Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 18.6.2004

Pitkään jatkunut tuloerojen kasvu pysähtynyt

Kotitalouksien välisten tuloerojen kasvu on pysähtynyt. Tuloerot ehtivät kasvaa yhtäjaksoisesti kuusi vuotta 1990-luvun puolivälistä aina vuoteen 2000 saakka. Vuonna 2001 tuloerot hieman supistuivat ja vuonna 2002 ne pysyivät ennallaan, ilmenee Tilastokeskuksen vuoden 2002 tulonjakotilaston lopullisista tiedoista.

Kansainvälisessä vertailussa tuloerot ovat Suomessa olleet muiden Pohjoismaiden tavoin alhaiset. Tuloerojen voimakas kasvu 1990-luvun jälkipuoliskolla on kuitenkin aiheuttanut sen, että Suomen tuloerot ovat lähestyneet eurooppalaista keskiarvoa.

Kotitalouksien reaalitulojen ja tuloerojen kehitys 1987 - 2002, vuosi 1987=100

kuva

Tuloerojen indeksi perustuu käytettävissä olevien tulojen Gini-kertoimen arvoihin. Kerroin mittaa tulonjaon epätasaisuutta: mitä suurempi indeksin arvo, sitä suuremmat kotitalouksien väliset tuloerot.
Tulojen indeksi perustuu kotitalouksien keskimääräisiin käytettävissä olevien tulojen (uudistettua OECD-kulutusyksikköä kohden, vuoden 2002 rahassa) arvoihin.

Lehdistötiedote

Lisätietoja: Pekka Ruotsalainen (09) 1734 2610, Hannele Sauli (09) 1734 3497, Veli-Matti Törmälehto (09) 1734 3680

Lähde: Tulonjakotilasto 2002. Tulot ja kulutus 2004:14. Tilastokeskus

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 18.6.2004

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. 2002. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2002/tjt_2002_2004-06-18_tie_001.html