Tilasto on kuva maan tilasta. Kun harhainen kuva vallitsee, vääristämättömän peilin asettaminen johtajien ja kansalaisten silmien eteen voi olla vaarallista.

Korona pakottaa koululaiset etäoppiin – tilastojulistekisan voittajat kannustavat posterin tekoon
”Nyt alkoi loma…ei kun etäopiskelu”, totesi lukiolaiseni sunnuntaisen wilma-viestin luettuaan. Näin korona astui arkeemme pistäen koulupäivien rutiinit aivan uuteen kotimoodiin.
Seuraavana päivänä kantautuikin jo tieto, että hallituksen tekemä linjaus sulkee keskiviikosta alkaen lopulta ovet kaikilta maamme yli 3 000 oppilaitokselta: niin peruskouluilta, oppilaitoksilta, yliopistoilta, ammattikorkeakouluilta, kansalaisopistoilta kuin muiltakin vapaan sivistystyön tiloilta.
Näin koko Suomi, monien muiden maiden tavoin, siirtyy tänään koronaepidemian vuoksi lähiopetuksesta poikkeukselliseen epäopetuksen aikaan.
Tuoreimpien vuoden 2018 tilastotietojen mukaan eri oppilaitoksissa ympäri Suomea puurtaa normaalisti kaikkiaan lähemmäs 1,3 miljoonaa koululaista tai opiskelijaa. Heistä miltei puolet, yli puoli miljoonaa, on perusasteen koulutuksessa.
Ja kaikki he taituroivat koulutehtäviensä kimpussa kotoa käsin seuraavan kuukauden ajan.
Arjessamme näkyi sunnuntaisen wilma-viestin jäljiltä myös toinen muutos: lasten kiinnostus ajantasaiseen koronatietoon. Pitkästä aikaa katsoimme yhdessä illan tv-uutislähetystä.
Koronauutisia seuratessa tuli mietittyä, mitä epidemian leviämisestä kertovaa lukutietoa olisi hyödyllistä seurata ja mihin tietolähteeseen kannattaisi nojata.
Mutta miten tunnistaa kaiken tietotulvan ja mis- ja disinformaation keskeltä luotettava tieto? Entä miten esittää tieto mahdollisimman ymmärrettävästi ja havainnollisesti? Koronankin kohdalla olemme törmänneet enemmän ja vähemmän onnistuneisiin visualisointeihin.
Niinpä vinkkini, niin opettajille kuin aktiivisille opiskelijoille, kuuluu: treenatkaa edellä mainittuja taitoja osallistumalla tilastojulistekilpailuun.
Helmikuun alussa käynnistynyt kansainvälinen tilastojulistekilpailu 2020–2021 tarjoaa koululaisille ja yliopisto-opiskelijoille mahdollisuuden terästää yhteiskunnallisen ja numeerisen tiedon käyttöä sekä harjoittaa kriittistä tilastojen lukutaitoa.
Kilpailutöiden viimeinen palautuspäivä on 1.2.2021. Aikaa julisteen laatimiseen on siis hyvin myös syyslukukaudella, koronan toivottavasti jo hellitettyä ja koululaisten palattua normaaliin koulutyöhön.
Kilpailuun osallistuvat työt lähetetään Tilastokeskukseen arvioitavaksi, ja ne saavat raadilta palautteen. Mukana on kolme sarjaa, yläkoulu, lukio/ammatilliset oppilaitokset ja kandivaiheen yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat. Jokaisen sarjan voittajatyö jatkaa kansainvälisen raadin arvioitavaksi.
Kolmen kärki saa rahapalkinnon, ja voittaja voi niittää mainetta maailmalla. Kolmisen vuotta sitten ihastelin paikan päällä Marrakechissa, miten Taina Lötjösen ja Terhi Rasikankaan historiallinen hevonen sijoittui hienosti hopealle.
Haluan kannustaa nuoria osallistumaan etenkin sen vuoksi, että aiheena on tällä kertaa heidän tulevaisuuttaan merkittävästi määrittävä teema: ympäristö, biologia ja kestävä kehitys. Tehtävänä on kertoa aiheesta kiinnostava tarina tilastollisia välineitä käyttäen ja esittää tutkimuksen kulku, lähteet ja tulokset tilastojulisteessa.
Vaan mitä tuumii edellisen kilpailun Suomen kärkikaarti? Suosittavatko he nuoria mukaan kisaan?
”Ehdottomasti kannattaa osallistua!” toteaa joukko kuin yhdestä suusta.
Videolla Sarianna Kallio-Könnö, Ilona Mäki, Juri Rajala, Tinja Dragon ja Siru Salminen kertovat, miksi he osallistuivat kilpailuun ja mitä he oppivat.
Liekö nuorten joukossa tulevia visualisoinnin mestareita Hans Roslingin tapaan? Kotiharjoituksen voi kollegani vinkistä aloittaa vessapaperilla.
https://www.youtube.com/watch?v=qLRZ_2VrT0g&feature=youtu.be
Kirjoittaja työskentelee erikoistoimittajana Tieto&trendit-toimituksessa.
Lisätietoa:
Lisätietoa kilpailusta ja ilmoittautumislomakkeet Tilastokeskuksen sivuilla
Uutinen edellisen tilastojulistekilpailun voittajista ja voittajatöistä
Kansainvälisen kilpailun voittajatyöt IASE:n sivuilla
Taina Lötjösen ja Terhi Rasikankaan blogi: Miten syntyi voittoisa hevosposteri?
Suomen kansallisen kilpailun järjestävät yhteistyössä Tilastokeskus, Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry ja Suomen Tilastoseura ry.
Kansainvälisen kilpailun järjestää tilastojen lukutaitoa kansainvälisesti edistävä ISLP-projekti (International Statistical Literacy Project), joka toimii IASE:n (International Association of Statistical Education) alaisuudessa.
Lue samasta aiheesta:

