Laatuseloste: Ympäristöliiketoimintatilasto

1. Tilastotietojen relevanssi

1.1 Tietosisältö ja käyttötarkoitus

Ympäristöliiketoimintatilasto kuvaa Suomessa harjoitettua ympäristöön liittyvää liiketoimintaa.

Tilastoaineiston käyttöä ja luovuttamista koskevat yleiset salaussäännöt, koska aineisto sisältää yritysten liiketoimintaa kuvaavia tietoja. Aineistosta laaditut tilastot ovat julkisia, kuitenkin sillä rajoituksella, ettei niistä voida päätellä yksittäisen yrityksen tietoja.

Tilastotiedot julkaistaan Tilastokeskuksen Internet-sivuilla sekä toimitetaan Euroopan unionin tilastovirasto Eurostatille. Tietoja käytetään myös ympäristöliiketoiminnan laajuutta ja sen eri muotoja kuvaavissa selvityksissä ja tutkimuksissa. Tietojen käyttäjiä ovat esimerkiksi Suomen julkinen hallinto, elinkeinoelämä ja tutkimuslaitokset.

1.2 Käsitteet ja luokitukset

Ympäristöliiketoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, joka liittyy ympäristön pilaantumista estävään tai luonnonvaroja säästävään tuotantoon. Ympäristöliiketoiminta voi olla tietyn yrityksen pää- tai sivutoimintaa. Ympäristöliiketoiminta ei ole oma toimialansa, vaan tuotanto on hajautunut useaan eri toimialaluokkaan.

Ympäristön pilaantumista estävä tuotanto voi sisältää tuotteita, tekniikoita tai palveluita jotka kohdistuvat ilman, maaperän ja veden vaurioihin sekä jätteisiin, meluun, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonmaisemiin liittyviin ongelmiin. Tällainen tuotanto voi olla mittausta, seurantaa, ennaltaehkäisyä, käsittelyä, korjaamista, tutkimusta, kehittämistä, viestintää tai näihin liittyvää toimintaa.

Luonnonvaroja säästävä tuotanto voi sisältää tuotteita, tekniikoita tai palveluita, jotka kohdistuvat luonnonvarojen säästämiseen ja niiden tehokkaaseen käyttöön joko tuotantoprosessissa tai käyttöprosessissa. Tällainen tuotanto voi olla mittausta, seurantaa, ennaltaehkäisyä, käytön vähentämistä, uudelleenkäyttöä, kierrätystä, korjaamista, entiselleen palauttamista, tutkimusta, kehittämistä, viestintää tai näihin liittyvää toimintaa.

Luokituksina tässä tilastossa käytetään Tilastokeskuksen toimialaluokitusta (TOL2008) kansainvälistä ympäristöliiketoiminnan tuoteluokitusta, jossa tuotanto jaetaan ympäristönsuojeluun (CEPA, Classification of Environmental Protection Activities) ja luonnonvarojen hallintaan (CReMA, Classification of Resource Management Activities).

1.3 Lait ja asetukset

Tilaston perustana ovat EU:n asetus Euroopan ympäristötilinpidosta (asetus N:o 691/2011, asetuksen muutos 538/2014) ja Tilastolaki (N:o 280/2004, lain muutos N:o 361/2013).

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Tilastovuotta 2014 koskeva tilasto kattaa toimialaluokituksen mukaiset luokat 36-39, jotka sisältävät vesihuollon, jätevesihuollon, jätehuollon ja materiaalien kierrätyksen, maaperän ja vesistöjen kunnostuksen sekä muun ympäristönhuollon. Tiedonkeruun aineistolähteinä olivat rekisteriaineistot.

