Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 20.5.2010

Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä

Tilastokeskuksen mukaan yliopistotutkinnon läpäisi viidessä ja puolessa vuodessa 44 prosenttia, kun viime vuonna luku oli 12 prosenttiyksikköä pienempi. Muilla koulutussektoreilla läpäisyluvut ovat edellisvuoden tasolla. Neljässä ja puolessa vuodessa ammattikorkeakoulututkinnon nuorten koulutuksen läpäisi 40 prosenttia uusista opiskelijoista. Kolmessa ja puolessa vuodessa ammatillisen perustutkinnon läpäisi 62 prosenttia ja ylioppilastutkinnon 79 prosenttia.

Koulutussektoreittainen läpäisyaste eri tarkasteluaikaväleillä vuoden 2008 loppuun mennessä

Koulutussektoreittainen läpäisyaste eri tarkasteluaikaväleillä vuoden 2008 loppuun mennessä

Yliopistotutkintojen määrän kasvua selittää yliopistojen tutkinnonuudistus. Uuden tutkintojärjestelmän mukaan pääsääntöisesti kaikki suorittavat alemman korkeakoulututkinnon ennen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista. Opiskelijalla on myös mahdollisuus suorittaa pelkkä alempi korkeakoulututkinto. Luvuissa näkyvät myös vanhan tutkintojärjestelmän mukaan opiskelleet, jotka pyrkivät saattamaan tutkintonsa valmiiksi vuoden 2008 loppuun mennessä, jolloin siirtymäaika uuteen tutkintojärjestelmään päättyi. Vuonna 1995 aloittaneista vuoteen 2008 mennessä valmistui peräti 80 prosenttia.

Miehillä koulutuksen läpäisy on kaikilla koulutussektoreilla naisten tasoa alempana, kun tarkastellaan yliopistokoulutuksen vuoden 2003, ammattikorkeakoulukoulutuksen vuoden 2004 ja lukiokoulutuksen sekä ammatillisen peruskoulutuksen vuoden 2005 uusia opiskelijoita vuoden 2008 lopussa. 3,5 vuotta lukiokoulutuksen aloittamisen jälkeen miesten läpäisyaste oli parin prosenttiyksikön verran ja ammatillisen peruskoulutuksen miesten läpäisyaste oli prosenttiyksikön verran naisten läpäisyastetta alhaisempi. Korkeakoulututkinnoissa miesten ja naisten läpäisyasteen ero oli huomattavasti suurempi. 4,5 vuotta ammattikorkeakoulututkinnon aloittamisen jälkeen miehistä tutkinnon oli suorittanut 23 prosenttia, kun taas naisista samassa ajassa tutkinnon suoritti 54 prosenttia. Ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon 5,5 vuodessa suoritti miehistä 30 prosenttia ja naisista 56 prosenttia. Pidemmällä aikavälillä ero näyttää tasoittuvan. 13,5 vuoden opiskelun jälkeen eli vuoden 1995 uusista yliopisto-opiskelijamiehistä oli suorittanut tutkintonsa 72 prosenttia ja naisista 86 prosenttia.

Kaikissa koulutussektoreissa on suuria alakohtaisia eroja läpäisyprosenteissa. Yliopistojen vuoden 2003 uusista opiskelijoista yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan opiskelijat suorittivat suhteellisesti eniten ylempiä korkeakoulututkintoja vuoden 2008 loppuun mennessä ja vähiten tekniikan ja liikenteen alan opiskelijat. Ammattikorkeakouluissa vuoden 2004 uusista opiskelijoista neljän ja puolen vuoden kuluttua korkein läpäisyaste oli sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla, 64 prosenttia. Alhaisin läpäisyaste oli tekniikan ja liikenteen alalla, 20 prosenttia. Ammatillisessa koulutuksessa kolmen ja puolen vuoden kuluttua aloittamisesta korkeimmat läpäisyasteet olivat humanistisella ja kasvatusalalla sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla, joilla saman alan ammatillisen tutkinnon oli suorittanut 66 prosenttia. Alhaisin läpäisyaste oli luonnontieteiden alalla, 49 prosenttia.


Lähde: Koulutustilastot 2010. Tilastokeskus

Lisätietoja: Annika Latva-Äijö (09) 1734 3273, koulutustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (208,0 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 20.05.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Opintojen kulku [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-1005. 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/opku/2008/opku_2008_2010-05-20_tie_001_fi.html