Reilun vuoden toiminut nopeaa analyysia tuottava yksikkö haastaa Tilastokeskusta hyvällä tavalla.

Kesälomani lopulla seurasin sivusilmällä lukiolaisnuoren pakkausruljanssia. Edessä oli vaihto-oppilasvuosi ja lähtöön muutama päivä. Mahtuisiko matkaan myös taskullinen tietoa Suomesta?

Suomella on vaikeuksia saavuttaa kaikkia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vuoteen 2030 mennessä, vaikka olemme menestyneet hyvin indikaattorivertailuissa. Nyt tarvitaan yhteiskunnassa ja taloudessa järjestelmätason muutoksia. Tavoitteista etenkin ilmastonmuutos sekä maanpäällinen ja vedenalainen elämä vaativat toimia Suomessa.

Meillä on jo mittaristo ekologian ja ekonomian yhteensovittamiseksi: kansantalouden tilinpidon ympäristölaajennus. Luontoarvojen integrointi samaan kehikkoon taloudellisen toiminnan kanssa antaa pikakaistan kestävämpään päätöksentekoon.

Euroopan unionin uuden kestävän kehityksen seurantaraportin mukaan jäsenmaat ovat edistyneet merkittävästi työelämän parantamisessa, köyhyyden vähentämisessä ja tasa-arvon parantamisessa. Sen sijaan edistyminen ympäristöasioissa on ollut vaatimatonta.

Talouden keskeiset mittarit näyttävät isoja ja ristiriitaisiltakin vaikuttavia muutoksia. Tilastojen päälinja lienee oikea, mutta lukuihin voi laskennan tarkentuessa tulla revisioitakin, kun talouden rakenteessa on tapahtunut muutoksia. Tarkentumisten suuntaa ei pysty ennakoimaan, se vaihtelee eri vuosien välillä.

Kehittyneen tietotuotantomme avulla voidaan löytää ratkaisuja Suomen nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Tilastokeskuksen johto ehdottaa tulevan hallituksen ohjelmaan konkreettisia kirjauksia, joiden pohjalta päästäisiin nopeasti liikkeelle.

Kaikki globaalit SDG-indikaattorit on saatu menetelmällisesti määriteltyä, ja niihin saadaan lähitulevaisuudessa dataa. Yksittäisten maiden kyvyssä tuottaa dataa on kuitenkin yhä merkittäviä puutteita. Kansainvälisen tilasto-osaamisen kasvattamiseen ja verkostoitumiseen onkin viime vuosina panostettu.

Uudessa saamelaiskäräjälakiesityksessa kielikriteeri laajenisi kolmannesta sukupolvesta neljänteen polveen. Kieli kuvaa yhteisöön kuulumista ja yhteyttä elävään saamelaiseen kulttuuriin, kirjoittaa Juho Keva saamelaisten kansallispäivän blogissaan.

Bkt-mittarin perinteinen näkökulma edistymiseen ei riitä, kun pyrkimyksenä on vastata aikamme monimutkaisiin ja globaaleihin ongelmiin. YK:n suunnitelmissa onkin laajempi seuranta- ja tarkastelukehikko sekä enintään 10–20 uutta ohjausindikaattoria.

Suomessa on laadukkaat rekisterit. Niistä saatavaa tietoa yhdistelemällä syntyy tietovarallisuus, joka on Suomen kilpailuetu. Sitä hyödyntämällä teemme parempia päätöksiä tulevaisuudessa.

Jos haluamme saavuttaa luonnonvarojen kulutuksessa ekologisesti kestävän tason, edellytyksenä on talouskasvun ja materiaalien kulutuksen irtikytkentä. Millaiset tekijät vaikuttavat luonnonvarojen kulutukseen?

Uudistetun materiaalitilinpidon mukaan materiaalien otto Suomen luonnosta on vähentynyt vuodesta 2019 alkaen. Suhteellisesti paljon on vähentynyt varsinkin turpeen otto. Laajana ja harvaan asuttu maana Suomi on rakennusmateriaalien, kuten hiekan ja soran, suurkuluttaja.

