Tämän tilaston uudet tiedot julkaistaan Rakennus- ja asuntotuotanto -tilaston sivuilla.

Julkaistu: 27.8.2004

Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 3 prosenttia tammi-kesäkuussa

Tammi-kesäkuussa 2004 uudisrakentamiseen myönnettiin lupia 21 miljoonan kuutiometrin verran eli 3 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Kuutiomäärät kasvoivat lähes kaikissa rakennustyypeissä lukuun ottamatta liike- ja toimistorakennuksia sekä maatalousrakennuksia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista.

Tammi-kesäkuussa rakennusluvan saaneiden rivi- ja kerrostaloasuntojen määrä väheni, mutta omakotitaloasunnoille lupia myönnettiin 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan rakennusluvan sai runsaat 17 000 uutta asuntoa eli saman verran kuin tammi-kesäkuussa vuosi sitten.

Kesäkuussa 2004 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 5 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on 28 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Pääryhmittäin tarkasteltuna kuutiomäärät kasvoivat kaikissa rakennustyypeissä. Erityisesti suuria, tilavuudeltaan yli 50 000 kuutiometrin hankkeita oli selvästi enemmän kuin vuoden 2003 kesäkuussa. Rakennusluvan sai 3 400 uutta asuntoa eli 4 prosenttia enemmän kuin kesäkuussa vuotta aiemmin.

Myönnetyt rakennusluvat kesäkuussa ja tammi-kesäkuussa 2004

  Kesäkuu
1 000 m3
Muutos, %
6/2003 - 6/2004
Tammi-kesäkuu
1 000 m3
Muutos, %
1-6/2003 - 1-6/2004
Kaikki rakennukset 5 082 28 21 330 3
- asuinrakennukset 1 513 3 7 485 3
- vapaa-ajan asuinrakennukset 141 2 648 3
- liike- ja toimistorakennukset 605 47 3 000 -9
- julkiset palvelurakennukset 657 169 1 740 43
- teollisuus- ja varastorakennukset 1 101 34 4 735 13
- maatalousrakennukset 667 35 2 020 -19
- muut rakennukset 398 3 1 702 8
Asunnot, kpl 3 440 4 17 327 0

 

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2004, kesäkuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Paula Salminen, (09) 1734 2234, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Taulukot

Tietokantataulukot


Päivitetty 27.8.2004

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennusluvat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4262. kesäkuu 2004. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.11.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/rl/2004/06/rl_2004_06_2004-08-27_tie_001.html