Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 19.11.2009

Ympäristöverojen osuus verokertymästä laski edelleen vuonna 2008

Suomessa kerättiin vuonna 2008 ympäristöverotuksella lähes 5 miljardia euroa. Ympäristöverokertymä ei ole viime vuosina paljoakaan muuttunut euromääräisesti, mutta suhteellisesti verrattuna valtion kokonaisverokertymään ympäristöverojen osuus on viime vuosina laskenut. Vuonna 2008 ympäristöverojen osuus koko valtion verokertymästä oli 6,2 prosenttia.

Vuoden 2008 ympäristöveroista 49 prosenttia saatiin liikennepolttoaineista eli moottoribensiinistä ja dieselöljystä. Tämä 2,4 miljardin euron verokertymä nousi hieman edellisestä vuodesta. Sen sijaan ajoneuvoperusteisten verojen kertymä aleni, ollen 1,7 miljardia euroa, ja vastaten 33 prosenttia koko ympäristöverokertymästä. Lisäksi ympäristöveroista 16 prosenttia kertyi polttoöljystä, kivihiilestä, polttoturpeesta, maakaasusta ja sähköstä, jotka ovat kulutuksen määrän mukaan verotettavia energia-aineita.

Ympäristöverojen lisäksi vuonna 2008 kerättiin ympäristöperusteisia palvelumaksuja lähinnä vesi-, jätevesi- ja jätehuollosta noin 1,0 miljardia euroa.

Ympäristöverojen tuotto vuosina 1990–2008

Ympäristöverojen tuotto vuosina 1990–2008

Lähde: Ympäristöverot 2008, Tilastokeskus

Lisätietoja: Leo Kolttola (09) 1734 3234, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (229,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 19.11.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ympäristöverot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5552. 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/yev/2008/yev_2008_2009-11-19_tie_001_fi.html