Ympäristönsuojelumenot kääntyivät kasvuun vuonna 2020. Menoja lisäsivät julkisen sektorin tekemät suojelutoimet. Menojen kasvu ei ole ympäristön kannalta aina pelkästään positiivinen asia, sillä taustalla voi olla myös negatiivista kehitystä.

Demokratioissa tilastot ovat osa yhteiskunnallista keskustelua, päätöksentekoa sekä seurausten arviointia – ja puolueettomina ne luovat edellytyksiä kompromisseille. Tietoon perustuva päätöksenteko edellyttää hidasta, harkitsevaa ja kyseenalaistavaa ajattelua. Jotta demokratia säilyisi informaatioyhteiskunnan perustana, tulisi tilastojen luku- ja käyttötaidosta tehdä yleinen kansalaistaito.

Miten keskustelisimme nyt vaikkapa palkkojen ostovoimasta – eli inflaatiosta ja ansioiden kehityksestä – tai nuorten mielenterveysongelmista, jos mitään tilastotietoa yhteiskunnasta ei olisi olemassa? kysyy Anna Pärnänen Euroopan tilastopäivän blogissaan.

Kulutamme kansainvälisesti verraten selvästi enemmän luonnonresurssejamme. Valtaosa kulutuksesta on soran ja hiekan käyttöä. Materiaali-intensiteetti – eli kotimainen materiaalien kulutus suhteutettuna bkt:hen – kasvoi vuonna 2020 hieman edellisvuodesta: tarvittiin 0,75 kiloa luonnonvaroja tuottamaan 1 euro arvonlisäystä. Materiaalitilinpito kuvaa kansantalouden ja luonnonympäristön välistä materiaalivirtaa.

Maailman pitäisi YK:n tavoitteen mukaan saavuttaa vuonna 2015 sovitut kestävän kehityksen 17 päätavoitetta ja 169 alatavoitetta vuoteen 2030 mennessä. OECD:n arvion mukaan sen jäsenmaat ovat vielä kaukana tavoitteiden saavuttamisesta. Ilman paljon nykyisiä voimakkaampia toimia jäävät kestävän kehityksen tavoitteet teollisuusmaissa saavuttamatta.

Euroopan Unioni on edistynyt lähes kaikissa vuonna 2015 sovituissa YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. Parhaiten on onnistuttu rauhanomaisten yhteiskuntien rakentamisessa ja henkilökohtaisen turvallisuuden edistämisessä. EU:n uusimman seurantaraportin tiedot kuvaavat tilannetta pääosin ennen koronapandemiaa ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Kaikkiaan jo tuhatkunta koululaista ja opiskelijaa on viime vuosina päässyt vahvistamaan tilasto-osaamistaan Tilastokeskuksen järjestämissä tilasto-olympialaisissa.

Koronan katastrofaaliset vaikutukset kestävän kehityksen toimeenpanoon ovat nyt kolmantena koronavuotena kiistattomat. YK:n pääsihteerin vuosittainen kestävän kehityksen edistymistä arvoiva raportti vaatii merkittäviä lisätoimia. Suurempia investointeja tarvitaan muun muassa tilastoseurantaan.

Suomi lukuina 2022 -julkaisujen kesä alkoi tänä vuonna vauhdikkaasti: uunituoreet taskutilastot olivat jo kesäkuun alussa mukana juhlistamassa Tutkitun tiedon teemavuotta Heurekassa. Taskuun menevään julkaisuun on jälleen kerran koottu mielenkiintoisia tilastolukuja – vanhimmat lähes 300 vuoden takaa. Lue blogista toimittajan poiminnat.

Suuri määrä eri mittareita kertoo monenlaista tarinaa lasten tilanteesta Suomessa, mutta tieto on hajallaan. Tilastokeskus suunnittelee lapsia ja nuoria koskevaa tietoa kokoavan portaalin – paitsi helpottaakseen tiedon käytettävyyttä myös palvellakseen kansallisen lapsistrategian toteutusta.

YK:n tilastotoimen laatimat tilastotyön perusperiaatteet täyttävät tänä vuonna 30 vuotta. Vuosien saatossa niiden merkitys on vahvistunut yhteiskunnassa. Perusperiaatteet luovat hyvän perustan tietojen hallinnalle ja jakamiselle erityisesti julkisella sektorilla.

YK:n virallisen tilaston periaatteet ohjeistavat tilastoviranomaisia kertomaan tarkasti, miten tilastot on laadittu. Periaatteen avulla voidaan arvioida myös muun yhteiskunnassa syntyvän tiedon luotettavuutta.

Suomen yhdyskuntajätteen määrä – 596 kiloa asukasta kohti vuonna 2020 – ei juuri imartele: EU-keskiarvo per asukas oli vain 505 kiloa. Jätteiden vähentämisen ja kierrätyksen edistämisen edellyttämät muutokset vaativat tuekseen avointa faktapohjaista keskustelua ja viime kädessä arjen tekoja meiltä kaikilta.

