Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1. Sektorikohtainen katsaus vuoden 2016 kolmannen vuosineljänneksen tietoihin

1.1 Kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat tuloja suuremmiksi

Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi vuoden 2016 kolmannella vuosineljänneksellä 2,1 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä. Käytettävissä olevan tulon tärkeimmät komponentit ovat tulopuolella saadut palkat, yrittäjä- ja omaisuustulot sekä saadut sosiaalietuudet. Menoeristä suurimpia ovat maksetut verot ja sosiaaliturvamaksut.

Vuodentakaisiin lukuihin verrattuna käytettävissä olevaa tuloa kasvattivat lähinnä palkkojen kasvu vajaalla 0,7 miljardilla eurolla, saatujen sosiaalietuuksien kasvu 0,2 miljardilla eurolla ja yrittäjätulojen kasvu arviolta noin 0,2 miljardilla euroa. Varsinaisista menoista maksetut tuloverot kasvoivat hieman alle 0,4 miljardia euroa ja maksetut sosiaaliturvamaksut vajaan 0,4 miljardia euroa, muissa menoerissä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Sekä korkotulot että -menot pienenivät edelleen hieman.

Kun kotitalouksien käytettävissä olevaan tuloon lisätään saadut luontoismuotoiset yhteiskunnalliset tulonsiirrot, saadaan kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo, joka on OECD:n suosittelema taloudellisen hyvinvoinnin mittari. Luontoismuotoisilla yhteiskunnallisilla tulonsiirroilla tarkoitetaan mm. koulutus-, terveys- ja sosiaalipalveluja, jotka julkisyhteisöt sekä kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt tuottavat. Vuoden 2016 kolmannella vuosineljänneksellä oikaistu käytettävissä oleva tulo kasvoi käypähintaisesti 1,7 prosenttia ja hintamuutoksista puhdistettuna 0,8 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä. Oikaistun käytettävissä olevan tulon hintamuutoksista puhdistettua kehitystä kuvaava volyymi-indikaattori löytyy tämän julkaisun liitetaulukosta 3.

Kotitalouksien kausitasoitettu säästämisaste oli vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä -0,8 prosenttia. Edellisellä vuosineljänneksellä säästämisaste oli -0,6 prosenttia. Säästö saadaan vähentämällä käytettävissä olevasta tulosta kulutusmenot. Säästö on negatiivinen, mikäli kotitalouksien kulutusmenot ovat suuremmat kuin käytettävissä oleva tulo. Kotitalouksien kausitasoitettu investointiaste vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä oli 10,8 prosenttia käytettävissä olevasta tulosta eli sama kuin edellisen vuosineljänneksen vastaava tieto. Suurin osa kotitalouksien investoinneista muodostuu asuntoinvestoinneista.

Kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen maksamat palkansaajakorvaukset kasvoivat 1,6 prosenttia vuodentakaiseen neljännekseen verrattuna.

Tässä tilastossa kotitaloudet -sektori kattaa vain varsinaisen kotitaloussektorin S14. Sektori S15, kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, lasketaan ja julkaistaan erikseen. Eurostatin julkaisussa kotitaloudet -sektori sisältää myös sektorin S15 tiedot. Toinen ero Eurostatin julkaisuun on kiinteän pääoman kulumisen huomioimisessa. Eurostat julkaisee investointi- ja säästämisasteet bruttolukuina eli sisältäen kiinteän pääoman kulumisen. Tässä tilastossa käytetään nettotietoja eli kiinteän pääoman kulumisen huomioiminen pienentää säästämis- ja investointiasteita.

1.2 Yrityssektorin voitot ja investoinnit laskivat edellisestä neljänneksestä

Vuoden 2016 kolmannella vuosineljänneksellä yritysten kausitasoitettu voittoaste laski 0,9 prosenttiyksiköllä päätyen 24,7 prosenttiin. Voittoasteella tarkoitetaan toimintaylijäämän osuutta arvonlisäyksestä. Voittoaste laski, koska yrityssektorin maksamat palkansaajakorvaukset kasvoivat enemmän kuin arvonlisäys. Yritysten investointiaste, eli kiinteään pääomaan tehtyjen investointien osuus yrityssektorin arvonlisäyksestä, on ollut tasainen vuodesta 2014 lähtien. Vuoden 2016 kolmannella vuosineljänneksellä investointiaste heikkeni 0,7 prosenttiyksikköä edellistä vuosineljännestä alhaisemmalle tasolle 25,6 prosenttiin.

1.3 Rahoitus- ja vakuutuslaitosten voitot pysyivät lähes ennallaan

Sektorin arvonlisäys kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä vajaa kolme prosenttia viimevuoden vastaavasta neljänneksestä tuotoksen kasvaessa 3,8 prosenttia ja välituotekäytön kasvaessa 4,9 prosenttia. Sektorin voittoja kuvaava toimintaylijäämä pysyi lähes ennallaan ja oli 518 miljoonaa euroa. Toimintaylijäämään vaikutti palkansaajakorvausten noin neljän prosentin kasvu viimevuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Sektorin rahoitusasemaa kuvaava nettoluotonanto oli edellisvuoden lukemissa, kun sekä omaisuustulot että omaisuusmenot laskivat. Arvonlisäys ja toimintaylijäämä kuvaavat tuloja, jotka syntyvät rahoituspalvelujen tarjoamisesta yleisölle. Niihin ei lueta omaisuustuloja tai arvopapereiden hallussapitovoittoja.

