Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Työttömyysaste – ravistettuna, ei sekoitettuna

22.9.2015
Twitterissä: @RemesTuomas

Twitterissä on väännetty banderolleja vastustamaan Tilasto­keskuksen tapaa julkaista työttömyys­asteesta otsikko­tasolla kausi­tasoittamatonta lukua – siis sitä, joka viime kuussa oli 8,3 prosenttia. Julkaisemme joka kuukausi työttömyys­asteesta myös kausi- ja satunnais­vaihtelusta tasoitetun trendi­luvun, vaikkakaan emme siis otsikkotasolla. Viime kuussa trendi oli 9,5 prosenttia.

Saamastamme kritiikistä innostuneena ravistelemme taas vanhat tavat esille ja katsomme, josko jotakin voisi tehdä paremmin.

Tilastokeskuksen työ­voima­tutkimuksesta saatava työttömyys­aste vaihtelee suuresti kuukaudesta toiseen. Vaihtelu on kuitenkin vuodesta toiseen suhteellisen säännöllistä. Tämän kausi­vaihtelun taustalla on työ­markkinoilla joka vuosi samaan aikaan toistuvia ilmiöitä. Esimerkiksi aina toukokuisin työttömyys­aste nousee muita kuukausia korkeammalle, kun suuri joukko opiskelijoita ilmaantuu työmarkkinoille.

Työttömyysasteen kausi­vaihtelu aiheuttaa sen, että peräkkäisien kuukausien vertailu sellaisenaan ei ole mielekästä. Se, että kesäkuun työttömyys­aste on pienempi kuin toukokuun, ei todellakaan kerro siitä, että työllisyys­tilanne olisi kohenemassa. Toki näin voi olla, mutta koska kausi­vaihtelu on niin suurta, ei työ­markkinoiden kehitystä näe peräkkäisiä kuukausia vertaamalla, vaan vertailu tulee tehdä aina edellisvuoteen.

Säännöllisesti vuodesta toiseen esiintyvä kausivaihtelu voidaan kuitenkin laskennallisella menetelmällä eliminoida työttömyys­asteen aikasarjasta. Tällöin puhutaan kausi­tasoitetusta työttömyys­asteesta. Kun sarjasta puhdistetaan kausivaihtelun lisäksi epäsäännöllinen satunnais­vaihtelu, saadaan työttömyys­asteen trendi.

Kuvio 1. Työttömyysaste ja sen trendi 2011/01–2015/08

Työttömyysaste ja sen trendi 2011–2015, %, Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

Kumpaa lukua sitten pitäisi tuijottaa, työttömyys­astetta vai työttömyys­asteen trendiä? Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta vaan oikea luku tulee valita käyttö­tarkoituksen mukaan. Molemmat luvut sisältävät tärkeää informaatiota, kunhan niitä osataan tulkita.

Työttömyys­aste – siis se jota ei ole käsitelty laskennallisesti eli tässä tapauksessa 8,3 prosenttia – kertoo raa’asti kyseisen ajankohdan tilanteen. Se saadaan laskemalla työttömien osuus työ­voimasta eli työllisten ja työttömien yhteismäärästä. Näin luvulle löytyy yksiselitteinen ja helposti ymmärrettävä tulkinta.

Työttömyysastetta näkee usein käytettävän väärin kun sitä verrataan edellis­kuukauteen. Sen sijaan luku tulisi kausi­vaihtelun takia aina suhteuttaa vuodenaikaan esimerkiksi vertaamalla sitä vuoden takaiseen lukuun. Vuoden 2014 elokuussa työttömyys­aste oli 7,4 prosenttia eli kasvua vuodentakaisesta on tullut 0,9 prosenttiyksikköä.

Työttömyysasteen trendi – joka oli viime kuussa 9,5 prosenttia – ei ole laskettavissa kyseisen kuukauden työllisten ja työttömien määrästä, eikä luvun tulkinta näin ollen ole yhtä intuitiivinen kuin käsittelemättömän luvun. Trendi­luku ei myöskään ole yksiselitteinen. Kausitasoitus voidaan tehdä eri menetelmillä ja samalla menetelmälläkin aikasarjalle voi löytyä useita sopivia malleja, jotka voivat tuottaa yksittäiselle kuukaudelle erilaiset trendi­luvut – kaikki yhtä oikein.

Trendilukuun vaikuttaa aina aikasarjan edellisten ja tulevien kuukausien arvot. Uusimpien kuukausien trendi­luvut perustuvat siis aina osittain tilastollisen mallin tuottamiin ennusteisiin ja niillä on tapana muuttua tulevina kuukausina – joskus voimakkaastikin. Trendi­luvun käytön iso ongelma onkin, että uusimman kuukauden eli viimeksi lasketun estimaatin perusteella ei voi luotettavasti päätellä muutokseen määrää tai suuntaa.

Kuvio 2. Aikasarjan häntä heiluu. Työttömyysasteen trendi 2014/01–2015/08 julkaisuajankohdan mukaan

Aikasarjan häntä heiluu. Työttömyysasteen trendi 2014–2015 julkaisuajankohdan mukaan, %, Työvoimatutkimus, Tilastokeskus

Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

Ongelmistaan huolimatta trendi antaa meille tärkeää tietoa. Se on käyttö­kelpoinen luku pidemmän aikavälin kehityksen hahmottamiseen. Sen avulla voidaan verrata luontevasti myös peräkkäisiä kuukausia ja paikallistaa suhdannekäänteitä – tosin vasta jälkikäteen. Yksittäisenä lukuna työttömyysasteen trendi kertoo meille, mitä työttömyysaste olisi ilman kausivaihtelua ja epäsäännöllistä satunnaisvaihtelua.

Työvoimatutkimuksen julkistuksesta löytyy jatkossakin sekä työttömyys­aste että työttömyys­asteen trendi. Tähän asti olemme nostaneet otsikkoon työttömyys­asteen kausi­tasoittamattomana lukuna, koska olemme ajatelleet, että se on laajalle kohde­ryhmälle helposti ymmärrettävä. Lisäksi se on lopullinen, toisin kuin trendi, joka voi tarkentua usean kuukauden ajan.

Trendi­luvut olemme tuoneet esiin julkistus­tekstissä. Mikään ei ole kuitenkaan kiveen hakattua, ja otammekin mielellämme vastaan palautetta ja kehitys­ehdotuksia niin tästä kuin muistakin tilasto­julkistukseemme liittyvistä asioista. Tavoitteena on palvella mahdollisimman hyvin tilaston laajaa käyttäjä­kuntaa. Avoin keskustelu on uudistumisen edellytys.

Bartender, one unemployment rate please - shaken, not stirred!

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

tk-icons