Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Mobiiliteknologia mullisti lasten arjen – nettiin ei mennä, vaan siellä ollaan

17.12.2021
Kuva: Shutterstock

Digitaalisen teknologian harppoen edennyt kehitys on vaikuttanut olennaisesti suomalaislasten ja -nuorten elämään. Älylaitteet, pikaviestimet ja moninaiset sosiaalisen median palvelut tavoittavat päivittäin likipitäen kaikki nuoret. Erityisesti suosiotaan on kasvattanut digitaalinen pelaaminen. Samalla osa lapsista ja nuorista on kuitenkin altistunut mediayhteiskunnan ikäville lieveilmiöille.

Aikuisväestölle 2010-luku on näyttäytynyt tietotekniikan ja median murroskautena. Lapsille ja nuorille puolestaan mitään muutosta ei oikeastaan ole tapahtunut – 2000-luvun alussa ja sen jälkeen syntyneet ikäluokat ovat kasvaneet digiteknologian määrittelemään maailmaan. On puhuttu diginatiivista sukupolvesta, kun nuoriso tuntuu omaksuvan uutuustuotteiden käytön kuin itsestään.

Tilastokeskus kerää median ja tietotekniikan käyttöön ja kulutukseen liittyvää tietoa useissa tiedonkeruissa, joihin lukeutuvat mm. vapaa-aikatutkimukset ja ajankäyttötutkimukset, kulutustutkimukset sekä väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -kysely.

Seuraavassa tarkastelemme, millainen kuva lasten ja nuorten tietotekniikan ja median käytöstä välittyy näistä tiedonkeruista. Artikkeli perustuu pitkälti Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimusta esittelevän tutkimuskirjan Mitä kuuluu vapaa-aikaan? sama-aiheiseen artikkeliin.

Nettiin ei mennä, vaan siellä ollaan

Kun tarkastelemme lasten ja lasten ja nuorten tietotekniikan käyttöä, herää väistämättä myös kysymys siitä, mitä tekniikoita he eivät käytä. Mikä on muuttunut 2000- ja 2010-lukujen välillä?

Tietokoneet ja internet olivat jo 2000-luvun vaihteessa suomalaisissa kotitalouksissa yleisiä laitteita, mutta vielä tällöin netin käyttö ei ollut useimmille lapsille ja nuorille jatkuvaa toimintaa. Käyttöä rajoitti esimerkiksi se, että kaikilla perheenjäsenillä ei yleensä ollut omaa tietokonetta – eli omaa väylää – internetiin.

Älylaitteet, sosiaalisen median palveluiden yleistyminen sekä äänen ja kuvan suoratoistoon erikoistuneiden palveluiden vakiintuminen ovat mullistaneet median käyttöämme.

Kuvatessaan vuoden 2009 ajankäyttötutkimuksen aineiston perusteella suomalaislasten tietotekniikan ja median käyttöä, Katja Repo ja Jouko Nätti (2015) laskivat, että tutkimusvuosien 1999/2000 ja 2009/2010 välillä poikien tietokoneella vietetty aika yli kaksinkertaistui (60 minuutista 152 minuuttiin) ja tyttöjen enemmän kuin kolminkertaistui (15 minuutista 88 minuuttiin).

Samalla, kun lasten ja nuorten ns. ruutuaika television, tietokoneen tai mobiililaitteen parissa lisääntynyt, on heidän käyttämänsä aika mm. liikuntaan ja ulkoiluun, opiskeluun sekä painettujen kirjojen tai lehtien lukemiseen vähentynyt. Lapset ja nuoret käyttävät myös vähemmän aikaa fyysiseen kanssakäymiseen (Ks. Miettinen & Rotkirch 2012; Myllyniemi 2014; Pääkkönen 2014.)

Digivälineiden yleistymisen myötä myös perinteisemmät viestintämuodot ovat käyneet nuorten – ja toki vanhempienkin – parissa harvinaisiksi. Moni nuori ei esimerkiksi välttämättä ole koskaan lähettänyt perinteistä kirjettä. Samoin päiväkirjan kirjoittaminen on vähentynyt 2000-luvun alusta. Toisaalta perinteisten päiväkirjojen korvaajiksi povatut blogit eivät nekään ole lyöneet läpi yleisenä harrastuksena. (Tilastokeskus, vapaa-ajan osallistuminen.)

Toisaalta myös lasten ja nuorten ns. häiriökäyttäytyminen on vähentynyt: he kuluttavat selvästi aiempia sukupolvia vähemmän tupakkaa ja alkoholia, ja nuorisorikollisuutta on aiempaa vähemmän. (Ks. esim. Kouluterveyskyselyt; Tilastokeskus, rikos- ja pakkokeinotilasto.)

Nuorten ajankäytön ja sosiaalisen kanssakäymisen siirryttyä merkittäviltä osin internetiin ja sosiaalisen median kanaviin, on heidän pahoinvointinsa kuitenkin lähtenyt purkautumaan jossain määrin eri tavoin kuin aiempina vuosikymmeninä. Tähän teemaan palataan artikkelin lopussa.

Tätä kirjoittaessamme Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen tiedonkeruu 2020/2021 on juuri päättynyt. Uudet minuuttitiedot lasten ja nuorten ajankäytöstä julkaistaan näillä näkymin syksyllä 2022. Jo nyt on kuitenkin selvää, että tietotekniikan ja median käyttö on mullistunut 2010-luvulla. Kiitos tästä kuuluu mobiililaitteille ja sosiaalisen median palveluille sekä nopeille ja verraten edullisille verkkoyhteyksille.

