Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 4.6.2010

Valtion takauskanta 19,2 miljardia maaliskuun 2010 lopussa

Valtion takauskanta oli 19,2 miljardia euroa vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen lopussa. Takauskanta oli maaliskuun lopussa 22 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin, mutta prosentin alempi kuin edellisen neljänneksen lopussa. Uusia valtion takauksia myönnettiin ensimmäisen neljänneksen aikana 0,9 miljardia euroa. Suurin osa uusista takauksista myönnettiin yrityksille. Valtion takauksiin sisältyvät kaikki takauslajit, joista valtio viimekädessä vastaa.

Myönnetyt uudet valtion takaukset, miljoonaa euroa

Myönnetyt uudet valtion takaukset, miljoonaa euroa

Valtion takauskannasta 51 prosenttia muodostuu yrityksille myönnetyistä takauksista. Asuntoyhtiöille myönnettyjä takauksia on 23 prosenttia ja kotitalouksille myönnettyjä 16 prosenttia takauskannasta. Loput 10 prosenttia valtion takauskannasta jakautuu rahoitus- ja vakuutuslaitosten, ulkomaiden sekä julkisyhteisöjen kesken.


Lähde: Valtion takaukset, Tilastokeskus

Lisätietoja: Rita Sorsa (09) 1734 3326, Saara Roine (09) 1734 3325, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Julkaisu pdf-muodossa (188,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 04.06.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Valtion takaukset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6669. 1. vuosineljännes 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtak/2010/01/vtak_2010_01_2010-06-04_tie_001_fi.html