Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Laatuseloste: Hallinto-oikeuksien ratkaisut

1. Tilastotietojen relevanssi

Hallinto-oikeuksien ratkaisut -tilasto keskittyy kuvaamaan hallinto-oikeuksien toimintaa alueellisesti ja asian laadun mukaan sekä ratkaisuun kulunutta aikaa. Tilastovuodesta 2005 lähtien tilastossa ovat myös työtilitiedot, edelliseltä vuodelta siirtyneet, tilastovuoden aikana saapuneet ja seuraavaan vuoteen siirtyneet asiat.

Hallintotuomioistuimia ovat hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus. Hallinto-oikeudet käsittelevät ja ratkaisevat eri viranomaisten päätöksistä tehtyjä hallintovalituksia, kunnallisvalituksia, hallintoriita-asioita ja muita niiden toimivaltaan kuuluvia asioita. Niiden toimintaa säätelee hallinto-oikeuslaki  ( 430/1999 ). Hallintoriita-asia tulee vireille hakemuksella. Hallinto-oikeuden ratkaisuista voidaan useimmissa asioissa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen tai ainakin hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Vero- ja kunnallisasioissa sekä monissa sosiaaliasioissa valituksen voi tehdä hallinto-oikeuteen vasta sen jälkeen kun valittaja on hakenut oikaisua päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

Eräissä asiaryhmissä kuten arvonlisäveroasioissa ja turvapaikka-asioissa oikeuskäsittely on keskitetty Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitukset ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisista viranomaisten päätöksistä on keskitetty Vaasan hallinto-oikeuteen.

Asian käsittelyyn hallinto-oikeudessa kulunut aika lasketaan vireilletulopäivästä ratkaisupäivään. Veroasioissa vireilletulopäivä on joko verotoimistoon saapumispäivä tai verolautakunnan oikaisupäätöspäivä.

Tilastoyksikkönä on asia.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Tilasto perustuu kokonaisaineistoon. Tilaston perusaineisto on saatu automaattiseen tietojenkäsittelyyn perustuvasta oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen ylläpitämästä hallinto-oikeuksien asianhallintajärjestelmästä. Ahvenanmaan hallintotuomioistuin ei ole mukana tilastossa.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tilastossa ovat kaikki hallinto-oikeuksien vuoden aikana ratkaisemat asiat lukuun ottamatta Ahvenanmaan hallintotuomioistuinta.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Tilaston perusaineisto poimitaan tilastovuotta seuraavan vuoden tammikuussa. Tulokset valmistuvat kevään aikana.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Tietoja hallinto-oikeuksien ratkaisemista asioista julkaistaan internetissä Tilastokeskuksen PX-StatFinissä sekä vuosittain ilmestyvässä Oikeustilastollisessa vuosikirjassa Tuomioistuinten toiminta -jaksossa.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Yleisten hallintotuomioistuinten yhteinen uusi Hallintoasiain nimikkeistö otettiin hallinto-oikeuksissa käyttöön vuoden 2005 alussa. Sama nimikkeistö on käytössä myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Asiaryhmittäin tilasto ei ole täysin vertailukelpoinen vuodesta 2005 lähtien aikaisempien vuosien kanssa. Aikasarja vuosilta 1999 - 2004 on katkennut ja vuodesta 2005 alkaa uusi aikasarja.

Hallinto-oikeusuudistus tuli voimaan 1.11.1999. Lääninoikeuksien (11) tilalle muodostettiin kahdeksan alueellista hallinto-oikeutta. Hallinto-oikeuksien tuomiopiirit muodostuvat yhdestä tai useammasta maakunnasta. Lääninoikeudet olivat tuomiopiireiltään ja asiamääriltään hyvin eri kokoisia ja uudistuksen tavoitteena oli, että hallinto-oikeuksien käsiteltäviksi tulevat asiat jakautuisivat mahdollisimman tasaisesti tuomioistuinten kesken ja että suurempien yksiköiden johdosta kaikissa hallintotuomioistuimissa olisi eri asiaryhmien riittävä asiantuntemus.

Vaasan hallinto-oikeus perustettiin yhdistämällä vesiylioikeus ja Vaasan lääninoikeus.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Tilasto sisältää kaikki vuoden aikana ratkaistut asiat lukuun ottamatta Ahvenanmaan hallintotuomioistuinta.

8. Dokumentointi

Tilastossa käytetyt asialuokitukset vuosilta 1999 -2004 ja alueluokitukset ovat Tilastokeskuksen PX-Web StatFinissä Oikeus-aihealueella. Vuoden 2005 alussa käyttöön otettu Hallintoasiain nimikkeistö on Tilastokeskuksen luokituspalvelussa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä PX-Web StatFin -tilastopalveluusa.


Päivitetty 7.3.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Hallinto-oikeuksien ratkaisut [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-1298. 2007, Laatuseloste: Hallinto-oikeuksien ratkaisut . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/haloikr/2007/haloikr_2007_2008-03-10_laa_001.html