Nuorisotutkimusverkoston vuonna 2021 julkaisemassa Harrastamisen äärellä -raportissa kiinnitetään huomio siihen, että jopa vain vuosien 2015 ja 2020 välillä lasten ja nuorten median käytössä ja kokemisessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia, vaikka tutkimus toteutettiinkin ennen koronapandemiaa ja sen mukanaan tuomia rajoitustoimia. Tutkimukseen vastasivat 7–29-vuotiaat. (Salasuo ym. 2021.)

Nuorisotutkimusverkoston selvityksen perusteella nuoret kokivat median merkityksen kasvaneen kaikilla tutkimuksen osa-alueilla vuosien 2015 ja 2020 välillä. Erityisesti sosiaalisen median merkitys lasten ja nuorten yhteydenpidon välineenä on kasvanut.

Verkkomedia palvelee nuorisoa tiedonhaussa ja ajanvietteenä, mutta suhteellisesti suurin muutos oli kuitenkin siinä, miten nuoret kokivat median merkityksen vaikuttamisen ja itsensä ilmaisemisen kanavana. Nettiin ei enää mennä, vaan siellä ollaan.

Lähes jokaisella lapsella ja nuorella on käytössään älypuhelin

2010-luvulle tultaessa tietoteknisistä laitteista on tullut kasvavissa määrin henkilökohtaisia. Suomessa jo ekaluokkalaiselle on tapana hankkia oma puhelin, ja 2010-luvun edetessä tämä on ollut useimmiten älypuhelin.

Tilastokeskuksen Vapaa-aikatutkimuksessa vuonna 2017 kartoitettiin vastaajien käytettävissä olevia tietoteknisiä laitteita. Tutkimustuloksen mukaan kaikilla lapsilla (10–14-vuotiaat) ja nuorilla (15–19-vuotiaat) oli käytettävissään älypuhelin (kuvio 1). Missään muussa ikäryhmässä älypuhelimen suosio ei ollut näin suuri, sillä aikuisissa oli ja on edelleen heitä, jotka eivät älypuhelinta käytä.

Kuvio 1. Lasten ja nuorten käytettävissä oleva tietotekniikka 2017
Kuvio 1. Lasten ja nuorten käytettävissä oleva tietotekniikka 2017. Kuvion oleellinen tieto kerrotaan tekstissä.
Lähde: Tilastokeskus, Vapaa-aikatutkimus 2017

Vuonna 2017 tietokone oli lapsista 72 prosentin ja nuorista 90 prosentin käytössä. Vastaavasti 52 prosentilla lapsista ja 41 prosentilla nuorista oli käytössään tabletti. Myös pelikonsolit olivat melko yleisiä lapsilla ja nuorilla, joskin niiden käyttö on selvästi tavallisempaa nuoremmilla pojilla (lähes 80 % käyttää) kuin tytöillä (33 % käyttää). Vanhempiin ikäryhmiin verrattuna televisio oli harvemmin lasten ja nuorten käytössä – mutta voihan televisio-ohjelmia katsoa myös esimerkiksi tabletin tai tietokoneen kautta.

Se, että jokin laite on lapsen tai nuoren käytössä, ei välttämättä tarkoita, että se olisi henkilökohtainen. Televisio, tabletti tai tietokone voi olla perheen yhteinen, siinä missä älypuhelin on useimmiten henkilökohtainen.

Ruotsissa on selvitetty, että lasten henkilökohtaisessa käytössä oleva tietotekniikka yleistyy lasten ollessa 5–8-vuotiaita, mutta Suomessa ei tiettävästi ole kartoitettu näin nuorten lasten omistamia laitteita yhtä kattavasti. (Vrt. Statens Medieråd 2019.)

Nuori on netissä runsaat kuusi tuntia päivässä

Kantar TNS (ent. Gallup) tutkii joukkoviestinten päivätavoittavuutta ja kulutusosuuksia. Nuorin tähän tutkimukseen osallistuva ikäryhmä on 15–24-vuotiaat, jotka vuoden 2018 tiedonkeruun aikaan edustivat 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa syntynyttä sukupolvea.

Yhteensä nuorilla kuluu Kantarin mukaan erilaisten joukkoviestinten parissa noin kahdeksan ja puoli tuntia vuorokaudessa. Toisin sanoen nuoret käyttävät joukkoviestinten parissa kaiken vapaa-aikansa. Todellisuudessa mediaa käytetään rinnakkain, jolloin pieniä aikoja säästyy myös mediasta vapaalle ajalle – vaikkapa suihkussa käyntiin.

Kantarin mukaan lähes kaikki nuoret käyttävät internetiä päivittäin, keskimäärin runsaat kuusi tuntia päivässä. Internet onkin ylivoimaisesti suosituin joukkoviestin tässä ikäryhmässä. Mobiilisti internetiä käyttää päivittäin 85 prosenttia nuorista.

Kantarin tutkimuksesta piirtyy kuva, että kustannusalan tuotteet eivät tavoita nuoria erityisen hyvin: kaikesta joukkoviestinten parissa käytetystä ajasta runsaat 90 prosenttia kuluu sähköisten viestinten parissa, painotuotteiden parissa vajaa kymmenen prosenttia.

Kantarin tietoja voi tarkastella lähemmin Tilastokeskuksen ylläpitämässä Joukkoviestintätilaston taulukkopalvelussa.

Internet ja videopelit syövät lehtien sekä television suosiota

Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksissa on kartoitettu eri joukkoviestinten käyttöä. Tutkimus kattaa yli kymmenvuotiaan väestön. Seuraavassa käydään tarkemmin läpi lasten (10–14-vuotiaat) ja nuorten (15–19-vuotiaat) kertomaa median käytöstään.

