Julkaistu: 19.12.2014

Ympäristöliiketoiminnan liikevaihdossa pientä kasvua vuonna 2013

Ympäristöliiketoiminta kasvoi hieman vuonna 2013 edellisvuoteen verrattuna. Ympäristöliiketoiminnalla tarkoitetaan liiketoimintaa, joka liittyy ympäristön pilaantumista estävään tai luonnonvaroja säästävään tuotantoon. Ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2013 oli 24 miljardia euroa, josta teollisuustoimialojen osuus oli vähän reilu puolet. Ympäristöliiketoiminnan tuotantorakenteessa tapahtui pientä muutosta edellisvuoteen nähden, vuonna 2013 ympäristöliiketoiminnan tuotanto väheni teollisuustoimialoilla mutta kasvoi rakentamisessa sekä palvelutoimialoilla. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen ympäristöliiketoimintatilastoon.

Ympäristöliiketoiminnan liikevaihto toimialoittain vuonna 2013

Ympäristöliiketoiminnan liikevaihto toimialoittain vuonna 2013

Teollisuustoimialojen ympäristöliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2013 oli yhteensä 12,6 miljardia euroa. Vientiin tästä meni 61 prosenttia. Ympäristöliiketoiminta työllisti näillä toimialoilla vuonna 2013 noin 39 000 henkeä. Suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja ja työllistäjä oli metalliteollisuus. Teollisuustoimialojen ympäristöliiketoimintaan kuuluu esimerkiksi materiaali- ja energiatehokkuutta edistävien koneiden, laitteiden ja komponenttien valmistusta, kierrätysmateriaalien hyödyntämistä tuotannossa sekä uusiutuvan energian tuotantoon liittyvien tuotteiden valmistusta. Lisäksi tähän kuuluu edellä mainittujen tuotteiden asentamista, huoltoa ja ylläpitoa.

Palvelualoilla ympäristöliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2013 oli 4,9 miljardia euroa ja työllisyys noin 29 000 henkeä. Palvelualojen ympäristöliiketoiminnan vuoden 2013 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia edelliseen vuoteen nähden, sillä tilastovuotta 2013 koskeva kysely kattoi aiempaa laajemmin kaupan alan toimialoja. Palvelualojen ympäristöliiketoiminta kattaa esimerkiksi tutkimus-, konsultointi- ja suunnittelupalveluita. Lisäksi kaupan alan ympäristöliiketoimintaa on muun muassa romun keräys ja jatkokäsittely uusioraaka-aineiksi sekä myytävien LVI-laitteiden asentaminen ja huolto.

Rakentamisen toimialoilla ympäristöliiketoiminta kasvoi vuonna 2013 edellisvuoteen nähden. Vuonna 2013 ympäristöliiketoiminnan liikevaihto näillä aloilla oli yhteensä 2,9 miljardia euroa ja työllisyys noin 14 000 henkeä. Rakentamisessa ympäristöliiketoiminnaksi laskettavaa tuotantoa on lähinnä energiatehokkuuteen liittyvä toiminta, kuten matalaenergiarakentaminen, energiatehokas korjausrakentaminen sekä eristeiden, lämpöpumppujen ja LTO-ilmanvaihtolaitteiden asennus ja huolto.

Vesi- ja jätevesihuollon, jätehuollon ja materiaalien kierrätyksen toimialojen tuotanto voidaan pääosin laskea ympäristöliiketoiminnaksi. Ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto näillä aloilla vuonna 2013 oli 1,8 miljardia euroa. Ympäristöliiketoiminnan työllisyys samana vuonna oli noin 5 000 henkeä. Näiden alojen ympäristöliiketoiminnan vuoden 2013 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia edelliseen vuoteen nähden, sillä eri vuosien luvut perustuvat eri lähdeaineistoon.

Energiahuollossa ympäristöliiketoiminnaksi lasketaan uusiutuvan energian tuotanto, joka liittyy sähkön ja lämmön tuotantoon. Lisäksi mukana on erillinen biokaasun tuotanto. Vuonna 2013 ympäristöliiketoiminnan liikevaihto energiahuollon toimialalla oli yhteensä 1,9 miljardia euroa ja työllisyys noin 2 000 henkeä. Energiahuollon ympäristöliiketoiminnan vuoden 2013 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia edelliseen vuoteen nähden, sillä eri vuosien luvut perustuvat eri lähdeaineistoon.

Suomessa ympäristöliiketoimintatilasto julkaistaan nyt viidettä kertaa. Muuttuneista rajauksista ja osin muuttuneista lähdeaineistoista johtuen tämän julkaisun tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia edellisten vuosien tietojen kanssa.

Ympäristöliiketoiminnan tilasto lisättiin EU:n ympäristötilinpitoasetukseen kesäkuussa 2014 (N:o 691/2011 ja 538/2014). Asetus velvoittaa EU:n jäsenmaita tuottamaan ja toimittamaan EU:lle ympäristöliiketoimintaan liittyvät tilastotiedot asetuksen mukaisina tilastovuodesta 2014 alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessakin ympäristöliiketoimintatilaston rajaukset, luokitukset, tilastointimenetelmät sekä aineisto tulee muuttumaan jonkin verran tilastovuodesta 2014 alkaen. EU-asetuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa jäsenmaiden tilastotuotantoa ja saada tilastoista jatkossa entistä vertailukelpoisempia.


Lähde: Ympäristöliiketoiminta 2013, Tilastokeskus

Lisätietoja: Annika Miettinen 029 551 2747, Jukka Muukkonen 029 551 3224, ymparistoliiketoiminta@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (229,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 19.12.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ympäristöliiketoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-4047. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 12.5.2021].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ylt/2013/ylt_2013_2014-12-19_tie_001_fi.html