”Numerokammo palvelee harvoin köyhimpien asiaa.”
Ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn Pääoma 2000-luvulla -teoksen lopetus naulaa asian, jonka viimeistä edellinen lause pohjustaa:
”Raharikkaat muistavat kyllä puolustaa etujaan.”
Ja kun nyt aloin käydä läpi lopusta päin kirjaa, jota voi jo nyt sanoa klassikoksi, niin lainaanpa vielä edeltävätkin virkkeet tähän.
”Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tekemiseen on tuhat tapaa, eikä tilastoaineiston kerääminen ole suinkaan aina välttämätöntä eikä – myönnettäköön – erityisen mielikuvituksellista.”
”Minusta kuitenkin tuntuu, että kaikkien yhteiskuntatieteilijöiden, perinteisten ja uusien medioiden journalistien ja kolumnistien, ammattiyhdistysaktiivien, minkä tahansa poliittisen suunnan aktivistien ja eritoten kansalaisten pitäisi vakavasti kiinnostua rahasta, sen mittaamisesta ja sen kytkeytymisestä tosielämään ja sen kehityskulkuihin.”
Miksi luen kirjaa taaksepäin?
Koska 2000-luvun Pääoman juuri läpi luettuani olen vaikuttunut. Piketty onnistuu juuri tuossa, saa kiinnostumaan rahasta, sen mittaamisesta ja kytkeytymisestä tosielämän kehityskulkuihin.
Teos, jonka keskeinen käsite on pääoman kansantulosuhde, ei ole alkuunkaan kuivakka vaan tempaa romaanin tavoin mukaansa. Piketty nojaakin Balzacin ja Austenin romaaneihin ja osoittaa historiallisella datalla, että ne kuvaavat pätevästi 1800-luvun Englannin ja Ranskan perimärikkaiden pääomistaan saamia vuosikorkoja.
Tuoreemmalla datalla Piketty perustelee vähintäänkin yhtä vakuuttavasti huolestuttavan johtopäätöksensä tulevaisuudesta: Perijöiden yhteiskunta tekee paluuta.
Onko kehitys vääjäämätöntä? Haluammeko sitä? Mitä on tehtävissä? Piketty esittää haasteen.
”Yhteiskuntatieteilijöiden on aivan liian helppo jättäytyä julkisen keskustelun ja poliittisten kiistojen ulkopuolelle ja tyytyä vain kommentoimaan ja repostelemaan muiden puheita ja tilastoja. Yhteiskuntatieteilijöiden velvollisuus tutkijoina ja varsinkin kansalaisina on osallistua julkiseen keskusteluun.”
Vakuuttavan datan ja analyysin lisäksi Piketty tekee itse sitä ja tarjoaa myös keinoja kehityksen korjaamiseen. ”Pääomavero ratkaisee yksityisen pääoman ja sen tuoton ikuisuusongelman tehokkaammin ja ilman väkivaltaa.”
Miksi kirjoitan tätä?
Intoilen teoksesta (Into-kustannukselle kiitokset kirjan suomeksi julkaisemisesta) kannustaakseni asiantuntijoita laittamaan itsensä ja osaamisensa likoon.
Terkut siis tänään artikkeli- ja bloggauskoulutukseen kokoontuneille Tilastokeskuksen asiantuntijoille. Thomas Piketty näyttää, että tilastoista – yhteiskunnan ja talouden syvistä trendeistä – voi kirjoittaa kuin tosielämästä.
Tilasto on kuva maan tilasta. Kun harhainen kuva vallitsee, vääristämättömän peilin asettaminen johtajien ja kansalaisten silmien eteen voi olla vaarallista.
Reilun vuoden toiminut nopeaa analyysia tuottava yksikkö haastaa Tilastokeskusta hyvällä tavalla.
Kesälomani lopulla seurasin sivusilmällä lukiolaisnuoren pakkausruljanssia. Edessä oli vaihto-oppilasvuosi ja lähtöön muutama päivä. Mahtuisiko matkaan myös taskullinen tietoa Suomesta?
Talouden keskeiset mittarit näyttävät isoja ja ristiriitaisiltakin vaikuttavia muutoksia. Tilastojen päälinja lienee oikea, mutta lukuihin voi laskennan tarkentuessa tulla revisioitakin, kun talouden rakenteessa on tapahtunut muutoksia. Tarkentumisten suuntaa ei pysty ennakoimaan, se vaihtelee eri vuosien välillä.
Uudessa saamelaiskäräjälakiesityksessa kielikriteeri laajenisi kolmannesta sukupolvesta neljänteen polveen. Kieli kuvaa yhteisöön kuulumista ja yhteyttä elävään saamelaiseen kulttuuriin, kirjoittaa Juho Keva saamelaisten kansallispäivän blogissaan.
Suomessa on laadukkaat rekisterit. Niistä saatavaa tietoa yhdistelemällä syntyy tietovarallisuus, joka on Suomen kilpailuetu. Sitä hyödyntämällä teemme parempia päätöksiä tulevaisuudessa.
Demokratioissa tilastot ovat osa yhteiskunnallista keskustelua, päätöksentekoa sekä seurausten arviointia – ja puolueettomina ne luovat edellytyksiä kompromisseille. Tietoon perustuva päätöksenteko edellyttää hidasta, harkitsevaa ja kyseenalaistavaa ajattelua. Jotta demokratia säilyisi informaatioyhteiskunnan perustana, tulisi tilastojen luku- ja käyttötaidosta tehdä yleinen kansalaistaito.
Miten keskustelisimme nyt vaikkapa palkkojen ostovoimasta – eli inflaatiosta ja ansioiden kehityksestä – tai nuorten mielenterveysongelmista, jos mitään tilastotietoa yhteiskunnasta ei olisi olemassa? kysyy Anna Pärnänen Euroopan tilastopäivän blogissaan.
