Julkaistu: 30.6.2021

Energian kokonaiskulutus kasvoi 6 prosenttia tammi–maaliskuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan energian kokonaiskulutus oli 376 petajoulea tammi-maaliskuussa, mikä oli 6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Sähkön kulutus oli 25 terawattituntia (TWh), eli 8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Polttoaineiden energiakäytön hiilidioksidipäästöt kasvoivat 4 prosenttia viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.

Energian kokonaiskulutus

Energian kokonaiskulutus
*ennakollinen

Kylmä alkuvuosi oli merkittävin syy energian kokonaiskulutuksen kasvuun vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Energialähteistä kasvu oli suurinta maakaasulla, jonka kulutus nousi peräti 47 prosenttia. Suomen maakaasumarkkinat avautuivat myös kilpailulle vuoden 2020 alusta lähtien. Hiilen kulutus kasvoi 2 prosenttia, mikä tasasi edellisen 3 vuoden aikana tapahtunutta jyrkkää laskua. Puupolttoaineiden kulutus kasvoi 15 prosenttia viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä, jolloin puupolttoaineiden kulutus oli matalampi kuin koko 2010–luvun aikana. Öljyn ja turpeen kulutukset laskivat 3 ja 10 prosenttia.

Kylmät sääolosuhteet vaikuttivat myös sähkön kulutuksen kasvuun. Uusiutuvalla sähköntuotannolla oli edellisvuonna poikkeuksellisen hyvät olosuhteet, mikä näkyi tänä vuonna tilastoissa tuotannon laskuna. Vesivoiman ja tuulivoiman tuotannot vähenivät 3 ja 23 prosenttia viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä. Uusiutuvan tuotannon laskua korvattiin sähkön ja lämmön yhteistuotannolla sekä sähkön tuonnilla. Yhteistuotannon ja sähkön nettotuonnin määrät kasvoivat molemmat 24 prosenttia.

Tammi-maaliskuussa Suomeen tuotiin erilaisia energiatuotteita 2,1 miljardin euron arvosta, mikä oli 2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Energiatuotteita tuotiin eniten Venäjältä, jonka osuus tuonnin arvosta oli 59 prosenttia. Energiatuotteita vietiin Suomesta 1 miljardin euron arvosta. Viennin arvo väheni 8 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan vuosineljännekseen verrattuna. Energiatuotteita vietiin eniten OECD-maihin, joiden osuus viennin arvosta oli 69 prosenttia.

Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TJ) ja CO2-päästöt (Mt)

Energialähde I/2021* Vuosimuutos-%* Osuus % energian
kokonaiskulutuksesta*
Öljy (fossiilinen osuus) 1) 65 152 -3 17
Hiili 2) 25 500 2 7
Maakaasu 3) 31 654 47 8
Ydinenergia 4) 65 926 0 18
Sähkön nettotuonti 5) 17 115 24 5
Vesivoima 5) 14 864 -3 4
Tuulivoima 5) 7 418 -23 2
Turve 16 390 -10 4
Puupolttoaineet 106 915 15 28
Muut 6) 25 009 9 7
ENERGIAN KOKONAISKULUTUS 375 943 6 100
Polttoaineiden energiakäytön CO2–päästöt 11 4 .
* = Ennakkotieto
. = Tieto on epälooginen esitettäväksi
1) Öljy: sisältää liikennepolttoaineiden bio-osuuden.
2) Hiili: sisältää kivihiilen, koksin sekä masuuni- ja koksikaasun.
3) Maakaasun kulutus ei sisällä raaka-ainekäyttöä.
4) Sähköntuotannon yhteismitallistaminen polttoaineiden kanssa: Ydinvoima: 10,91 TJ/GWh (kokonaishyötysuhde 33 %)
5) Sähköntuotannon yhteismitallistaminen polttoaineiden kanssa: Vesi- ja tuulivoima sekä sähkön nettotuonti: 3,6 TJ/GWh (100 %)
6) Muut: sisältää teollisuuden reaktiolämmön, kierrätyspolttoaineet, lämpöpumput, vedyn, biokaasun, muun bioenergian ja aurinkoenergian.

Lähde: Tilastokeskus, Energian hankinta ja kulutus

Lisätietoja: Aleksi Sandberg 029 551 3326, energia@stat.fi

Vastaava osastopäällikkö: Katri Kaaja

Julkaisu pdf-muodossa (275,7 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Kuviot
Laatuselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 30.6.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Energian hankinta ja kulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-795X. 1. vuosineljännes 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.7.2021].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ehk/2021/01/ehk_2021_01_2021-06-30_tie_001_fi.html