetty vuosittain kymmenellä prosentti­yksiköllä siten, että vuonna 2017 koroista sai vähentää 45 ja tänä vuonna 35 prosenttia.  

Vähennys tehdään ensisijassa pääomatuloista, mutta jos vähennettäviä korkoja on enemmän kuin pääomatuloja, vähennetään alijäämästä 30 prosenttia ansiotulojen veroista (ensiasunnon koroista 32 prosenttia). Kun korot ovat alentuneet lähes olemattomiin, on vähennys­etuuden määrä supistunut selvästi.

Tukien määriin ja jakautumiseen vaikuttavat monet seikat

Kotitalouksien asumismenoja alentavia tukia ovat selvimmin asumistuet ja korko­vähennysten muodossa annettu verotuki. Vähennys­etuus alentaa asunto­velallisten vuosittaisia asumis­menoja ja voidaan kohdistaa sitä saaville kotitalouksille. Aiemmin myös suorat ja epäsuorat korkotuet ovat olleet merkittäviä.

Viime vuosien alhaisen korkotason aikana korkotukien vaikutus on kuitenkin ollut vähäinen. Tuotanto­tukien, jotka näkyvät esimerkiksi markkina­vuokria alempina vuokrina, merkitystä kotitalouksille taas on vaikea arvioida.

Kuvio 1. Asumisen tukien kehitys 1985–2016
Kuvio 1. Asumisen tukien kehitys 1985–2016. Lähteet: Kelan tilastollinen vuosikirja 2016, Kari ym. 2004, VM/Vatt (2017)
Lähteet: Kelan tilastollinen vuosikirja 2016, Kari ym. 2004, VM/Vatt (2017)

Kuviosta 1 ilmenee asumistukien ja korkovähennysetuuden kehitys vuodesta 1985 lähtien. Tiedot on deflatoitu vuoden 2016 hintoihin rahanarvon­kertoimella, joka perustuu elinkustannus­indeksiin. Asumistukien määrä alkoi kasvaa 1990 alun lamavuosina ja erityisesti yleisen asumistuen määrän kasvu on finanssikriisin jälkeen entisestään voimistunut.

Asumistuen kasvu vuoden 2008 jälkeen osui yhteen työttömyyden kasvun kanssa, mutta myös asumistukea saaneiden työssäkäyvien osuus tuensaajista on kasvanut. On arveltu, että kehitystä selittää asumis­menojen kasvu erityisesti pääkaupunki­seudulla sekä matala­palkkaisten töiden yleistyminen. Lisäksi kehitystä saattaa selittää asumistuki­järjestelmän muutokset (Huhtala ym. 2017, ss.1617).   

Korkovähennysetuuden osuus tuista oli suurimmillaan 1980-luvun lopulta seuraavan vuosikymmenen puoliväliin. Raha­markkinoiden vapauduttua 1980-luvun puolivälistä lähtien kotitaloudet velkaantuivat nopeasti, korot olivat korkealla eikä vähennys­oikeutta nykyiseen tapaan rajoitettu.

Lamavuosien jälkeen varsinkin nuoret kotitaloudet hankkivat asuntoja huomattavasti varovaisemmin ja korotkin laskivat. Korkotason vaikutus näkyy myöhemmin piikkinä vuoden 2008 tienoilla, kun suosituin viitekorko, 12 kuukauden euribor, oli jonkin aikaa viiden prosentin tienoilla. Sen jälkeen korot ovat laskeneet jopa negatiivisiksi, mutta myös korkojen vähennys­oikeutta on supistettu.         

Näin määritelty asumisen tuki kotitalouksille on rakenteeltaan ja kohdentumiseltaan muuttunut selvästi viime vuosina. Siihen ovat vaikuttaneet ainakin korkotason vaihtelut, verotuksen muutokset ja vuokrien nousu. Karkeasti sanoen on asumistukien määrä kasvanut selvästi ja verotukien pienentynyt. Erityisesti on kasvanut yleinen asumistuki. Samalla tukien painopiste on siirtynyt omistus­asukkailta vuokralaisille.

