Korkean teknologian ulkomaankauppa

Lakkautettu:
Tilasto sisältää tietoja Suomen ja muiden maiden välisestä korkean teknologian tuotteiden kaupasta. Ulkomaankauppatietoja tarkastellaan sekä tuoteryhmätasolla että vienti- ja tuontimaiden mukaan. Vertailutietoja on muista OECD-maista. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuloksena syntyy uutta tietoa ja teknologiaa, joiden käyttöönotto ja soveltaminen näkyvät teollisuudessa mm. uusina tuotantoprosesseina ja tuotteina sekä teknologiaintensiivisten tuotteiden ulkomaankauppana. Teknologian soveltamisen ja siirron indikaattorit kertovat eri maiden ulkomaankaupan rakenteen ja volyymin kehityksestä, kilpailukyvystä sekä menestymisestä kansainvälisillä tiede- ja teknologiaintensiivisillä markkinoilla. Korkean teknologian tuotteiden kysyntä on jatkanut kasvuaan ja samalla niiden osuus koko kaupasta on viime vuosiin saakka noussut. Laajalti hyödynnettyinä näillä tuotteilla on tunnetusti positiivisia vaikutuksia talouden tuottavuuteen ja kasvuun. Korkean teknologian tuotteet ovat vähemmän teknologiaintensiivisiä tuotteita selvemmin suunnattuja kansainvälisille markkinoille. Ne kuvastavatkin maan kykyä hyödyntää ja kaupallistaa tutkimuksen ja teknologisten innovaatioiden tuloksia. Suuri korkean teknologian osuus ulkomaankaupasta yhdistetään t&k-investointien korkeaan tasoon, tuottavuuden kasvuun sekä hyväpalkkaisiin ja taitoa vaativiin työtehtäviin.
Tuottaja:
Tilastokeskus
Julkaisut
Tulevat julkaisut
Sisältöä ladataan
Viittausohje
Viittausohje
Etsitkö aiemmin julkaistua tilastotietoa?
Ennen 5.4.2022 julkaistut tilastotiedot löytyvät tilaston arkistosivuilta.
Siirry arkistosivuille