Sanoma- ja aikakauslehdet

Sanomalehtien lukeminen on harvinaistunut niin lapsilla kuin nuorillakin 2010-luvulla. Vuonna 2017 enää viisi prosenttia lapsista ja 17 prosenttia nuorista luki sanomalehtiä päivittäin. Useimmat nuoret lukevat kuitenkin sanomalehtiä ainakin joskus, ja yli puolet heistä lukee lehteä vähintään viikoittain. Sanomalehtiin lasketaan tässä paitsi perinteinen painettu lehti, myös sanomalehtien verkkolehdet ja ilmaisjakelulehdet.

Poikien lukemisesta kannetaan julkisessa keskustelussa usein huolta, mutta vapaa-aikatutkimuksen tulosten perusteella pojissa on jopa hiukan tyttöjä enemmän heitä, jotka lukevat lehteä päivittäin tai useana päivänä viikossa. Pojissa ja tytöissä on kuitenkin 2000-luvun alkuun verrattuna selvästi enemmän heitä, jotka lukevat sanomalehtiä harvemmin kuin kerran kuussa tai eivät koskaan.

Aikakauslehtien lukeminen on sekin harvinaistunut 2010-luvulla. Vuonna 2017 enää kahdeksan prosenttia lapsista ja 17 prosenttia nuorista luki aikakauslehtiä viikoittain. Lapsissa on erityisen paljon heitä, jotka eivät lue aikakauslehtiä koskaan (40 %), ja erityisesti tämä koskee poikia.        

Kysymys ei ole vain siitä, että lapset ja nuoret eivät löytäisi heitä kiinnostavia lehtisisältöjä. He eivät välttämättä kotioloissa altistu sanoma- ja aikakauslehdille, koska yhä harvemmassa perheessä tilataan printtilehtiä. (Vrt. Tilastokeskus, kulutustutkimukset.)

Radio

Finnpanelin toteuttaman Kansallisen radiotutkimuksen mukaan lapset (9–14-vuotiaat) kuuntelevat radiota päivittäin keskimäärin 40 minuuttia ja nuoret (15–24-vuotiaat) keskimäärin 69 minuuttia. Lapset ja nuoret suosivat erityisesti kaupallisia kanavia. Vuonna 2019 lasten ja nuorten eniten kuuntelema kanava oli Nelosen Radio Suomipop, joka tavoitti päivittäin yhdeksän prosenttia ikäryhmästä.

Tilastokeskuksen vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksen mukaan päivittäinen radion kuuntelu on hiukan yleisempää tytöillä kuin pojilla. Teini-ikäisistä pojista 22 prosenttia sanoo, ettei kuuntele radiota koskaan. Tytöistä näin vastasi vain viisi prosenttia. Kaikkiaan musiikin kuuntelu on 2010-luvulla vähentynyt lapsilla 1990-lukuun ja 2000-luvun alkuun verrattuna. Musiikin kuuntelu on vähentynyt 2010-luvulla myös aikuisilla, mutta säilyttänyt asemansa osana nuorten arkea.

Vapaa-aikatutkimuksen mukaan radiosta kuunnellaan ylivoimaisesti eniten musiikkia, mutta jonkin verran myös uutisia ja urheiluohjelmia. Musiikkimakua kartoittavien kysymysten perusteella lasten suosimia musiikkilajeja ovat erityisesti pop, rap, hip hop, EDM ja kotimainen (uus)iskelmä. Tyttöjen musiikkimaussa painottuu poikia useammin popmusiikki ja klassinen musiikki, kun taas pojat suosivat useammin elektronista tanssimusiikkia, hip hopia ja rock-genrejä.

Lähes kaikki nuoret (16–24-vuotiaat) kuuntelevat Tilastokeskuksen väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksen mukaan musiikkia myös internetin kautta esimerkiksi YouTube- tai Spotify-palveluissa. Kuitenkin valtaosa radion kuuntelusta tapahtuu lapsilla ja nuorillakin edelleen perinteisen radion tai autoradion kautta.

Televisio

Television katselu on ollut tärkeä osa lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaa aina 1970-luvulta lähtien. Vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksen mukaan televisio-ohjelmien katselu on kuitenkin lapsilla ja nuorilla vähentynyt 2010-luvulla, vaikka mukaan on laskettu myös nettitelevision katselu.

Valtaosa lapsista ja nuorista ei katsele televisio-ohjelmia päivittäin. Aikuisilla television katselemisen tapa on säilynyt paremmin kuin lapsilla, vaikka myös heillä ohjelmien katselu on vähentynyt.

Television katselu on säilynyt tytöillä paremmin kuin pojilla. Joka neljäs teini-ikäinen poika ja 14 prosenttia tytöistä kertoi katselevansa televisio-ohjelmia harvoin tai ei koskaan.

Ennen tietokoneiden yleistymistä pojat katselivat televisiota enemmän kuin tytöt, mutta 2000-luvulla poikien aika ja mielenkiinto on enenevästi suuntautunut tietokoneen käyttöön ja erityisesti digipelaamiseen, jolloin television katselulle on jäänyt vähemmän aikaa.

Finnpanelin TV-mittaritutkimuksen mukaan pienet lapset (4–9-vuotiaat) katsovat eniten julkisen palvelun Yle TV2 -kanavaa, jolla esitetään mm. lastenohjelma Pikku Kakkosta. Toisaalta myös kaupallisen television Nelonen- ja MTV3 -kanavien sisällöt ovat suosittuja perinteisiä tv-kanavia. Isommilla koululaisilla katselua hallitsee Nelosen ja MTV3:n ohjelmisto. Myös nuoret (15–24-vuotiaat) seuraavat eniten edellä mainittuja kanavia.