Uudet rautakauppojen hinta-aineistot otetaan käyttöön tammikuun tiedoista lähtien, jotka julkaistaan 15.2.2022. Moderni tiedonkeruu on pelastus sekä tilaston tekijöille että tiedonkeruun piirissä oleville rakennustarvikkeiden myyjille.

Saamelaisista voisi tuottaa helposti monin tavoin käyttökelpoista tilastotietoa olemassa olevista lähteistä, muistuttaa Juho Keva saamelaisten kansallispäivän kunniaksi. Hän laskee, että saamelaisten määrä saamelaisalueen ulkopuolisessa Suomessa on huomattavasti korkeampi kuin kielitaustan perusteella päästään tarkastelemaan.

Finnveran vientitakuut ja erityistakaukset esitetään jatkossa valtion takauskannan sijaan erillisessä, lakisääteisille takauksille varatussa kohdassa julkisyhteisöjen vastuiden julkaisussa. Muutoksen myötä Suomen valtion takausten vertailtavuus muihin EU-maihin paranee.

Luotettavan tiedon kysyntä on nyt valtava. Tilastokeskuksen asiantuntijoiden laatimat tilasto-oppaat tarjoavat oivallista tietoa tilastojen luonteesta ja käytöstä sekä johdattavat luotettavan tiedon lähteille.

Nuorille suunnatut tilastokilpailut ovat tapa edistää medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä. Suomen koululaiset ovat pärjänneet kisoissa hyvin. Tänä vuonna on taas uusia mahdollisuuksia oppia ja menestyä.

Maailman maaperästä kolmanneksen tila on heikentynyt. Sunnuntaina vietettävän kansainvälisen maaperäpäivän toivotaan kannustavan suojelemaan ja parantamaan ehtyneiden maapohjien tilaa.

Metalleja louhitaan kasvavia määriä kehittyvän yhteiskunnan tarpeisiin. Maapallo on kuitenkin rajallinen resurssi ja metallit uusiutumaton luonnonvara. Kotitalouksien metallivarastoissa piilee palanen kiertotalouspotentiaalia.

Miehet ja naiset omistavat nykyään ajokortin Suomessa lähes yhtä yleisesti, poikkeuksina vain nuorimmat ja vanhimmat ikäluokat. Pojat autoilevat enemmän poikkeusluvalla jo 17-vuotiaina. Ikäihmisissä näkyy yhä autoilun miehinen historia.

Rikosten tilastointi riippuu paljolti siitä, miten poliisi tallentaa tiedot järjestelmäänsä. Tilastokeskus ei tee suuria muutoksia poliisilta tulevaan aineistoon.

Miksi samasta ilmiöstä on kahdet eri luvut? Niin Tilastokeskuksen kuin opetushallinnon tarkasteluille on käyttötarpeensa, mutta ne voivat hämmentää tietojen käyttäjiä.

Viljellyn maan pinta-ala EU-alueella on hieman pienentynyt 2000-luvulla, kun taas metsien pinta-ala on pysynyt ennallaan. Suhteellisesti eniten on kasvanut urbaani ympäristö.

Suomessa syntyy ruokahävikkiä noin 360 miljoonaa kiloa vuosittain, kertoo Luonnonvarakeskuksen tuore raportti. Asukasta kohden laskettuna keittiö- ja ruokalajätteen määrä on Tilastokeskuksen tietojen mukaan kasvanut 12 kilogrammalla vuosien 2015–2019 aikana.

Ilmastonmuutos ja luontokato pakottavat ihmiskunnan muuttamaan toimintansa kestäväksi ja maapallon kantokyvyn mukaiseksi. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää ripeitä toimia sen eteen, että kaikki maapallon ihmiset saadaan mukaan muutoksesta keskustelemiseen.

Koronakriisi, ilmastokriisi ja talouden suhdannevaihtelut ovat nostaneet hyvinvoinnin niin poliittiseen debattiin kuin arkipäiväiseen jatkuvaan keskusteluun. Hyvinvoinnin tekijät, käsitykset ja mittarit elävät ajassa.

Ajallisesti mitattuna koronan vaikutus opiskelu- ja työelämään on täysin eri. Puolentoista vuoden jakso verrattuna työvuosiin ja opiskeluaikaan asettuu hyvin erilaiseen mittakaavaan.

Tänä vuonna juhlitaan Ahvenanmaan itsehallinnon sataa vuotta. Sekä suurvaltapolitiikka että maantieteellinen sijainti keskellä merta ovat aikojen saatossa muovanneet ahvenanmaalaista yhteiskuntaa.

Suomi pitää eilen alkaneessa kokouksessa kiinni Agenda 2030:sta ja vastustaa heikennyksiä sen tavoitteisiin.

EU tekee määrätietoisesti työtä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tuoreen raportin mukaan edistystä on tapahtunut monella sektorilla, mutta haasteita riittää esimerkiksi ilmaston ja energiankulutuksen osalta. Lisäksi korona on aiheuttanut takapakkia terveyteen ja talouteen.

Tilastohaastattelija kerää tietoja haastateltavan senhetkisestä elämäntilanteesta. Kuunteleminen on työssä tärkeää – ja jokainen vastaaja ja vastaus on arvokas, muistuttaa Ulla Phillips blogissaan.

