Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 15.9.2016

Palveluiden vienti laski vuoden 2016 toisella neljänneksellä

Korjattu 11.10.2016. Korjatut kohdat merkitty punaisella.

Palveluiden vienti jatkoi laskuaan vuoden 2016 toisella neljänneksellä päätyen edellisvuoden vastaavaa neljännestä alhaisemmalle tasolle. Palveluita vietiin 5,2 miljardin euron arvosta palveluiden tuonnin ollessa 6,0 miljardia euroa. Palveluiden vienti väheni toisella neljänneksellä 3,5 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna tuonnin laskiessa 1,4 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tavaroiden ja palveluiden ulkomaankauppa -tilastosta.

Palveluiden tuonti ja vienti

Palveluiden tuonti ja vienti

Tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettu tuonti kasvoi ja vienti laski kolme prosenttia vuoden 2016 toisella neljänneksellä edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kokonaistuonnin kasvun selittää Tullin mukaisen tavaratuonnin viiden prosentin kasvu. Tullin mukainen tavaravienti laski samankaltaisesti palveluiden kanssa, eli neljä prosenttia. Välityskaupan ja valmistuttamisen huomattava kasvu kuitenkin pienensi tavaroiden ja palveluiden kokonaisviennin laskun mainittuun kolmeen prosenttiin.

Ulkomaankauppa alueittain

Julkistuksen tekstiä korjattu 11.10.2016.

Euroopan osuus kasvoi sekä tavaroiden ja palveluiden kokonaisviennissä että -tuonnissa. Viennissä kasvua selittää euroalueen ulkopuolisen EU:n osuuden kasvu kahdella prosenttiyksiköllä, mitä puolestaan selittää osaltaan viennin kasvu Ruotsiin. Venäjän vienti jatkoi laskuaan ja sen osuus kokonaisviennistä putosi yli prosenttiyksikön vain neljään prosenttiin. Venäjän viennin osuus laski sekä tavaroissa että palveluissa. Aasian osuus kokonaisviennistä laski yhden prosenttiyksikön.

Maksutaseen mukainen tavaroiden ja palveluiden vienti alueittain

Maksutaseen mukainen tavaroiden ja palveluiden vienti alueittain

Tuonnissa Euroopan osuuden kasvua puolestaan selittävät EU:n ulkopuolisen Euroopan osuuden yli prosenttiyksikön kasvu sekä euroalueen osuuden prosenttiyksikön kasvu. Huomattavaa on, että tuonti Venäjältä kasvoi yli prosenttiyksikön, mikä selittyy tavarakaupan tuonnin kasvulla. Kaikkien muiden tarkasteltujen alueiden osuudet kokonaistuonnista pienenivät Euroopan kustannuksella.

Palveluiden ulkomaankauppa palveluerittäin

Palveluiden viennin arvosta suurin osa tulee edelleen televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalveluista. Niiden vienti kuitenkin laski yli 14 prosenttia vuoden 2016 toisella neljänneksellä edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Samalla niiden osuus palveluviennistä laski lähes neljä prosenttiyksikköä. Palveluiden viennin laskua kuitenkin pienensi muualla luokittelemattomien rojaltien ja lisenssimaksujen viennin arvon nousu kolmanneksella vastaavalla ajanjaksolla. Niiden osuus palveluviennistä kasvoi lähes kolme prosenttiyksikköä. Myös yritysten ja liikkeenjohdon konsultointipalvelut sekä kuljetusten vienti kasvoivat rakentamisen ja projektitoimitusten laskiessa.

Palveluiden vienti palveluerittäin

Palveluiden vienti palveluerittäin

Rakentamisen ja projektitoimitusten osuus laski myös palveluiden tuonnissa edellisvuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Tuotannolliset palvelut puolestaan kasvattivat osuuttaan. Muista liike-elämän palveluista tutkimus- ja kehittämispalveluiden sekä yritysten ja liikkeenjohdon konsultointipalveluiden tuonnit laskivat teknisten, kaupankäynnin sekä muiden liike-elämän palveluiden tuonnin kasvaessa.

Tavaroiden ja palveluiden ulkomaankauppa -tilasto on osa maksutasetta . Tilasto sisältää tavaroiden ja palveluiden erittelyt tarkemmalla tasolla. Maksutaseessa noudatettavat maksutasekäsikirjan (BPM6) ohjeet ja suositukset ovat yhdenmukaisia kansantalouden tilinpidonjärjestelmän (EKT 2010) kanssa. Kansantalouden tilinpito julkaistaan neljännes- ja vuositasolla. Rajat ylittävän tavarakaupan tiedot julkaisee Tulli . Tullin julkaisema tavarakauppa toimii lähdeaineistona tavaroiden ja palveluiden ulkomaankauppa -tilastossa. Siihen tehdään määritelmistä johtuvia poistoja ja lisäyksiä maksutaseen mukaiseen tavarakauppaan pääsemiseksi.

Tullin tilastopalvelu, tilastot@tulli.fi, 029 552 335.


Lähde: Tavaroiden ja palveluiden ulkomaankauppa 2016, Tilastokeskus

Lisätietoja: Risto Sippola 029 551 3383, Ari Knuuti 029 551 3344, globalisaatio.tilastot@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (281,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 15.9.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tavaroiden ja palveluiden ulkomaankauppa [verkkojulkaisu].
ISSN=2343-4228. 2. vuosineljännes 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tpulk/2016/02/tpulk_2016_02_2016-09-15_tie_001_fi.html