Minuuttimääräisesti pikkulapset katsovat televisiota noin kolme varttituntia päivässä, isommat koululaiset ja nuoret noin puoli tuntia päivässä.

Tilastokeskuksen väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksessa kysytään televisioyhtiöiden nettitelevisiopalveluiden (mm. Yle Areena, MTV:n palvelu, Nelosen Ruutu.fi) katselusta sekä tilausvideopalveluiden (mm. Netflix) ja netin videopalveluiden (mm. YouTube) katselusta. Tämän tutkimuksen mukaan käytännössä katsoen kaikki nuoret (16–24-vuotiaat) seuraavat YouTubea. Yhdeksän kymmenestä seuraa tilausvideopalveluita ja kahdeksan kymmenestä televisioyhtiöiden nettitelevisiopalveluita.

Vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksen mukaan puolet lapsista ja 64 prosenttia nuorista katsoi Netflixiä ja neljä kymmenestä julkisen palvelun Yle Areenan ohjelmia, mutta muiden nettitelevisiopalveluiden katselu ei ollut näin suosittua.

Internetin mediakäyttö

Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksen mukaan lähes kaikki lapset (10–14-vuotiaat) seuraavat internetissä YouTube-videoita ja kuuntelevat musiikkia. Myös tv-ohjelmien ja elokuvien katselu netin kautta on suosittua. Lapset eivät kuitenkaan kuuntele netissä juurikaan podcasteja tai lue aikakauslehtisisältöjä. (Kuvio 2.)

Kuvio 2. Seuratut verkkomediat sukupuolen ja iän mukaan 2017
Kuvio 2. Seuratut verkkomediat sukupuolen ja iän mukaan 2017. Kuvion oleellinen tieto kerrotaan tekstissä.
Lähde: Tilastokeskus, Vapaa-aikatutkimus 2017

Nuoret (15–19-vuotiaat) seuraavat netissä edellä mainittujen asioiden lisäksi myös uutisia (89 %), verkkokauppojen, tuotteiden tai palvelujen sivuja (85 %) ja katsovat valokuvia (80 %). Ylipäänsä nuorten netin käyttö on selvästi monipuolisempaa kuin lasten. Toisaalta on huomioitava, että kysymyksen asettelu on tehty aikuisväestön näkökulmasta, eikä lapsille merkityksellisistä asioista kuten pelaamisesta, striimaamisesta tai leikeistä ole kysytty erikseen tässä yhteydessä.

Teini-ikäiset tytöt käyttävät internetiä yleensä monipuolisemmin kuin pojat. Tytöt katselevat netissä selvästi poikia useammin valokuvia ja seuraavat blogeja sekä verkkokauppojen, tuotteiden tai palveluiden sivuja.

Sosiaalinen media

Sosiaalisen median palvelut ovat vakiintuneet osaksi suomalaisten arkea 2010-luvulla. Lähes kaikki yli 10-vuotiaat lapset ja nuoret käyttävät jotain sosiaalisen median palvelua, pikaviestintä tai yhteisöpalvelua. Keskimäärin lapsilla tai nuorilla on käytössä kolme-neljä palvelua.

Nuorilla sosiaalisen median käyttö on hyvin intensiivistä, sillä 65 prosenttia seuraa suosituinta palvelua jatkuvasti. Erityisen yleistä tämä oli teini-ikäisten tyttöjen keskuudessa. 73 prosenttia tytöistä kertoi käyttävänsä eniten seuraamaansa palvelua jatkuvasti, ja 24 prosenttia useimmiten muutaman kerran päivässä.

Päivittäin tai lähes päivittäin sosiaalista mediaa käyttää vain puoli prosenttia teini-ikäisistä tytöistä; teini-ikäisissä pojissa on sentään ”jopa” viisi prosenttia heitä, jotka tarkistavat kanavansa vain kerran päivässä.

Sosiaalisen median käytössä keskitie tai ns. kohtuukäyttö ei vaikuta olevan houkutteleva vaihtoehto (kuvio 3). Lapsissa saatikka nuorissa ei oikeastaan ole sellaisia sosiaalisen median käyttäjiä, jotka seuraisivat palveluja satunnaisesti tai vaikkapa vain viikoittain.

Kuvio 3. Sosiaalisen median kanavien seuraamisen useus lapsilla ja nuorilla 2017
 Kuvio 3. Sosiaalisen median kanavien seuraamisen useus lapsilla ja nuorilla 2017. Kuvion oleellinen tieto kerrotaan tekstissä.
Lähde: Tilastokeskus, Vapaa-aikatutkimus 2017

Jos teini ei käyttäisi älypuhelintaan vaikkapa viikkoon, kasautuisi esimerkiksi WhatsApp-palveluun pelkästään yhden vuorokauden aikana satoja viestejä, joiden selaaminen viikon päätteeksi muodostuisi mahdottomaksi tehtäväksi – tuleehan viestejä koko ajan lisää.

Vapaa-aikatutkimuksen mukaan 95 prosenttia lapsista ja 96 prosenttia nuorista käytti Facebook-yhtiön WhatsApp-pikaviestinpalvelua vuonna 2017.

Lapset (10–14-vuotiaat) eivät juurikaan käyttäneet ”vanhaa” Facebook-yhteisöpalvelua (22 %), mutta saman yhtiön omistaman Instagram-kuvanjakopalvelun käyttö oli jo varsin yleistä (75 %). Snap-yhtiön Snapchat-palvelua käytti 72 prosenttia lapsista.

Nuoret taas käyttivät vuonna 2017 WhatsAppin ohella jossain määrin Facebookia (71 %), mutta toisaalta myös Instagramia (81 %) ja Snapchatia (85 %) lapsia ahkerammin.