Tilastokeskus valmistelee parhaillaan historiansa ensimmäistä toiminnan vastuullisuudesta kertovaa raporttia, joka pohjautuu YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 toimintaohjelmaan. Vuotta 2021 koskevan raportin on määrä valmistua keväällä 2022.

Kannustamme kuntia ja kuntapäättäjiä seuraamaan omaa materiaalien- ja energiankulutustaan, jätteiden syntyä, suojeltujen luontokohteiden määrää sekä kuntalaisten hyvinvointia. Kiertotalouteen panostava kunta houkuttelee alueelleen myös kiertotalouteen liittyvää liiketoimintaa ja investointeja.

Tilastotieto pyrkii objektiiviseen totuuteen. Toisaalta tilastojen tekemiseen sisältyy myös taiteesta tuttuja piirteitä, sillä kaikki ei ole tilastointimenetelmin laskettavissa.

Lapsia koskevaa tietoa on paljon, mutta usein koetaan, että se on sirpaleista ja hajallaan. Tätä puutetta Tilastokeskus paikkaa tuottamalla laajan Tieto&trendit -artikkelisarjan lasten maailmaa avaavista tilastotiedoista. Lapset Suomessa -artikkelisarja nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen tuottamalla vuoden ajan analyysia lasten elinoloista noin 30 artikkelin välityksellä.

YK-indikaattoritietokannan toistaiseksi suurin uudistaminen on saatu toteutettua: globaalien kestävän kehityksen indikaattoreita lisättiin ja useita indikaattoreita korvattiin uusilla. Uudet indikaattorit painottavat kehitysmaille tärkeitä asioita.

Voimme estää laajan sukupuuttoaallon ja turvata samalla luonnon monimuotoisuuden toimimalla vastuullisesti niin yksilöinä, yrityksinä kuin yhteiskuntina.

Rekisterit ovat 1980-luvulta lähtien tehostaneet tilastotuotantoa merkittävästi. Viime vuosina monet rekisterinpitäjät ovat rakentaneet uudenlaisia tietovarantoja kuten Verohallinnon tulorekisteri. Ne tuovat tilastointiin mahdollisuuksia mutta myös niin paljon työtä, että uusia kustannussäästöjä ja tuottavuusloikkia ei ole ainakaan lyhyellä tähtäimellä luvassa – pikemminkin päinvastoin.

Kun halutaan lisätä laadukkaan tilastotiedon käyttöä yhteiskunnassa, tulee tiedon löytämisen olla helppoa. Tilastotoimijoiden kunnianhimoisena tavoitteena on yhden luukun periaate, jossa kaikki virallinen tilastotieto löytyy samasta paikasta.

Kriisin aikana nuorten naisten työllisyys on heikentynyt enemmän kuin miesten, mutta naisten voi katsoa investoivan tulevaisuuteen panostamalla opiskeluun.

Syrjäisemmilläkin alueilla voi olla suhteessa asukasmäärään paljon yksinasuvia, enemmistö asuu kuitenkin isoissa kaupungeissa. Sen kertoo Paavo, Tilastokeskuksen postinumeroaluetilastot-palvelu.

Digitaalisen datan merkitys taloudessa, kulttuurissa ja viihteessä kasvaa koko ajan, ja tilastoinnin piirissä on vain hyvin pieni osa kaikesta nykymaailmassa syntyvästä datasta. Tämä haastaa tietoa tuottavat viranomaiset – millainen data on merkityksellistä kansalaisille, yrityksille tai päätöksenteolle?

Kansainvälisissä tehtävissä Marjo Bruun on saanut nähdä, miten erilaisista lähtökohdista tilastointia erilaisissa yhteiskunnissa tehdään. Hänen aikanaan toiminta tilastokokouksissa on muuttunut vuorovaikutteisemmaksi.

Tilastoviranomaisen merkitys nojaa vahvaan osaamiseen: eri tietolähteiden yhdistämiseen ja ymmärrykseen metatietojen tarpeellisuudesta käytettävyyden kannalta. Tietojen käytön eettisten periaatteiden toteuttamisessa toimimme esimerkkinä muille, muistuttaa Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun eläköitymisensä kynnyksellä.

Pikaestimaatti kertoo selvästi odotuksia paremmasta talouskehityksestä koronavuonna. Tieto on auttanut hallintoa, kuluttajia ja yrityksiä toimimaan kriisin keskellä.

Miksi tilastoasiantuntijat Suomessa ovat niin aktiivisia kirjoittajia? Yhden ihmisen vaikutus voi olla arvaamattoman suuri. Vastikään edesmennyt Erkki Pentinmäki oli luomassa tiedon avaamisen kulttuuria Tilastokeskukseen.

Tilastoinnilla seurataan kierrätystavoitteiden täyttymistä ja niihin liittyvien politiikkatoimien onnistumista. Yhdyskuntajätteiden kierrätys on kuitenkin paljon muutakin kuin politiikkaa, lainsäädäntöä ja velvoitteita: se on jokaisen henkilökohtainen mahdollisuus vaikuttaa ympäristön tilaan ja tulevaisuuteen.