Kuvio 2. Asumisen tuen jakautuminen hallintamuodoittain 1990 ja 2016
Kuvio 2. Asumisen tuen jakautuminen hallintamuodoittain 1990 ja 2016. Lähteet: Matala (1993), Kelan vuosikirja 2016, Tulonjakotilasto
Lähteet: Matala (1993), Kelan vuosikirja 2016, Tulonjakotilasto

Kuviossa 2 kotitalouksien asumismenoja alentava tuki on pyritty saamaan mahdollisimman vertailu­kelpoiseksi vuosina 1990 ja 2016. Kotitaloudet saivat vuonna 2016 näin määriteltyä asumis­menoja alentavaa tukea noin kolmesataa miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 1990, kun tiedot esitetään vuoden 2016 rahassa.

Vuokralaisten tuki koostui vuonna 2016 pelkästään asumistuesta, mutta sen määrä on vuodesta 1990 kasvanut reaalisesti yli nelinkertaiseksi. Lainakorkojen vähennyksistä saatua etuutta saivat kotitaloudet vuonna 2016 enää 14 prosenttia siitä mitä ne vuonna 1990 saivat. Tämä tuki kohdistui tietenkin omistus­asukkaille.

Alhaisen korkotason ansiosta kotitalouksille ei koitunut sen paremmin suoraa kuin epäsuoraakaan korkotukea. Vaikkei kuvioon varmaankaan sisälly kaikki kotitalouksien saama tuki, kiinnittää huomiota se, miten tuen jakautuminen hallinta­muodon mukaan on muuttunut. Kun omistus­asukkaat saivat tuesta vuonna 1990 lähes 70 prosenttia, oli heidän osuutensa siitä vuonna 2016 enää kymmenisen prosenttia.

Eri tuet kohdistuvat erityyppisille kotitalouksille

Kuvioissa 3, 4 ja 5 on verrattu asumismenoja alentavien tukien jakautumista tulo­viidenneksittäin vuosina 1990, 2008 ja 2016. Tuloluokat on muodostettu kulutus­yksikköä kohti laskettujen käytettävissä olevien tulojen mukaan ja vuosien 1990 ja 2008 luvut on muutettu vuoden 2016 rahanarvon mukaisiksi.

Kuvio 3. Asumisen tuen jakautuminen tuloviidenneksittäin 1990, vuoden 2016 rahassa
Kuvio 3. Asumisen tuen jakautuminen tuloviidenneksittäin 1990, vuoden 2016 rahassa. Lähde: Matala 1993
Lähde: Matala 1993

Vuonna 1990 tuki jakautui tulotasoittain kokonaisuutena kohtalaisen tasaisesti. Jonkin verran muita enemmän tukea saivat alimpaan ja ylimpään tulo­viidennekseen kuuluvat kotitaloudet. Eri tukimuodot sen sijaan jakautuivat selvästi eri tavoin erituloisille kotitalouksille.

Korkovähennysetuudesta hyvätuloiset saivat suurimman osan. Siitä hyvä­tuloisimman tulo­viidenneksen osuus oli kolmannes ja toiseksi hyvä­tuloisimman neljännes, kun alimman viidenneksen kotitaloudet saivat etuudesta vajaat yhdeksän prosenttia.

Asumistuki taas oli vielä selvemmin pienituloisten tukimuoto. Asumistuesta pieni­tuloisimman viidenneksen kotitaloudet saivat lähes 60 prosenttia ja hyvä­tuloisimman vain kaksi prosenttia.

Omistusaravalainojen alikorkotuki kohdistui enimmäkseen pieni- ja keskituloisille, mutta asp-lainojen korkotuki vähennys­etuuttakin selvemmin hyvätuloisille. Ylimpään tulo­viidennekseen kuuluvat kotitaloudet saivat siitä 43 prosenttia. Korkotukien osuus koko tuesta vuonna 1990 oli noin viidennes.

Kuvio 4. Asumisen tuen jakautuminen tuloviidenneksittäin 2008, vuoden 2016 rahassa
Kuvio 4. Asumisen tuen jakautuminen tuloviidenneksittäin 2008, vuoden 2016 rahassa. Lähde: Tulonjakotilasto 2008
Lähde: Tulonjakotilasto 2008

Vuosien 2008 ja 2016 osalta kuviot näyttävät hyvin erilaiselta. Vuonna 2008 kotitaloudet saivat vähennys­etuutta reaalisesti 13 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1990 ja vuonna 2016 vähennys­etuuden määrä oli vain 14 prosenttia vuoden 1990 määrästä.