Teini-ikäiset tytöt käyttävät poikia useammin kaikkia muita yleisiä sosiaalisen median palveluita paitsi Twitter-yhtiön mikroblogipalvelu Twitteriä ja Microsoftin omistamaa, työelämäverkostoitumiseen keskittyvää yhteisöpalvelu LinkedIniä.

Vapaa-aikatutkimuksessa ei kysytty TikTokin käytöstä, sillä palvelu ei vielä vuonna 2017 ollut Suomessa laajamittaisesti käytössä. Muutenkin internetin käyttöä tarkastellessa on hyvä pitää mielessä, että saatavilla olevat palvelut ja niiden suosio voivat vaihdella hyvinkin nopeasti.

Lapsille (10–14-vuotiaat) sosiaalisen median käyttö liittyy ennen kaikkea ystävyys- ja kaverisuhteisiin. Sosiaalisen median kautta hoidetaan myös sukulais- ja perhesuhteita. Hiukan harvemmin sosiaalisen median käyttö liittyy opiskeluun tai harrastuksiin.

Nuorilla (15–19-vuotiaat) sosiaalisen median käytössä on kyse ennen kaikkea ystävyys- ja kaverisuhteiden hoitamisesta, mutta se voi liittyä myös harrastuksiin tai sukulais- ja perhesuhteisiin. Erityisesti tytöt pitivät sosiaalisen median kautta yhteyttä ystäviin, mutta myös sukulaisiin. Teini-ikäiset pojat mainitsivat perhe- ja sukulaissuhteet selvästi tyttöjä harvemmin syynä somen käyttöönsä. 

Vapaa-aikatutkimuksen mukaan noin 30 prosentilla nuoremmista lapsista ja 60 prosentilla teini-ikäisistä on internetin kautta hankittuja ystäviä. Tyttöjen ja poikien välillä ei ole merkittäviä eroja nettikavereiden hankkimisessa.

Digitaaliset pelit

Digipelien maailma lähenee 2010-luvulla joukkoviestimiä: niihin voi liittyä myös tiettyä yhteisöllisyyttä, kun omia pelikokemuksia jaetaan ja muiden pelaamista seurataan suorina lähetyksinä tai nauhoitteina esimerkiksi YouTubessa tai Twitch-palvelussa. Näitä esityksiä voinee verrata televisio-ohjelmiin, jolloin vaikkapa urheilusuorituksen sijaan jännitetäänkin pelisuoritusta.

Kun lapset ja nuoret ovat vähentäneet lehtien lukemista, television katselua ja radion kuuntelua, ovat he internetin palveluiden ohella lisänneet ajankäyttöä erityisesti digipelaamiseen.

Vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksen mukaan lapsista 83 prosenttia ja nuorista 71 prosenttia on pelannut vuoden aikana mobiilipelejä. Myös konsolipelien, yksinpelattavien tietokonepelien ja useanpelattavien verkkopelien pelaaminen on suosittua. Erityisesti pojilla pelaaminen voi olla hyvin intensiivistä.

Mobiilipelit ovat suosittuja sekä pojilla että tytöillä, sillä päivittäin niitä pelaa joka kolmas nuorempi koulupoika ja joka viides nuorempi koulutyttö. Teini-iässä päivittäinen mobiilipelaaminen vähenee niin tytöillä kuin pojillakin, mutta pojat pelaavat näitäkin pelejä selvästi intensiivisemmin kuin tytöt.

Konsolipelit ovat niin ikään monille pojille päivittäistä ajanvietettä, sillä 18 prosenttia nuoremmista koulupojista pelaa niitä päivittäin. Saman ikäisistä tytöistä niitä pelaa päivittäin vain yksi prosentti. Päivittäin useanpelattavia verkkopelejä taas pelaa nuoremmista koulupojista (10–14-vuotiaat) joka neljäs ja vanhemmista koulupojista (15–19-vuotiaat) joka kolmas, siinä missä tyttöjen vastaava luku on vain prosentti tai kaksi. (Tilastokeskus, vapaa-ajan osallituminen; kuvio 4.)

Kuvio 4. Lasten ja nuorten digipelaaminen 2017
Kuvio 4. Lasten ja nuorten digipelaaminen 2017. Kuvion oleellinen tieto kerrotaan tekstissä.
Lähde: Tilastokeskus, Vapaa-aikatutkimus 2017

Vapaa-aikatutkimuksen mukaan kymmenisen prosenttia lapsista ja nuorista on harrastanut kilpapelaamista (e-sports). Myös kilpapelaaminen on selvästi yleisempää pojilla kuin tytöillä, sillä nuorimmista pojista 17 prosenttia kertoi harrastaneensa kilpapelaamista. Runsas 20 prosenttia lapsista ja nuorista on osallistunut pelien kehittämiseen tai antanut palautetta pelaamistaan peleistä.  

Vaikka vapaa-aikatutkimuksessa ja muissa tutkimuksissa on kartoitettu eräiden sosiaalisen median palveluiden tai pelien suosiota, eivät lapset tai nuoret ole välttämättä sitoutuneet mihinkään tiettyyn palveluun tai alustaan, vaan hakeutuvat luontevasti uusille kiinnostaville kanaville kaveriensa perässä. Tämä merkitsee, että 2010-luvun lopussa kuvattu tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti.

Haitallinen verkkosisältö saavuttaa myös osan suomalaislapsista

Aikuisesta saattaa tuntua hurjalta se viestitulva, jonka koululaiset kohtaavat somekanavissaan. Väistämättä tulee pohtineeksi, voiko jatkuva pikaviestittely ja viestien seuraaminen olla lapsille terveellistä.

