Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 22.5.2013

Tuloerot Suomessa edelleen Euroopan keskitasoa pienemmät

Tuloerot ovat Suomessa edelleen Euroopan keskitasoa pienemmät, vaikka ne kasvoivat kansainvälisesti verraten nopeasti 1990-luvun lopulla. Pienimmät suhteelliset tuloerot Euroopassa vuonna 2010 olivat Norjassa ja Islannissa ja suurimmat Bulgariassa ja Latviassa. Väestön suurituloisimman kymmenesosan keskitulot olivat Suomessa 5,3-kertaiset pienituloisimpaan kymmenesosaan verrattuna vuonna 2010, kun suurten tuloerojen maissa ne ovat yli kymmenkertaiset. Tiedot ilmenevät EU:n tulo- ja elinolotilastosta (EU-SILC), jossa Suomen tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tulonjakotilaston aineistoon.

Yleisin tuloeromittari eli Gini-indeksi oli vuonna 2010 Suomessa 25,8, kun Euroopan maiden keskiarvo oli 30,7. Gini-indeksi saa arvon 0, jos kaikki saavat saman verran tuloja ja arvon 100, jos yksi tulonsaaja saa kaikki tulot. Tuloerot ovat pääsääntöisesti suurempia Itä- ja Etelä-Euroopan maissa, joissa myös tulotaso on matalampi. Suomi asettuu sekä ostovoimakorjatun tulotason että tuloerojen suhteen ryhmään, jossa on pääosin Keski- ja Pohjois-Euroopan maita. Tuloilla tarkoitetaan verojen jälkeisiä rahatuloja, jotka koostuvat työ- ja omaisuustuloista ja tulonsiirroista.

Tuloerot Euroopan maissa vuonna 2010. Gini-indeksi (%), ekvivalentit käytettävissä olevat rahatulot.

Tuloerot Euroopan maissa vuonna 2010. Gini-indeksi (%), ekvivalentit käytettävissä olevat rahatulot.
Lähde: Eurostat, EU:n tulo- ja elinolotilasto (EU-SILC 2011, tulojen viitevuosi 2010). *Irlanti 2009–2010.

Suomessa tuloerot kaventuivat 1960-luvun puolivälistä 1980-luvulle. Muutokset olivat tämän jälkeen pieniä, kunnes tuloerot kasvoivat muutamassa vuodessa 1990-luvun loppupuolella lähelle nykytasoa. Käytettävissä olevien rahatulojen Gini-kerroin kasvoi 4,1 prosenttiyksikköä vuodesta 1990 vuoteen 2000 ja noin yhden prosenttiyksikön vuodesta 2000 vuoteen 2011. Luvut perustuvat kansainvälisesti vertailukelpoiseen tulokäsitteeseen, joka ei sisällä laskennallisia tuloeriä eikä myyntivoittoja.

Tuloerot Suomessa vuosina 1966–2011, Gini-indeksi (%), ekvivalentit käytettävissä olevat rahatulot.

Tuloerot Suomessa vuosina 1966–2011, Gini-indeksi (%), ekvivalentit käytettävissä olevat rahatulot.
Lähde: Tulonjakotilasto (1987–2011), Kulutustutkimus (1966–1981).

Lähde: Tulonjakotilasto 2011, Tilastokeskus

Lisätietoja: Veli-Matti Törmälehto 09 1734 3680

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (430,3 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 22.5.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2011. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2011/05/tjt_2011_05_2013-05-22_tie_001_fi.html