1.4 Julkisyhteisöjen rahoitusasema parani vuoden takaisesta

Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä 720 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä. Sulautetut kokonaismenot kasvoivat 560 miljoonaa euroa. Tulojen ja menojen erotuksena laskettava julkisyhteisöjen alijäämä (nettoluotonotto) kohentui 160 miljoonalla eurolla. Alasektoreista erityisesti valtion rahoitusasema parani, kun sosiaaliturvarahastojen rahoitusasema heikkeni hieman. Julkisyhteisöt muodostuvat valtionhallinnosta, paikallishallinnosta sekä sosiaaliturvarahastoista. Sulautetuilla kokonaistuloilla ja -menoilla tarkoitetaan virtoja, joista on eliminoitu julkisyhteisöjen alasektoreiden välisiä eriä. Julkisyhteisöjen neljännesvuosittaisista sektoritileistä julkaistaan tarkempaa tilastoa, jossa alasektorit on eritelty: Julkisyhteisöjen neljännesvuosittaista sektoritileistä.

1.5 Tavaroiden ulkomaankauppa hieman väheni vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä

Tavaravienti Suomesta ulkomaille oli 13,0 miljardia vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä, missä vähennystä oli 0,1 miljardia euroa (0,8 prosenttia) edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä. Palveluvienti oli 5,3 miljardia, mikä oli 0,2 miljardia (3,4 prosenttia) vähemmän kuin vuosi sitten. Tavaratuonti oli 12,8 miljardia euroa, ja vuoden takaisesta neljänneksestä tavaratuonnin arvo väheni 0,3 miljardia euroa (2,1 prosenttia). Palvelutuonti oli 5,9 miljardia, mikä oli 0,2 miljardia enemmän kuin vuosi sitten.

Tavaroiden ja palveluiden tase oli 0,4 miljardia alijäämäinen vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä. Ulkomailta saadut omaisuustulot vähenivät 0,1 miljardia ja ulkomaille maksetut omaisuustulot olivat lähes vuoden takaisella tasolla. Suomen ulkomaille maksamat ja saamat tulonsiirrot lisääntyivät verrattaessa vuoden takaiseen neljännekseen. Merkittävin tulonsiirtojen erä on valtion EU:lle maksama BKTL-maksu, mikä voi vaihdella neljänneksittäin kirjausteknisistä syistä. Vaihtotase oli lähes tasapainossa vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä, kun vuosi sitten ylijäämä oli 0,4 miljardia euroa.

1.6 Käytetyt tiedot ja menetelmät

Neljännesvuositiedot tarkentuvat lähdeaineistojen päivittyessä. Voimakkaimpia revisiot ovat viimeisten 2–3 vuoden osalta, koska vuositilinpidon tiedot ovat tuolloin vielä ennakollisia. Neljänneksittäin tarkasteltuna suurempia revisioita syntyy toisen vuosineljänneksen julkaisussa syys–lokakuun vaihteessa sekä neljännen vuosineljänneksen julkaisussa maalis-huhtikuun vaihteessa. Nämä tarkentumiset johtuvat vuositilinpidon tietojen päivittymisestä. Tämän tilastojulkaisun tiedot perustuvat 12.12.2016 mennessä käytettävissä olleisiin lähdeaineistoihin. Vuosien 1999–2015 tiedot vastaavat pääsääntöisesti kansantalouden tilinpidon vuosittaisia sektoritilejä, joskin lähdeaineistojen päivittyminen voi aiheuttaa hieman eroja vuositilinpidon edelliseen julkaisuun.

Sektoritilien neljännesvuosijulkaisussa säästämisaste, voittoaste ja investointiaste ovat nettomääräisiä, eli kiinteän pääoman kuluminen on poistettu luvuista. Tunnusluvut on tässä tilastossa laskettu seuraavasti:

Kotitalouksien säästämisaste = B8N / (B6N+D8R)

Kotitalouksien investointiaste = P51K / (B6N+D8R)

Yritysten voittoaste = B2N / B1NPH

Yritysten investointiaste = P51K / B1NPH

Kotitalouksien oikaistun käytettävissä olevan tulon hintamuutoksista puhdistettua kehitystä mittaava volyymi-indikaattori ja sen muutosprosentit löytyvät tämän julkaisun liitetaulukosta 3. Tämä volyymi-indikaattori on laskettu käyttämällä Neljännesvuositilinpito-tilaston hintatietoja, joilla oikaistun käytettävissä olevan tulon komponentit on deflatoitu. Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo on deflatoitu kotitalouksien kulutusmenojen implisiittisellä hintaindeksillä. Kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kulutukselle löytyy myös hintatieto. Menetelmällisenä puutteena julkisyhteisöjen yksilölliset kulutusmenot joudutaan deflatoimaan julkisten kokonaismenojen hintaindeksillä tarkemman tiedon puuttuessa. Volyymiaikasarja on muodostettu annual overlap -menetelmällä.


Lähde: Sektoritilit, Tilastokeskus

Lisätietoja: Pekka Tamminen 029 551 2460, Juha Martikainen 029 551 3225, kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen


Päivitetty 20.12.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Sektoritilit neljännesvuosittain [verkkojulkaisu].
ISSN=2243-4976. 3. vuosineljännes 2016, 1. Sektorikohtainen katsaus vuoden 2016 kolmannen vuosineljänneksen tietoihin . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/sekn/2016/03/sekn_2016_03_2016-12-20_kat_001_fi.html