Vanhempien vallassa saattaa vielä jossain määrin olla ruutuajan rajoittaminen ja näin verkossa vietettyjen minuuttien ja tuntien kohtuullistaminen, mutta heillä on harvemmin selvää käsitystä siitä, mitä lapset ja nuoret tarkalleen ottaen seuraavat tai jakavat internetissä.

Lasten ja nuorten netin käyttöä on pyritty selvittämään yleiseurooppalaisessa EU Kids Online -kyselyssä. Tutkimukseen vastasivat 9–16-vuotiaat lapset 19 Euroopan maassa. Suomen tulokset eivät poikkeavan ikärajauksen vuoksi ole täysin vertailukelpoisia useimpien muiden maiden kanssa, eikä niitä ole esitetty kaikilta osin yleisraportissa. (Smahel & alt. 2020.)

Raportoiduista Suomen tuloksista käy kuitenkin ilmi, että suomalaisnuorista (12–16-vuotiaat) yli puolet on kohdannut verkossa sisältöjä, joissa esitetään miten voi fyysisesti vahingoittaa itseään (eng. ways of physically harming themselves). Erityisesti teini-ikäiset, 15–16-vuotiaat tytöt kohtasivat itsetuhoa ihannoivia sisältöjä – selvästi poikia useammin.

Lähes puolet suomalaisnuorista oli myös nähnyt internetissä vihapuhetta, vaikkei se välttämättä ole kohdistunut itseen. Samoin lähes 40 prosenttia suomalaisnuorista on kohdannut verkossa ainakin joskus vuoden aikana syömishäiriöitä, kuten anoreksiaa tai bulimiaa, ihannoivaa sisältöä. Tämäkin vahingollinen sisältö tuntui osuvan erityisesti nuoriin tyttöihin.

EU Kids Online -tutkimuksen mukaan suomalaistytöt kohtaavat verkossa myös paljon seksuaalissävytteistä viestintää eli sekstailua. Kolmasosalle 12–16-vuotiaista suomalaistytöistä oli lähetetty seksiviestejä vuoden aikana joko kirjallisesti tai kuvina.

Tuloksista päätellen merkittävä osa lapsista ja nuorista kohtaa verkossa ahdistavaa ja vahingollista sisältöä. Eri maissa on erilainen kulttuuri sen suhteen, kertovatko lapset ja nuoret näistä asioista ystävilleen, vanhemmilleen tai vaikkapa opettajilleen. Todennäköisesti valitettavan moni jää ikävien kokemustensa kanssa yksin.

Eurooppalaistutkimuksessa on myös huomattu, että negatiiviset kokemukset tuntuvat kasautuvan siten, että vaikkapa itsetuhoisuutta ihannoivaa sisältöä kohtaava nuori näkee ja kokee verkkopalveluissa todennäköisemmin myös muita negatiivisia asioita.  

Mediakasvatus entistäkin tärkeämpää

2020-luvulle tultaessa internet ja sosiaalinen media ei näyttäydy lapsille ja nuorille vain yhtenä paikkana sosiaaliselle kanssakäymiselle, vaan se on heidän maailmansa.

Koska tietoteknisten laitteiden ja median käyttö on muuttunut aiempaa yksilöllisemmiksi, on lasten vanhemmilla ja muilla aikuisilla kuitenkin enää vain hämärä käsitys siitä, mitä nuoriso verkossa tekee ja kokee. Mediakasvatuksen merkitystä tuskin voi liioitella tässä tilanteessa.

Mediakasvatus on kasvatuksen ja opetuksen osa-alue, joka keskittyy median vaikutuksiin sekä sen merkityksiin yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Mediakasvatus pyrkii vahvistamaan yhteiskunnan jäsenten – niin lasten kuin aikuistenkin – taitoja ja valmiuksia mediakulttuurissa elämiseen, sekä kannustaa kriittisen medianlukutaidon omaksumiseen ja oman mediasuhteen pohdintaan (ks. Mediakasvatusseura).

Mediakasvatus mainitaan varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opetussuunnitelmissa, minkä lisäksi siihen liittyvää toimintaa toteuttavat julkisen sektorin toimijat ja asiantuntijatahot.

Mediakasvatuksen avulla on mahdollista puuttua lasten ja nuorten mediankäyttöä varjostaviin lieveilmiöihin, mutta toisaalta myös tuoda esiin uusien laitteiden ja välineiden hyviä puolia. Nuorten positiiviset kokemukset teknologian käytöstä jäävätkin usein julkisessa keskustelussa huolipuhetta vähemmälle huomiolle. Ongelmalähtöisyys on jatkumoa nuorisoon liitetylle polarisoituneelle ajattelulle, missä nuoret ovat yhtäältä kansakunnan toivo ja toisaalta uhka vallitsevalle järjestykselle. (Esim. Kaarakainen & Kaarakainen 2018.)

Toimivat digiopiskeluvälineet kaikille

2000-luvun alussa vaikutti vielä siltä, ettei netissä tapahtuva viestintä korvaa, vaan pikemmin lähinnä jatkaa muita sosiaalisuuden muotoja, ja että yhteisöt vain harvoin voivat toimia pelkästään sähköisen viestinnän varassa. Koronakevään 2020 aikana Suomessa ja maailmalla oltiin kuitenkin pakotettuja luopumaan fyysisestä yhdessäolosta ja siirtymään etätöihin, etäopetukseen ja muuhun toimintaan virtuaaliympäristöissä, jotta COVID-19-pandemian etenemistä voitaisiin estää.

Koronatoimien myötä myös moni sellainen toiminta, joka perinteisesti on toiminut vain tai lähes ainoastaan fyysisessä läheisyydessä, on jouduttu siirtämään verkkoon.

