Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 17.10.2007

Alkuvuonna 2007 käytiin 41 työtaistelua

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa käytiin tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 41 työtaistelua. Lukumäärä on sama kuin viime vuonna vastaavana aikana. Työtaisteluihin osallistuneiden työntekijöiden lukumäärä oli noin 14 500. Osallistuneita työntekijöitä oli alle puolet siitä mitä edellisenä vuonna ja vähemmän kuin viime vuosina yleensä. Menetettyjä työpäiviä oli runsaat 7000. Työpäivämenetykset olivat hyvin vähäisiä viime vuosien keskimääräiseen tasoon verrattuna.

Alkuvuonna ei ollut suuria työmarkkinajärjestöjen välisiä työtaisteluja, joten työtaistelut olivat yleensä pieniä ja paikallisia tai lyhytaikaisia. Suurimmat työtaistelut liittyivät tietoliikennevälineiden valmistuksen supistuksiin Perloksella, Nokia Siemens Networksilla ja Elcoteqillä. Määräaikaisilla ulosmarsseilla vastustettiin yritysten henkilöstövähennyksiä tai tuotannon alasajoa.

Lähes kaikki työtaistelut käytiin teollisuudessa. Teollisuustoimialoista eniten työtaisteluja oli eniten koneiden ja laitteiden valmistuksessa, perusmetallien valmistuksessa, tietoliikennevälineiden valmistuksessa sekä metallituotteiden valmistuksessa. Ylivoimaisesti eniten työtaisteluihin osallistuneita työntekijöitä oli tietoliikennevälineiden valmistuksessa.

Työtaistelut vuosina 2002 - 2007 tammi-kesäkuu

Vuosi ja neljännes Lukumäärä Osalliset palkansaajat Menetetyt työpäivät
2003 112 91 866 66 136
2004 84 25 211 42 385
2005 365 106 796 672 904
2006 97 48 276 85 075
2007 I 25 10 603 4 654
2007 II 16 3 880 2 534

Lähde: Työtaistelut 2007. Tilastokeskus

Lisätietoja: Harri Nummila (09) 1734 3235 palkat.indeksit@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Kari Molnar

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot


Päivitetty 17.10.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työtaistelutilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0823. 02 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tta/2007/02/tta_2007_02_2007-10-17_tie_001.html