Vuosina 20072008 korkotaso (12 kuukauden euribor) oli jonkin aikaa 45 prosentin tienoilla, mutta on sen jälkeen selvästi alentunut ja laski vuoden 2016 aikana jopa negatiiviseksi. Lisäksi vähennys­etuuden pienenemiseen on vuoden 2015 jälkeen vaikuttanut vähennys­oikeuden rajoittaminen.


Kuvio 5. Asumisen tuen jakautuminen tuloviidenneksittäin 2016
Kuvio 5. Asumisen tuen jakautuminen tuloviidenneksittäin 2016. Lähde: Tulonjakotilasto 2016
Lähde: Tulonjakotilasto 2016

Vuonna 2016 etuus jakautui vuoteen 1990 verrattuna hieman epätasaisemmin hyvätuloisille kotitalouksille, sillä ylimmän viidenneksen taloudet saivat siitä 35 ja toiseksi ylimmän 24 prosenttia. Tämä voi tuntua hieman oudolta, koska aiemmin etuuden määriin vaikutti myös verotuksen progressio, kun vähennykset tehtiin veronalaisesta tulosta. Nykyäänhän korot vähennetään pääomatulosta tai niiden puuttuessa alijäämä­hyvityksenä ansiotulojen veroista.

Eniten kuvioissa kuitenkin kiinnittää huomiota asumistukien kasvu. Asumistukien määrä kasvoi vuodesta 1990 reaalisesti kaksi ja puoli -kertaiseksi vuonna 2008 ja yli nelinkertaiseksi vuonna 2016. Kaikkiaan asumis­tukia maksettiin vuonna 2016 lähes 1,9 miljardia euroa ja siitä alimman tulo­viidenneksen osuus oli 76 prosenttia.

Toiseksi alimman viidenneksen kotitaloudet saivat tuesta 15 prosenttia, mutta sitä hyvä­tuloisemmat kotitaloudet yhteensä vain vajaat yhdeksän prosenttia. Asumistuet kohdistuivat siis vuoteen 1990 verrattuna entistä enemmän pienituloisille kotitalouksille.

Nuorille, yksinhuoltajille ja nuorille lapsiperheille eniten tukea

Kuvioissa 6 ja 7 on kuvattu tukien jakautumista kotitalouden viitehenkilön iän mukaan. Tukimäärät on laskettu kaikkia kotitalouksia kohti ja ”muuhun tukeen” sisältyi vuonna 1990 asp-korkotuki ja asunto­vähennys, jonka nuoret ensiasunnon­hankkijat saattoivat valita vuosina 19901991 osittain korko­vähennysten sijasta (Matala 1993 s. 4950).

Kuvio 6. Asumisen tuen jakautuminen viitehenkilön iän mukaan 1990, euroa/kotitalous vuoden 2016 rahassa
Kuvio 6. Asumisen tuen jakautuminen viitehenkilön iän mukaan 1990, euroa/kotitalous vuoden 2016 rahassa. Lähde: Matala 1993
Lähde: Matala 1993
Kuvio 7. Asumisen tuen jakautuminen viitehenkilön iän mukaan 2016, euroa/kotitalous
Kuvio 7. Asumisen tuen jakautuminen viitehenkilön iän mukaan 2016, euroa/kotitalous. Lähde: Tulonjakotilasto 2016
Lähde: Tulonjakotilasto 2016

Keskimääräinen tuki kotitaloutta kohti on pienentynyt 13 prosenttia eli 115 euroa. Lukuja tarkasteltaessa kannattaa muistaa, että kotitalouksien lukumäärä erityisesti vanhimmissa ikäluokissa on kasvanut.

Asumistukea sai 333 300 kotitaloutta vuonna 1990 ja 662 150 kotitaloutta vuonna 2016. Asumistukea saaneiden talouksien lukumäärä siis kaksinkertaistui tänä aikana.