Koululaisille ja nuorille kororajoitusten aiheuttama digiloikka ei kenties ole tuntunut yhtä dramaattiselta kuin aikuisista, sillä suuri osa lasten ja nuorten vapaa-ajan toiminnasta on joka tapauksessa toiminut digiympäristöissä myös ennen koronatoimia. Paikoin juuri koululaiset perustivat etäopetusympäristöjä, joita heidän opettajansa sitten ryhtyivät hyödyntämään.

Koronapandemian aikana on kuitenkin korostunut, että vaikka koululainen pystyy viettämään vapaa-aikaansa sujuvasti digimaailmassa, voi koulutyön tekeminen pelkän älypuhelimen tai tablettitietokoneen avulla kuitenkin osoittautua raskaaksi, ellei peräti mahdottomaksi.

Digitaalisen osaamisen tasa-arvoinen kehittäminen on kirjattu Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (OPH 2014) osana laaja-alaisia osaamistavoitteita. Jotta tavoitteeseen päästäisiin, olisi yksi ensi askelista se, että koulut tarjoaisivat henkilökohtaisen tietokoneen tai muun tietoteknisen laitteen kaikille oppilaille ainakin ylemmillä luokilla – kuten myös koulukirjat ja muut tarvikkeet. Se, missä määrin tieto- ja viestintätekniikkaa on järkevää käyttää opetuksessa, jäisi toki opettajien harkinnanvaraan.

Digitaalisissa resursseissa on ollut paljon eroja koulujen välillä. Valtioneuvoston Digiajan peruskoulu II -selvityksen mukaan vuonna 2018 tablettien lukumäärä suhteutettuna oppilaisiin oli keskimäärin 1:4, kannettavien tietokoneiden 1:7 ja pöytätietokoneiden 1:12,5. Vain harva koulu kykeni tarjoamaan yksilöllisen laitteen jokaiselle oppilaalle. (Ks. Tanhua-Piironen ym. 2020.)

Vaikka monissa kouluissa suhtauduttiin sallivasti oppilaiden omien laitteiden käyttämiseen opetustilanteissa, totesivat selvitykseen haastatellut opettajat koulun tarjoamien henkilökohtaisten opetuslaitteiden helpottavan opetustyötä monin tavoin. Huolimatta siitä, että Tilastokeskuksen lukujen perusteella älylaitteet ovat oikeastaan kaikkien suomalaislasten ja -nuorten ulottuvilla, voi näiden laitteiden ominaisuuksien välillä olla myös huomattavia eroja. Erot korostuvat, kun älylaitteita hyödynnetään yhä monipuolisemmin eri toimintaympäristöissä ja tehtävissä.

Lukioissa henkilökohtaisesta tietokoneesta tuli lähestulkoon välttämätön opiskeluväline ylioppilaskirjoitusten muututtua kokonaan sähköisiksi vuonna 2019, mutta jo ennen tätä suurin osa lukioista suositteli opiskelijoille oman laitteen hankkimista. (Pirskanen & Tebest 2014.)

Syksyllä 2021 voimaan astuneen uuden oppivelvollisuuslain myötä toisen asteen opinnot muuttuivat maksuttomiksi, mikä velvoittaa koulutuksen järjestäjät kustantamaan opiskeluissa tarvittavat oppikirjat-, ja materiaalit sekä opiskelussa tarvittavat työvälineet, -asut ja aineet. Laissa ei kuitenkaan mainita erikseen tietoteknisiä laitteita, joten nähtäväksi jää, miten digitaalinen tasa-arvo tulee käytännössä toteutumaan eri oppilaitosten välillä.

Ella Pitkänen on mediatutkimuksen maisteriopiskelija ja toimi korkeakouluharjoittelijana Tilastokeskuksessa kesällä 2021. Kaisa Saarenmaa on yliaktuaari Tilastokeskuksen Yhteiskuntatilastot -osastolla ja tuottaa joukkoviestintätilastoja.  

Lähteet:

Hanifi, Riitta (2015). Sosiaaliset suhteet järjestäytyvät uudelleen. Tieto ja trendit – Talous- ja hyvinvointikatsaus 1/2015, 34-42.

Kaarakainen, Suvi-Sadetta & Kaarakainen, Meri-Tuulia (2018). Tulevaisuuden toivot – Digitaalisten medioiden käyttö nuorten osallisuuden ja osaamisen lähteenä. Media&Viestintä 41 (2018): 4, 235-254.

Mediakasvatusseura. Mediakasvatus. Viitattu 13.7.2021.

Miettinen, Anneli & Rotkirch, Anna (2012). Yhteistä aikaa etsimässä. Lapsiperheiden ajankäyttö 2000-luvulla. Perhebarometri 2011. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 42/2012. Helsinki: Väestöliitto.

Myllyniemi, Sami (2014). Tilasto-osio. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Ihmisarvoinen nuoruus. Nuorisobarometri 2014. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta, Nuorisotutkimusverkosto, 11-124.

Pajunen, Airi (2007). Lapsiperheiden kulutusmenot. Teoksessa Suomalainen lapsi. Helsinki: Tilastokeskus, 289-304.

Pietiläinen, Marjut (2011). Nuori tasa-arvo. Sukupuolten tasa-arvo 2011. Helsinki: Tilastokeskus.

Pirskanen, Anne & Tebest, Teemo (2014). Suurin osa lukioista vaatii tai suosittelee omaa kannettavaa – katso kuntasi lukion tilanne.  Viitattu 16.7.2021.

Pääkkönen, Hannu (2014). Uusi teknologia on vaikuttanut koululaisten elämäntapoihin. Hyvinvointikatsaus 2014: 1, 57-61.