Kiertotalousliiketoiminta on kasvanut tasaisesti seuraten yleistä talouskehitystä, mutta sen osuus taloudesta on vielä verrattain pieni. Tilastokeskuksen tuore indikaattoripaketti kuvaa alan liiketoimintaa hyvin kapeasti yritysten ja työntekijöiden kannalta. Kiertotalouden edetessä myös mittareiden on kehityttävä kattamaan laajemmin koko systeemitason muutos.

YK:n kestävän kehityksen mittarit kertovat, että Suomi on nyt monessa suhteessa parempi paikka elää kui n25 vuotta sitten. Tehtävääkin kuitenkin riittää.

Suomessa elää noin 7 000 henkilöä avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan puolisonsa kanssa. Tilasto ei nosta yksilöitä esiin, mutta voi silti vahvistaa malleja.

Poikkeusajat vaikuttavat tilastojen optimaaliseen julkaisuajankohtaan, sillä tarve eri tiedoille voi vaihdella merkittävästi eri aikoina. Hyvä tilasto on ajassa tasalaatuinen, ja tilapäisille laatutason poikkeamille tulee olla hyvät perusteet.

Yhteiskunnan kehittämisen tulee perustua totuudenmukaisen tietoon. Huonosti suunnitellut kyselylomakkeet voivat tuottaa virheellisiä vastauksia. Liittymällä vastaajapaneeli Signaaliin vaikutat kysymysten ymmärrettävyyteen ja saadun tiedon luotettavuuteen.

SDG-indikaattorit ovat keskiössä juuri alkaneessa YK-kokouksessa, jossa arvioidaan kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista.

Konsernien ulkomaille jäävät tulot johtavat satojen miljoonien eurojen loveen Suomen yhteisöverokertymässä, kertoo Tilastokeskuksessa tehty gradututkimus siirtohinnoittelusta.

Kun yhdistetään tilastot jätteistä ja materiaalivirroista tuotantolukuihin, saadaan käsitys kansantalouden materiaaliriippuvuudesta ja ekotehokkuudesta. Kansainvälisessä vertailussa Suomi kuluttaa luonnonvarojaan kovalla kädellä, tuottaen samalla reilusti jätettä asukasta kohden.

Koronapandemian tutisuttaessa taloutta monet indikaattorit osoittavat jyrkkää nousua tai laskua. Palkansaajien palkkatuloissa muutos on ollut maltillisempaa. Palkkasummat kasvoivat edellisvuodesta maaliskuussa ja näyttäisivät huhtikuussa pienentyneen pelättyä vähemmän.

Suomalaismatkailijat kuluttavat pari miljardia euroa enemmän ulkomailla kuin ulkomaalaiset täällä. Jos korona korjaa matkustustasetta, se näkyy Suomen vaihtotaseessa ja talouden toipumisessa.

Koronarajoitusten astuttua voimaan pessimismi valtasi nopeasti kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä ja työttömyyden kasvua ennakoivien osuus lisääntyi voimakkaasti. Omaan talouteen huonompia aikoja ennakoivien kuluttajien osuus tuplaantui kerralla, mikä on ainutlaatuista kuluttajien luottamus -tilaston koko historiassa.

Teollisuudessa ympäristönsuojeluinvestointien osuus pääoman bruttomuodostuksesta on vain reilu 2 prosenttia. Kun huomioidaan t&k-menojen pääomittamisen eriävät käytännöt ja ympäristönsuojeluinvestointien tarkat kriteerit, ovat investoinnit ympäristön kannalta kuitenkin myönteisempiä kuin mitä tuo investointien suhdeluku antaisi ymmärtää.

Hoitohenkilöstön reservi on muuta maata isompi Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueilla, joissa asui vuoden 2018 tilastojen mukaan yli 5 000 terveysalan koulutuksen saanutta eläkeläistä. Vaikka alan koulutuksen saaneista iso osa on yli 70-vuotiaita, on nuorempiakin eläkeläisiä reservissä useita tuhansia.

Kun taloudellisia mittareita suhteutetaan päästöihin, monet korkean tuottavuuden toimialoista ovatkin joukon viimeisiä. Palvelualojen arvo puolestaan nousee.

Kun erilliset rekisterit korvautuvat tulorekisterillä, ammattitietoja voi antaa monin eri tavoin. Esimerkiksi sihteerien ja johtajien määrät voivat moninkertaistua luokitusmuutosten takia.

Ruotsalainen tilastotaikuri Hans Rosling havainnollisti maailman tulevan väestökehityksen kymmenellä rullalla.

Taloustieteen nimissä tarjoiltu toiveajattelu on tuonut meidät kuilun partaalle. Olisiko 2020-luvulla aika ottaa vakavasti vaihtoehdot – vaikkapa Donitsitaloustiede?

