tk-icons
Sivuston näkymät

Suomalaisnuoret pilke silmässä Euroopan tilasto­kilpailun voittoon

13.7.2018
Jasmin Mäki

Voittajavideo avaa tilastotiedon merkitystä esimerkkien ja ilmiöiden kautta. Käsi­kirjoitus tehtiin yhdessä illassa, seuraavana päivänä kuvattiin, kertovat palkitut pojat Olarin lukiosta.

Kansainvälisen tilasto­konferenssin avajais­gaala, Olarin lukion oppilaat Asla Heiskanen, Olli Hakala ja Toivo Rannila istuvat salin etu­osassa. Sadat tilasto­alan asian­tuntijat katsovat valtavalta näytöltä poikien pilke silmä­kulmassa tekemää videota virallisen tilasto­tiedon merkityksestä.

Asla valaisee tilastojen merkitystä ilmaston­muutokselle, kuvassa vilahtaa orvokkeja ja lampi. Luokka­kaveri Toivo nousee esiin laatikosta, se saa yleisössä aikaan naurunremahduksia.

”Jätämme laatikko­kohtauksen avoimeksi erilaisille tulkinnoille”, Asla kertoo lusikoidessaan jäätelöä kahvilassa. ”Ei siinä oikeasti ollut mitään ideaa taustalla. Toivolla oli kuvauksissa tylsä hetki, jonka seurauksena kohtaus syntyi. Lopulta ei myöskään jaksettu leikata kohtausta pois, kun editoiminen oli aika työlästä.”

Humoristinen ote videoon syntyi spontaanisti kaveri­porukalla kuvatessa. Videon sisältö on täyttä asiaa virallisen tilasto­tiedon merkityksestä. Kaksi­minuuttisella videolla pojat veivät voiton Euroopan tilasto­kilpailun lukio­sarjassa, ja heidät palkittiin Q2018-tilasto­konferenssissa Puolassa kesä­kuun lopulla.

Myös yläkoulu­sarjan voitto tuli Suomeen, Pakilan yläasteen oppilaille.

Kilpailuun osallistui yli 11 000 nuorta eri puolilta Eurooppaa.

Videon tekeminen tutulla kaveri­porukalla oli hauskaa. Asla, Olli ja Toivo arvelivat, että heillä olisi hyvät mahdollisuudet kilpailussa: he voittivat pohjois­maisen Math Cup -matematiikka­kilpailun vuonna 2016 ollessaan vielä ylä­koulussa. Opettaja Jussi Kaataja ehdotti osallistumista kilpailuun, ja Toivo houkutteli muut mukaan. ”Kyllä meillä oli myös materialistiset motiivit. Sitten ajateltiin, että yritetään täysillä.”

Videon tekemiseen ei ollut paljoa aikaa. Käsi­kirjoitus tehtiin yhdessä illassa Aslan luona, seuraavana päivänä kuvattiin. Kohde­ryhmäksi pojat ajattelivat laajan yleisön.

Asla pohti tilastojen merkitystä ensimmäistä kertaa syvällisemmin videota tehdessä: ”Kun sitä ajatteli, niin ihan loogistahan se oli”.

Pojat kehuvat myös muiden maiden videoita. He arvelevat, että yksi tekijä voitossa oli asian selkeä esittäminen esimerkkien ja ilmiöiden kautta.

Vaikka siltä voisi kuulostaa, ihan kevyesti voitto ei tullut. Ensin ryhmä selvitti tiensä kansallisen kilpailun finaaliin monivalinta­kokeesta, jossa testattiin lasku­taitoja sekä tilasto­tiedon hakua ja tulkintaa. Ollin mukaan tiedon haku oli aluksi todella työlästä, mutta muutaman tehtävän jälkeen sujui jo helpommin.

Videon tekemistä hauskempaa olikin kansallisen kilpailun finaali, jossa toteutettiin tilastollinen tutkimus. ”Siinä oikeasti oppi asioita. Myös käyttämään exceliä vaikka se on aika kamalaa”, Asla toteaa.

Kilpailun eri vaiheet olivatkin pojista hyviä. Tilastoja oppi lähestymään ja käyttämään eri tavoin.

Euroopan tilasto­kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2018. 11 maata toteutti kansalliset kilpailut, joiden finalistit jatkoivat Euroopan-finaaliin. Suomessa kilpailu kulki nimellä Tilasto-olympialaiset.

Seuraava kilpailu järjestetään keväällä 2019, ilmoittautuminen alkaa syksyllä 2018. Haetaan voitto taas kotiin!

Lisätietoa kilpailusta: stat.fi/tilasto-olympialaiset

Kirjoittaja työskenteli tietopalvelusuunnittelijana Tilastokeskuksen tietopalveluyksikössä.

 

Kommentit

Lue samasta aiheesta:

Blogi
19.10.2018
Jouni Kotkavuori

Huomenna, 20. lokakuuta vietetään Euroopan tilasto­päivää. Ai ette? En tiennyt minäkään.