Neljännes kaikista kotitalouksista sai asumistukea vuonna 2016, kun asumistuen­saajia vuonna 1990 oli 15 prosenttia kotitalouksista. Eniten kasvoi sekä nuorimpien kotitalouksien lukumäärä että osuus tuensaajista. Alle 25-vuotiaiden kotitalouksista 136 600 eli neljä viidestä sai asumistukea, kun vuonna 1990 sen ikäisistä tuensaajia oli kolmannes. Kotitalouksista, joiden viitehenkilö oli 2534-vuotias, sai asumistukea 141 700 eli 34 prosenttia, kun vastaava osuus vuonna 1990 oli 17 prosenttia.

Kuitenkin myös keski-ikäisiä asumistuen­saajia oli selvästi aiempaa enemmän. Vuonna 2016 kotitalouksista, joiden viitehenkilö oli 4554-vuotias, sai asumistukea 101 800 kotitaloutta eli 23 prosenttia, kun vuonna 1990 sen ikäisistä asumistuen­saajia oli vain yhdeksän prosenttia. ­

Yhden aikuisen taloudet saivat useimmin asumistukea sekä vuonna 1990 että 2016. Asumistukea sai vuonna 1990 yksinhuoltajista 50 ja yksinasuvista 21 prosenttia ja vuonna 2016 yksinhuoltajista 58 ja yksiasuvista 34 prosenttia.

Suhteellisen paljon kasvoi myös asumistukea saaneiden lapsettomien parien lukumäärä. Vuonna 1990 kahdeksan prosenttia lapsettomista pareista sai asumistukea, kun vastaava osuus vuonna 2016 oli 16 prosenttia. Lapsiperheistä sai asumistukea 11 prosenttia vuonna 1990 ja 14 prosenttia vuonna 2016.

Eniten asumistukea saivat yksinhuoltajat ja nuoret lapsiperheet. Yksinhuoltaja­talouksilla keskimääräinen asumistuki vuonna 2016 oli 4 970 euroa ja lapsiperheillä, joissa oli alle kouluikäisiä lapsia, 3 870 euroa tukea saanutta kotitaloutta kohti.          

Korkovähennysetuutta sai 37 prosenttia kotitalouksista vuonna 1990 ja 33 prosenttia vuonna 2016.  Vähennys­etuuden jakautuminen elinvaiheittain ei juuri muuttunut. Elinvaiheesta riippumatta oli kotitalouksien saaman etuuden reaalimäärä vuonna 2016 reilusti alle viidennes vuoden 1990 määrästä.

Pääkaupunkiseudulla aiempaa enemmän tuen saajia

Aiempaa suurempi osuus asumistuesta kohdistuu pääkaupunki­seudun kotitalouksille. Kun vuonna 1990 pääkaupunki­seudun taloudet saivat asumistuesta 18 prosenttia, oli vastaava osuus 23 prosenttia vuonna 2016.

Asumistuensaajia oli 25 prosenttia pääkaupunki­seudun kotitalouksista vuonna 2016 eli yhtä suuri osuus kuin koko maassa keskimäärin. Vuonna 1990 asumistuen­saajia oli pääkaupunki­seudulla suhteessa hieman koko maata vähemmän, 13 prosenttia kotitalouksista, kun koko maassa tuensaajia oli 15 prosenttia.

Pääkaupunkiseudulla asumistukea maksettiinkin eniten, 3 100 euroa vuodessa tuensaajaa kohti, mikä oli yhdeksän prosenttia enemmän kuin koko maassa. Vähiten asumistuen­saajia oli Ahvenanmaalla, 15 prosenttia ja muualla Helsinki-Uusimaalla, 18 prosenttia kotitalouksista.   

Asumisen tuet vaikuttavat kotitalouksien asumis­menoihin ja asumis­valintoihin sekä asunto­tuotantoon ja muodostavat huomattavan osan valtion ja kuntien menoista. Siksi on ymmärrettävää, että ne ovat aina herättäneet paljon keskustelua.

