Tämän tilaston uudet tiedot julkaistaan Rakennus- ja asuntotuotanto -tilaston sivuilla.

Uudisrakentamisen aloitukset kasvoivat 16 prosenttia vuonna 2007

Uudisrakentamisen pitkään jatkunut kasvu jatkui vuonna 2007 ja vuodesta tulikin jälleen uusi uudisrakentamisen huippuvuosi. Vuonna 2007 rakennuslupia myönnettiin kuutioilla mitattuna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 10 prosenttia edellisvuotta enemmän, aloitukset kasvoivat 16 prosenttia ja valmistuneitakin rakennuksia oli 15 prosenttia edellisvuotista enemmän. Uudisrakentamisen kasvun jatkuminen oli kuitenkin vilkastuneen toimitilarakentamisen varassa, sillä asuinrakentaminen hiipui jo selvästi vuoteen 2006 verrattuna.

Vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä siirtyminen asuinrakentamisesta muuhun uudisrakentamiseen jatkui. Vilkkaana jatkuvan toimitilarakentamisen myötä uudisrakennuksia aloitettiin 7 prosenttia ja niitä valmistui 17 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös rakennuslupien määrä kasvoi edelleen 1 prosentilla, mikä ennakoi uudisrakentamisen säilyvän vilkkaana myös alkuvuonna 2008.

Uudisrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Uudisrakentamisen liukuvat vuosisummat

Asuinrakentaminen hiipuu

Asuinrakentamisen vuosia jatkunut kasvu tasaantui vuonna 2006 ja kääntyi lievään laskuun vuonna 2007. Vuonna 2007 aloitettiin noin 30 500 uuden asunnon rakennustyöt, mikä on noin 3 500 asuntoa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Aloitusten väheneminen näkyy kaikissa asuinrakennustyypeissä: Omakotitaloasunnot -1 400 kpl, rivitaloasunnot -1 400 kpl ja kerrostaloasunnot -700 kpl. Vuonna 2007 myönnettiin rakennusluvat noin 32 700 uudelle asunnolle, mikä on 8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Asuinrakentamisen hiipuminen on seurausta uusiin asuntoihin kohdistuvan kysynnän vähentymisestä. Uusien asuntojen korkealle noussut hintataso ja rahoituksen kallistuminen on vähentänyt kysyntää, mikä näkyy valmiiden myymättömien asuntojen määrän kasvuna ja omatoimisen asuinrakentamisen hiipumisena.

Asuinrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Asuinrakentamisen liukuvat vuosisummat

Asuntotuotannon liukuvat vuosisummat

Toimitilarakentaminen kasvaa voimakkaasti suurten hankkeiden varassa

Muu kuin asuinrakentaminen on vilkastunut selvästi vuoden 2006 syksystä alkaen. Vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä muiden kuin asuinrakennuslupien mukainen kuutiomäärä kasvoi edelleen 3 prosenttia ja aloitettujen 22 prosenttia vuodentakaisesta. Muita kuin asuinrakennuksia myös valmistui 21 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Vuoden 2007 muun kuin asuinrakentamisen suuret kasvuprosentit selittyvät vilkastuneella liike- ja toimistorakentamisella sekä teollisuus- ja varastorakentamisella. Kappalemääräisesti rakennuslupien määrän kasvu oli huomattavasti maltillisempaa ja kuutiomäärän voimakas kasvu aiheutuikin lähinnä siitä, että vuonna 2007 lupia myönnettiin kooltaan erittäin suurille hankkeille selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna. Myös kappalemäärin mitattuna myönnettyjen rakennuslupien määrät kasvoivat vuonna 2007 seuraavissa rakennustyypeissä: Myymälärakennukset, majoitusliikerakennukset, ravintolat, teollisuushallit, teollisuusvarastot.

Muun talonrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Muun talonrakentamisen liukuvat vuosisummat

Seuraava rakennustuotannon neljänneskatsaus (1/2008) ilmestyy 30.5.2008


Päivitetty 29.2.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennusluvat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4262. joulukuu 2007, Uudisrakentamisen aloitukset kasvoivat 16 prosenttia vuonna 2007 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 10.12.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/rl/2007/12/rl_2007_12_2008-02-29_kat_001.html