tk-icons
Sivuston näkymät

Kulutustutkimus

Artikkeli
28.8.2018
Juha Nurmela, Tuomas Parikka

Vuonna 1966 elintarvikkeet, asuminen ja liikenne söivät kotitalouksien kulutusmenoista 73 prosenttia. Viidenkymmenen vuoden jälkeen niiden osuus oli yhä 68 prosenttia. Liikkumavara muihin kulutuskohteisiin on jäänyt pieneksi.

Blogi
9.4.2018
Tuomas Parikka

Tilastokeskus julkaisi kulutustutkimuksen ennakkotietoja syksyllä 2016. Osana julkistusta kerrottiin arvio koirien määrästä Suomessa.

Artikkeli
14.3.2018
Juha Nurmela

Muutosten samankaltaisuus hämmästyttää, kirjoittaa Kulutustutkimuksen vetäjä Juha Nurmela. Kolmen vuosikymmenen trendit kulutuksessa ovat samanlaisia tulojen suuruudesta riippumatta.

Artikkeli
27.4.2016
Mira Kajantie

Julkisilla hyvinvointipalveluilla on keskeinen merkitys kotitalouksien toimeentulon ja kulutus­edellytysten kannalta. Toisin kuin Britanniassa Suomessa palveluita käytetään tasaisemmin kaikissa tuloluokissa.

Artikkeli
6.10.2015
Kristiina Aalto, Juha Nurmela

Suomalaisten ruokatottumukset ovat muuttuneet 1980-luvulta tähän päivään. Vaikka korkea­koulutetut ovat olleet muutosten airueita, emme kuitenkaan ole ruoka­kulttuuriltamme kahden kerroksen väkeä.

Artikkeli
19.12.2014
Ilmo Mäenpää, Juha Nurmela

Suurituloiset kotitaloudet aiheuttavat enemmän kasvihuone­kaasupäästöjä ja raaka-ainekulutusta, mutta suhteessa kuluttamiinsa euroihin vähemmän kuin pienituloiset.

Artikkeli
15.4.2014
Juha Nurmela

Suomalaiset satsaavat lemmikkieläimiin. Niistä kyseltiin kulutustutkimuksessa nyt ensi kerran, mutta muista tiedoista voi päätellä, että lemmikit ovat nouseva trendi. Taantumasta huolimatta niitä on ja niihin kulutetaan entistä enemmän.