Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

5 Asuntokuntien korkomenot pienenivät edelleen

Vuonna 2017 asuntokuntien korkomenot olivat yhteensä 1,6 miljardia euroa, mikä oli kaksi prosenttia edellisvuotista vähemmän. Asuntolainan korkoja niistä oli 900 miljoonaa euroa, eli seitsemän prosenttia edellisvuotista vähemmän. Asuntokuntien korkomenojen määrä on vaihdellut huomattavasti lainakannan muutoksia enemmän. Suurimmillaan korkomenot olivat vuosina 2007 ja 2008. Vuonna 2008 asuntokunnat maksoivat korkoja vuoden 2017 rahassa kaikkiaan 5,3 miljardia euroa eli 3 600 euroa velallista asuntokuntaa kohti. Vuonna 2017 asuntokunnat maksoivat korkoja 43 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2002, vaikka niiden velat ovat tänä aikana reaalisesti yli kaksinkertaistuneet.

Kuvio 9. Asuntokuntien maksamat korot velallista kohti ja asuntovelkojen korot asuntovelallista kohti 2002–2017, euroa vuoden 2017 rahassa

Kuvio 9. Asuntokuntien maksamat korot velallista kohti ja asuntovelkojen korot asuntovelallista kohti 2002–2017, euroa vuoden 2017 rahassa

Vuonna 2017 asuntokuntien keskimääräiset korkomenot olivat 1150 euroa vuodessa, eli kolmannes vuoden 2008 korkomenoista. Edellisvuodesta keskimääräiset korkomenot pienenivät neljä prosenttia. Asuntovelalliset asuntokunnat maksoivat asuntoveloistaan korkoja keskimäärin 1 020 euroa. Velallisista asuntokunnista 60 prosenttia eli 853 100 asuntokuntaa maksoi korkoja korkeintaan 1 000 euroa ja kolme prosenttia eli 37 100 asuntokuntaa yli 5 000 euroa.


Lähde: Velkaantumistilasto 2017, Tilastokeskus

Lisätietoja: Timo Matala 029 551 3422, toimeentulo@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 21.6.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Velkaantumistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-8793. 2017, 5 Asuntokuntien korkomenot pienenivät edelleen . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/velk/2017/velk_2017_2018-06-21_kat_005_fi.html