Repo, Katja & Nätti, Jouko (2015). Lasten ja nuorten median käytön aikatrendit. Teoksessa Anja Riitta Lahikainen & Tiina Mälkiä & Katja Repo (toim.) Media lapsiperheessä. Tampere: Vastapaino.

Repo, Katja & Nätti, Jouko (2015). Lapset ja nuoret yksin ja yhdessä median parissa. Teoksessa Anja Riitta Lahikainen & Tiina Mälkiä & Katja Repo (toim.) Media lapsiperheessä. Tampere: Vastapaino.

Repo, Katja & Nätti, Jouko (2015). Televisio ja tietokone lasten ja nuorten ajankäytön rytmittäjinä. Teoksessa Anu-Hanna Anttila & Timo Anttila & Mirja Liikkanen & Hannu Pääkkönen (toim.) Ajassa kiinni ja irrallaan. Yhteisölliset rytmit 2000-luvun Suomessa. Tilastokeskus.

Saarenmaa, Kaisa (2021). Zoomerit muuttuvassa mediamaisemassa. Teoksessa Riitta Hanifi & Juha Haaramo & Kaisa Saarenmaa (toim.) Mitä kuuluu vapaa-aikaan? Tutkimus, tieto ja tulkinnat. Tilastokeskus.

Saarenmaa, Kaisa (2020). Päivittäisestä mediakattauksesta löytyy jokaiselle jotain digikuilun molemmin puolin. Tieto&trendit-artikkeli.

Saarenmaa, Kaisa (2019). Ristisanoja, mölkkyä, räiskintää – digi hallitsee mutta yhä pelataan perinteisestikin. Tieto&trendit-artikkeli.

Salasuo, Mikko & Tarvainen, Kai & Myllyniemi, Sami (2021). Tilasto-osio. Teoksessa Harrastamisen äärellä. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2020. Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja.

Smahel, D., Machackova, H., Mascheroni, G., Dedkova, L., Staksrud, E., Ólafsson, K., Livingstone, S., and Hasebrink, U. (2020). EU Kids Online 2020: Survey results from 19 countries. EU Kids Online. Doi: 10.21953/lse.47fdeqj01ofo.

Statens Medieråd (2019). Småungar & medier 2019.

Tanhua-Piironen, Erika & Kaarakainen, Suvi-Sadetta & Kaarakainen, Meri-Tuulia & Viteli, Jarmo (2020). Digiajan peruskoulu II. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja.

THL. Kouluterveyskyselyt. Elintavat.

Tilastokeskus. Ajankäyttö.

Tilastokeskus. Joukkoviestintätilaston taulukkopalvelu.

Tilastokeskus. Rikos- ja pakkokeinotilasto.

Tilastokeskus. Vapaa-ajan osallistuminen.

Tilastokeskus. Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö.

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
22.4.2022
Ossi Kohvakka

Suomessa velkaisimpia ovat kolmenelikymppiset pariskunnat, joilla on lapsia. Kahden vanhemman lapsiperheen velka on useimmiten asuntovelkaa, mutta puolella velallisista perheistä on asuntovelan ohella myös muita velkoja. Yhden vanhemman lapsiperheiden velkaantumisaste on verraten korkea, vaikka asuntovelka on heillä harvinaisempaa kuin kahden vanhemman asuntokunnilla.

Artikkeli
14.4.2022
Tara Junes

Lapsiperheet ovat varakkaampia kuin kotitaloudet keskimäärin. Erityisesti tähän vaikuttaa perheille yleinen omistusasuminen ja asuntovarallisuus. Likvidiä varallisuutta kuten talletuksia ja osakkeita lapsiperheillä on kuitenkin vähemmän kuin lapsettomilla pariskunnilla, mikä merkitsee esimerkiksi heikompaa varautumista yllättäviin menoihin ja kriisitilanteisiin.

Artikkeli
24.3.2022
Tuomas Parikka

Lapsiperheiden ja ilman lapsia asuvien pariskuntien kulutusmenojen rakenne on yllättävän samankaltainen ja painottuu asumiseen, energiaan, liikkumiseen ja elintarvikkeisiin. Kulutuksen luonne kuitenkin vaihtelee perheen taloudellisen tilanteen ja olosuhteiden mukaan: välttämättömyydet korostuvat pienituloisilla ja liikkumavara muun kulutuksen suhteen jää pieneksi. Kaikkia lapsiperheitä yhdistää uuden viestintätekniikan verraten nopea omaksuminen.

Artikkeli
11.3.2022
Mika Ronkainen, Arja Tiihonen

Pientaloasuminen on lapsi­asuntokuntien suosituin asumismuoto, joka yleistyy lasten iän karttuessa, kun perheen asumisvalinnat vakiintuvat. Kerrostalo­asuminen on kuitenkin yleistynyt etenkin kouluikäisten lasten asuntokunnilla. Samalla lapsi­asuntokuntien ahtaasti asuminen on yleistynyt kerrostaloissa.

Artikkeli
3.3.2022
Rauli Kohvakka, Kaisa Saarenmaa

Nettitelevisio, uudet äänimediat, somekanavat ja muu verkkomedia saivat paljon uusia käyttäjiä vuonna 2020, mutta toisena pandemiavuonna kasvutahti näyttää hidastuneen. Yksityisiä nettipuheluita soittaneiden osuus jopa väheni. Useampi kuin joka viides nuori käyttää netin deittisovelluksia, ja kaikkiaan deittipalveluilla on yli 360 000 suomalaiskäyttäjää. Verkkomedian ohella myös perinteiset joukkoviestimet ovat keränneet yleisöjä korona-aikana. 

tk-icons