Kun tiedon merkitys säilyy samana tiedon siirtyessä toimijalta toiselle, puhutaan semanttisesta yhteentoimivuudesta. Julkisen hallinnon rakentama tiedon yhteentoimivuusalusta auttaa yhteisen merkityksen luomisessa, säilyttämisessä ja liikkumisessa. Alusta toimii myös pohjana palvelujen digitalisoimiselle, tiedolla johtamiselle ja viime kädessä toistemme ymmärtämiselle.

Tilastojen tuotannon ja julkaisun keskiössä ovat kansainväliset ja kansalliset tietotarpeet. Perinteisiä tilastoja tuotetaan jatkossakin, mutta niiden rinnalle tuodaan nopeammin tuotettua tilastotietoa ja lisää kokeellisia tilastoja.

Tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu on tänä vuonna itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana. "Tähän hienoon valintaan liittyy vahvaa symboliikkaa, jota korostavat presidentti Niinistön sanat virkaveljelleen Washingtonissa: pitäkää demokratiastanne huolta". Vieraskynässä Iiro Jussila, PTT:n toimitusjohtaja ja Tilastokeskuksen neuvottelukunnan jäsen.

Katsotaan yhdessä pitkälle ja tehdään Suomesta tiedon eettisen käytön ja hyödyntämisen huippumaa ja edelläkävijä Euroopassa, kirjoittaa pääjohtaja Marjo Bruun käynnistäessään Tilastokeskuksen organisaatio- ja toimintamallien kokonaisvaltaisen uudistuksen.

Työssäkäynnin muutoksia on tilastoitu jo sukupolven ajan. Siinä missä vuonna 1987 kolmekymppiset olivat jo tukevasti työelämässä, nykyisin yhä useampi 30-vuotias on opiskelija. Etenkin päätoimisesti opiskelevien 30-vuotiaiden naisten määrä on kasvanut.

Arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan arviolta 10–15 prosenttia. Kotitaloudet heittävät ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa – noin 23 kiloa ruokaa suomalaista kohti. Esitetyt arviot ovat kuitenkin epävarmoja, ja ruokahävikin tilastointia ollaan parhaillaan kehittämässä.

Eduskunnan keväällä hyväksymät tietopoliittinen selonteko ja tiedonhallintalaki mahdollistavat entistä paremman tietojen hyödyntämisen yhteiskunnan, asiakkaiden ja käyttäjien hyödyksi. Tavoitteiden toteuttaminen vaatii joukkuepeliä, jossa on selvät tavoitteet lyhyemmälle ja pidemmälle ajanjaksolle sekä osaavat pelaajat oikeilla paikoilla.

Tilastolain uudistustyön soisi tuovan yrityksille mahdollisuuden luovuttaa hallussaan olevia tietoja tilastointia varten. Näiden uusien tietoaineistojen myötä Tilastokeskuksen aiheuttama rasitus niin yrityksille kuin kansalaisille pienenisi huomattavasti.

Teinin nenä kännykässä, huomio suosikkitubettajansa uusimmassa videopläjäyksessä tai somessa jaetussa maalitykitysvideossa. Varhaisteini lumoutuneena kaverin insta-tarinasta. Liikkuvaa live-tarinaa, niin koukuttavaa.

Euroopan unioni seuraa kestävän kehityksen toteutumista Euroopassa omilla SDG-indikaattoreillaan. Myönteisintä kehitys on ollut terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueella. Merkittävin globaali haaste on ilmastonmuutos, joka koskettaa erityisesti Eurooppaa.

Tilastotiedoilla oli osuutensa Euroopan rajojen siirtelyssä jo parisataa vuotta sitten. Politikointi ja tunteet toki hallitsivat peliä, kuten tänäkin päivänä.

Tilastokeskus julkaisi kaikille avoimen Kestävän kehityksen YK-indikaattorit -sivuston 12.2.2019. Sivustolta löytyvät kaikki 131 YK -indikaattoria, joihin tähän mennessä on löydetty dataa Suomesta. Niiden avulla voi seurata YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:n tavoitteiden toteutumista Suomessa.

Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide, toivottaa Juho Keva (vasemmalla) pohjoissaamen kielellä. Kolttasaamelainen Aki Harju toivottaa puolestaan Šiõǥǥ saaʹmi meersažpeiʹvv pukid. Inarinsaameksi otsikon toivotus kuuluu Pyeri Säämi aalmugpeivi puohháid.

Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan biotaloudesta tai cleantechistä? Mittarit kehityksen tarkastelemiseksi ovat olemassa.

Suomen ensimmäinen kansallinen tietopoliittinen selonteko on lausuntokierroksella. Tästä on hienoa kertoa ulkomaisille kollegoille. Tieto on tunnistettu ja tunnustettu Suomessa niin merkittäväksi asiaksi, että se on nostettu vaikutusvaltaisille foorumeille keskusteluun. Tietopoliittinen selonteko on tärkeä avaus.

Huomenna, 20. lokakuuta vietetään Euroopan tilastopäivää. Ai ette? En tiennyt minäkään.