Aineisto perustuu Kansantalouden tilinpidon, Teollisuustuotantotilaston sekä Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilaston tietoihin.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Toimialaluokituksen (TOL 2008) toimialat 36, 37, 38, 39 katsotaan täysin kuuluvan ympäristöliiketoimintaan. Näitä toimialoja kutsutaan ympäristöliiketoiminnan päätoimialoiksi. Päätoimialojen luvut vastaavat kansantalouden tilinpidon lukuja markkinatoimintojen osalta.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Ympäristöliiketoimintatilasto on vuosijulkistus, joka julkaistaan noin 12 kuukauden kuluttua tilastovuoden päättymisestä. Kahden uusimman tilastovuoden luvut eivät ole lopullisia, vaan ne revisioidaan seuraavina vuosina.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Tilastotiedot julkaistaan Tilastokeskuksen internet-sivuilla. Lisäksi tilastotiedot raportoidaan EU:n tilastovirasto Eurostatille.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Tilaston kokoamisessa noudatetaan EU:n asetusta Euroopan ympäristötilinpidosta (asetus N:o 691/2011, asetuksen muutos 538/2014). Lisäksi EU:n tilastovirasto Eurostat on antanut ohjeita ja suosituksia tilastotuotannolle.

Ympäristöliiketoiminnan tilasto lisättiin EU:n ympäristötilinpitoasetukseen kesäkuussa 2014. Asetus velvoittaa EU:n jäsenmaita tuottamaan ja toimittamaan EU:lle ympäristöliiketoimintaan liittyvät tilastotiedot asetuksen mukaisina tilastovuodesta 2014 alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa ympäristöliiketoiminnan tilastotuotanto on uudistunut. Tilaston lähdeaineisto ja tilastointimenetelmä on muuttunut aiemmasta. Kyselyaineisto on vaihdettu rekisteriaineistoon ja muuhun olemassa olevaan aineistoon. Laskentamenetelmässä eri lähdeaineistot aggregoidaan toimipaikkatasolle jossa ne yhdistetään, lopulliset luvut aggregoidaan toimialatasolle.

Eurostatin suosituksissa esitetään, että ympäristöliiketoimintaa on myös määriteltävä kansallisten olosuhteiden mukaan. Kussakin maassa tarkoitus on laskea tilastoon mukaan asetusmääräysten lisäksi myös sellaisten tuotteiden ja palvelujen tuotanto, jotka ovat kansallisessa mittakaavassa tarkasteltuna keskimääräistä ympäristöystävällisempiä tai materiaali- ja energiatehokkaampia kuin muut vastaavat tuotteet. Koska keskimääräinen vaihtelee ajassa ja eri maiden välillä, eivät kaikkina aikoina ja kaikissa maissa juuri samat tuotteet tule tilastoitaviksi.

Suomessa ympäristöliiketoimintatilasto julkaistaan nyt kuudetta kertaa. Uudella laskentamenetelmällä tuotetut luvut eivät ole vertailukelpoisia vanhalla laskentamenetelmällä tuotettujen lukujen kanssa. Uudella laskentamenetelmällä on laskettu luvut tilastovuodelle 2014, samalla laskettiin vertailuluvut tilastovuosille 2012 ja 2013. Ympäristöliiketoiminta 2014 –julkaisu kattaa vain luvut ympäristöliiketoiminnan päätoimialoihin liittyen.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Tilastoon liittyvät rajaukset ja luokitukset sisältyvät EU:n asetukseen Euroopan ympäristötilinpidosta (asetus N:o 691/2011, asetuksen muutos 538/2014). Lisäksi tilaston käsitteitä ja määritelmiä esitetään Eurostatin ympäristöliiketoimintaa koskevassa käsikirjassa vuodelta 2009.

Suomessa ympäristöliiketoimintatilaston vuosituotanto alkoi tilastovuodesta 2009. Tilastovuodesta 2014 alkaen tilasto tehtiin uuden laskentamenetelmän pohjalta. Vertailuksi laskettiin uudet luvut myös tilastovuosille 2012 ja 2013.


Lähde: Ympäristöliiketoiminta 2014, Tilastokeskus

Lisätietoja: Annika Miettinen 029 551 2747, Jukka Muukkonen 029 551 3224, ymparistoliiketoiminta@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen


Päivitetty 10.12.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ympäristöliiketoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-4047. 2014, Laatuseloste: Ympäristöliiketoimintatilasto . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 23.2.2020].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ylt/2014/ylt_2014_2015-12-10_laa_001_fi.html