Eräs keskustelunaihe liittyy siihen, kohdistuvatko tuet sinne mihin ne on tarkoitettu. Aiemmin tämän keskustelun pääkohde ovat olleet korko­vähennykset ja niiden vaikutukset asunto­hintoihin, mutta viime vuosina lähinnä asumistukien vaikutukset vuokriin. Tukiin liittyy myös esimerkiksi alue- ja työvoima­poliittisia näkökohtia (Antikainen ym. s. 19-22). Näihin kysymyksiin ei tässä ole ollut tarkoitus puuttua, vaan tarkastella lyhyesti, miten tukien jakautuminen on muuttunut erityyppisen kotitalouksien kesken.

Sikäli kuin asuntopolitiikan tavoitteena on ollut kohdistaa tukea ensisijassa pienituloisille ja nuorille kotitalouksille siinä ilmeisesti on onnistuttu (Ympäristöministeriö 2015 s.12). Välttämättä siihen ei kuitenkaan ole päädytty pelkästään tietoisten ratkaisujen avulla, vaan kehitykseen ovat vaikuttaneet myös markkina­tilanteen muutokset, joihin ovat vaikuttaneet kansain­välinen talouskehitys ja esimerkiksi EKP:n harjoittama elvyttävä rahapolitiikka.

Asumismenojen kalleudesta johtuva tuen tarve taas on itsessään oire markkinoiden epätasa­painosta, johon voidaan vaikuttaa pikemminkin tarjontaa lisäävillä toimilla kuin tässä tarkasteltujen kysyntä­tukien avulla.   

 

Timo Matala on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö -ja elinolotilastot -yksikössä.

 

Lähteet:

Antikainen Janne, Laakso Seppo, Lönnqvist Henrik, Pyykkönen Sinikukka, Soininvaara Ilppo (2017):  Asuntopolitiikan kehittämiskohteita. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2017

Huhtala Ville-Valtteri, Kekäläinen Antti, Noro Kirsi (2017): Asumisen tuet vuokralaisen näkökulmasta. PTT raportteja 257. Helsinki 2017

Kela (2017): Kelan tilastollinen vuosikirja 2016. Helsinki 2017

Kela (2018): Kelan asumistukitilasto 2017. Helsinki 2018

Kari Seppo, Heikkilä Tuomo, Junka Teuvo, Kröger Outi, Mustonen Esko, Rauhanen Timo, Virtanen Sari, Östring Timo (2004):Verotuet suomessa vuosina 1985-2002. VATT-keskustelualoitteita 353. Helsinki 2004

Kröger Outi, Rauhanen Timo (2010): Verotuet Suomessa 2009. Vatt valmisteluraportit. Helsinki 2010

Matala Timo (1993): Asumisen tuki ja aravavuokralaiset. Tilastokeskuksen tutkimuksia 199. Helsinki 1993.

Tilastokeskuksen tutkimuksia 155. Helsinki 1989.

Tilastokeskus, kulutustutkimus 1990.

Tilastokeskus, tulonjakotilasto. 

VM/Vatt (2017): Verotuet 2016-2018e

https://vm.fi/documents/10623/307601/Verotuet+2016-2018e/cda01591-119c-465c-aaf1-b566061dce47/Verotuet+2016-2018e.pdf

Ympäristöministeriö (2015): Asumisen tuki-ja verojärjestelmien vaikuttavuus. Ympäristöministeriön raportteja 4/2015.

 

Tutustu myös Oma talous –laskuriin. Voit verrata oman kotitaloutesi tuloja, kulutusta ja varallisuutta muihin samassa tai eri elämäntilanteessa oleviin kotitalouksiin. Pääset laskuriin tästä.

Kommentit

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
29.8.2018
Pekka Ruotsalainen

Omistusomakotitaloissa asuvien pienituloisuusaste on pysynyt muutamassa prosentissa 1990-luvulta tähän päivään kaikissa pääkaupunki­seudun kunnissa. Samaan aikaan julkisesti tuetuissa vuokra-asunnoissa asuvien pienituloisuus­aste on noussut kahden­kymmenen prosentin tuntumaan.

Artikkeli
28.8.2018
Juha Nurmela, Tuomas Parikka

Vuonna 1966 elintarvikkeet, asuminen ja liikenne söivät kotitalouksien kulutusmenoista 73 prosenttia. Viidenkymmenen vuoden jälkeen niiden osuus oli yhä 68 prosenttia. Liikkumavara muihin kulutuskohteisiin on jäänyt pieneksi.