Kasvihuonekaasujen päästövähennyksiä pitää kiristää rivakasti, linjasi vastikään hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC. Suomalaiset kotitaloudet ovatkin jo oikealla tiellä, vaikka paljon on vielä tehtävä jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin rajattua 1,5 asteeseen.

Enemmistö naisistakin kannatti kieltolain kumoamista, lain kannattajia oli kuitenkin enemmän kuin miesten keskuudessa.

Enää ei riitä että arvovaltainen ihminen väittää jotain todeksi, pohtii Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun Totuuden ammattilaiset -podcastissa.

Voittajavideo avaa tilastotiedon merkitystä esimerkkien ja ilmiöiden kautta. Käsikirjoitus tehtiin yhdessä illassa, seuraavana päivänä kuvattiin, kertovat palkitut pojat Olarin lukiosta.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan pientalojen öljylämmitys on jo selvästi vähäisempää ja maalämpö yleisempää kuin mitä rakennuskantarekisterin tiedot kertovat. Tämä käy ilmi pientalojen lämmitysenergiaa kartoittaneesta selvityksestä, joka toteutettiin Luken ja Tilastokeskuksen yhteisprojektina.

Avoimen tiedon kriteerien avulla jokainen tiedon tuottaja tai käyttäjä pystyy arvioimaan, onko tieto avointa vai ei. Olisiko mahdollista rakentaa vastaava helppokäyttöinen kehikko tukemaan tiedon laadun arviointia? pohtii Tilastokeskuksen ylijohtaja Heli Mikkelä.

Vietin vuoden työskennellen Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n palveluksessa Washington D.C:ssä. Vanhemman ekonomistin pestini oli Tilasto-osastolla Reaalisektori-yksikössä. Reaalisektorilla tarkoitetaan kansantalouden tilinpitoa ja hintatilastoja.

Tilastokeskuksen ylijohtaja Heli Mikkelä kutsuu kaikki tiedon kanssa toimijat keskustelemaan tietopolitiikasta ja kestävän tietoekosysteemin rakentamisesta.

YK:n johdolla on koottu 243 indikaattoria käsittävä mittaristo, jolla seurataan Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistymistä. Suomessa SDG-indikaattoreiden (Sustainable Development Goals, SDGs) tuottamisesta ja koordinoinnista vastaa Tilastokeskus.

”Missiota ei yleensä ole esitetty tilastojen ymmärtämisen elementiksi”, kirjoittaa Jussi Melkas. Tilastojen lukutaitoa pitkään itsekin opettanut Tilastokeskuksen ex-tietopalvelujohtaja oivaltaa Hans Roslingin muistelmista, että osatakseen kysyä oikein pitää olla käsitys siitä, mikä maailmassa on tärkeää ja korjattavaa.


Virallisen tilaston toimintaympäristön on nopeasti muuttunut haasteelliseksi. Keskeinen muuttuja on digitalisaatio, jolla on ollut sekä suoria että välillisiä vaikutuksia tietomarkkinoihin. Tiedon näköistä informaatiota liikkuu verkossa valtavat määrät, ja se kilpailee tilastoinformaation kanssa sekä sisällöillä, nopeudella että vakuuttavuudella.

Rekisterit mullistivat aikanaan koko tilastotuotannon. Digitalisaation myötä tieto pyritään keräämään vain kerran ja saattamaan pian kaikkien käyttöön. Onko nyt aika uudelle vallankumoukselle?

Useat tilastot laaditaan esittämällä kysymyksiä satunnaisesti valitulle otosjoukolle. Miten saamme kysymyksistä sellaisia, että vastaajat ymmärtävät ne samalla tavalla? Ja vastaamisesta motivoivaa – ehkäpä jopa mukavaa?


Euroopan tilastopäivä muistuttaa maailmanlaajuisesta, meitä ympäröivästä tilastojen virrasta, jonka pyörteissä pärjääminen edellyttää tilastollista lukutaitoa. Aihe on kiehtonut minua ja kietoutunut tiukasti tilastotieteen kurssiini, joka on nykyään avoin kaikille.

Suhdanteiden ennakoinnin kannalta keskeistä tilastojen tuotantoketjua ei juurikaan ole tutkittu. Tilastokeskuksen asiantuntijat Kari Rautio ja Atte Lintilä etsivät yhteyttä tilauksien, tuotannon, varastojen ja liikevaihdon välillä.



Tilastotiede ja tilastot eivät tunne rajoja. Tarinankertojien toristaan kuuluisa Marrakech keräsi viime viikolla lähemmäs 2 000 tilastotieteen, sitä soveltavien alojen sekä virallisen tilastotuotannon edustajaa yli 120 maasta.








Asuminen, liikkuminen ja ruoka muodostavat kulutuksen hiilijalanjäljestä valtaosan. Viime vuosina asumisen ja henkilöautoliikenteen hiilijalanjäljet ovat pienentyneet, mutta elintarvikkeiden jalanjälki on pysynyt ennallaan.


Tietotuotanto kohtaa samanlaisen muutoksen kuin media on jo kohdannut.