Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 19.9.2007

Valtion takauskanta 12,9 miljardia kesäkuun 2007 lopussa

Valtion takauskanta oli 12,9 miljardia kesäkuun 2007 lopussa. Uusia valtion takauksia myönnettiin toisen neljänneksen aikana 680 miljoonaa euroa. Takauskanta oli kesäkuun 2007 lopussa prosenttia vajaan prosentin alhaisempi kuin maaliskuun 2007 lopussa. Verrattuna vuodentakaiseen valtion takauskanta pysyi lähes samana.

Valtion takauskannasta 38 prosenttia muodostuu yrityksille myönnetyistä takauksista. Sekä asuntoyhtiöille että kotitalouksille myönnettyjä takauksia on 27 prosenttia takauskannasta. Loput 8 prosenttia valtion takauskannasta jakautuu rahoitus- ja vakuutuslaitosten, julkisyhteisöiden, kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöiden sekä ulkomaiden kesken.

Valtion uudet takaukset neljänneksittäin vuodesta 2000 alkaen, miljoonaa euroa

Valtion takausten tilastointia muutettiin tämän tilaston julkaisemisen yhteydessä. Valtion takauksiin sisältyvät nyt kaikki takauslajit, joista valtio viimekädessä vastaa. Muutoksen yhteydessä tehtiin aikasarjakorjaus niin, että tiedot ovat vertailukelpoisia vuoden 2000 alusta alkaen. Muutoksen seurauksena esimerkiksi ensimmäisen neljänneksen 2007 valtion takauskanta on nyt 780 miljoonaa euroa eli 6 prosenttia korkeampi verrattuna aiemmin julkistettuun tietoon.

Lähde: Rahoitus ja vakuutus 2007. Tilastokeskus

Lisätietoja: Sinikka Kuusisto (09) 1734 3354, Saara Roine (09) 1734 3325 rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 19.9.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Valtion takaukset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6669. 2. vuosineljännes 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtak/2007/02/vtak_2007_02_2007-09-19_tie_001.html