Hyvinvointikatsaus 4/1999
Teema: Yksin ja yhdessä
Sisällysluettelo
| Pääkirjoitus Erikseen mutta
yhdessä? Raija Julkunen Hoiva - yksityinen asia ja osa kansalaisuutta Anneli Juntto Yksin Raija Sailas Kooste sinkkujen elämästä Hannele Sauli Elämää, asumista, toimeentuloa Anneli Pääkkönen Elämän polku Hannele Sauli Lapsilisältä toimeentulotuelle Kirppu Jouluksi Kuusamoon Kalle Toiskallio Autolla kaupungissa - yksin yhdessä Juha Nurmela Sinkkutrendi: hidaste kestävälle kehitykselle Sakari Kainulainen Hyvinvoinnin yhteisöllinen perusta Anna Strandell Kaupunkimaisillakin asuinalueilla on sosiaalista kanssakäymistä ja asukastoimintaa Pilvi Porkola Yhteisasuminen Keksimonsteri Optiosinkut ja keksimiehet Kirjeitä Joka toinen avioliitto Hannele Sauli Elatusvelvollisuus - näkymätön perhemuoto Seppo Paananen Ulkomaalaiskeskustelut - julkista puhetta suomalaisista |
 |
Lukusana
Anna Hauli Lempiluvun lumo
Sinkkutrendi hidaste kestävälle kehitykselle
Juha Nurmela
Parempaan maailmaan pyrittäessä ollaan aina uudelleen sen tosiasian edessä, että vaikka halua oman toiminnan muuttamiseen sanotaan olevan, niin tekojen tasolla ei tarvittavia muutoksia tapahdu. Arkipäivän rutiinit ja rakenteet vangitsevat halun lujasti entiselle uralle tai sen läheisyyteen. Seuraavassa on lyhyt oppimäärä siitä, miten pienten, erityisesti yhden hengen talouksien, määrän nopea ja jatkuva lisääntyminen hidastaa kestävän kehityksen toteutumista. Tarkastelu koskee energian käyttöä, koska se on kirjoittajalle tutuin alue.
Ensimmäinen oppitunti: Mitä pienempi talous, sen tehottomampaa on kulutus. Jos kotitaloudessa on useita jäseniä saavutetaan ns. suurtaloushyötyjä. Arkipäivän sujumisen kannalta välttämätön laite- ja välineinfrastruktuuri kaksinkertaistuu monelta osin, jos vaikkapa kaksi ihmistä muuttaa omiin asuntoihin. Kulutustutkimuksessa tämä sama ilmiö on otettu huomioon kulutusyksikön määrittelyissä ( yksi aikuinen = 1, toinen = 0,7 ja lapset 0,5). Kestävän kehityksen kannalta oleellisia seikkoja ovat asumisväljyys ja laitevarannot autosta alkaen pienempiin laitteisiin. Niiden käyttöasteet ovat useimmiten pienissä talouksissa alhaisia lukuun ottamatta nuorten miesten autoiluintoa. Näiden laitteiden valmistamisessa kulutettu energia tulee vähäisempään käyttöön kuin suuremmissa talouksissa. Asunnon peruspalvelut: vesi, viemäri, lämpö ja ilmastointi, riittävät helposti tyydyttämään usean asukkaan tarpeet.
Toinen oppitunti: Sosiaaliset odotukset rajaavat tekoja ohi asenteellisten valmiuksien. Pienten talouksien energiankulutuksen kynnystekijöitä voi luokitella vaikuttavuuden mukaan. Silloin asunto on tärkein tekijä. Miten suuri asunto on ja miten se sijaitsee yhdyskuntarakenteessa? Kotitalouksien asumisen peruselinkaari etenee Suomessa tunnetusti usein niin että suurehko päättöasunto ja toivottu asumistaso saadaan siinä vaiheessa, kun lapset ovat jo aikuistumassa ja muuttamassa 5-10 vuodessa pois. Lasten itsenäistyessä lähes säännönmukaisesti aluksi molemmat vanhemmat ja myöhemmin leski asuvat tätä perheen "yhteistä" kotia. Kodista tulee perheyhteisön kiinteyttä ylläpitävä voima, johon sitoutuvat sekä vanhempien että lasten monet muistot. Huolimatta siitä, että ison asunnon ylläpito voi olla työlästä ja kallistakin, elää vanheneva äiti tai isä siinä ikäänkuin sukuyhteisön vuoksi. Hyvin väljä asuminen on kestävän kehityksen kannalta usein kovin ei-energiatehokasta. Tilanne lienee kärjistynein silloin, kun tämä lapsuuden koti on maalla ja lapset asuvat kaukana siitä. Mutta iäkkäältä asujalta vaatii melkoista energiatietoisuutta ja sosiaalisista odotuksista piittaamattomuutta ilmoittaa, että myy lastensa lapsuuden kodin pois ja muuttaa esimerkiksi pieneen kaksioon kirkonkylälle, jotta maailma pelastuisi. Voi olla, että tällaiset stereotyyppiset tapaukset pikkuhiljaa katoavat. Muuttoliike ei enää hajoita sukuja niin kauas toisistaan. Jos lapset ja vanhemmat asuvat samassa kaupungissa tms. niin ei myöskään vierashuonetta ja petipaikkoja lapsuuden kodissa tarvita yhtä paljon kuin, jos etäisyys lapsuuden kotiin on satoja kilometrejä. 1990-luvun alun muuttotietojen perusteella voi päätellä, että iäkkäiden ihmisten muuttaminen oli hyvin harvinaista.
Kolmas oppitunti: Tavat ja rutiinit ovat sisäistettyä kulutuksen herruutta. Autoilu on hyvä esimerkki siitä, miten tavat ja tottumukset ovat hidaste matkalla kestävään kehitykseen. Pienten talouksien auton käyttö tulee todennäköisesti kasvamaan, koska tulevien vuosien eläkeläistalouksista oleellisesti nykyistä useammalla on auto ja talouteen kuuluvilla ajokortit. Kun auto on ollut työiässä osa arkipäivää, niin ei siitä kovin herkästi luovuta myöskään eläkepäivinä. Tosin ajomäärät voivat aleta, mikäli kesämökistä ei tule kakkosasuntoa, jolla piipahdetaan entistä useammin.
Taulukko. Yhden hengen koti-talouksien määrä 1966 - 1994 kulutustutkimusten mukaan ja arvio vuosille 2000 - 2020. (Nurmela 1996, 126)
| Vuosi | 1 henkilö lkm |
Kaikki kotitaloudet lkm |
| 1966 | 311 941 | 1 384 500 |
| 1971 | 323 192 | 1 495 500 |
| 1976 | 357 799 | 1 635 900 |
| 1981 | 625 980 | 1 920 400 |
| 1985 | 720 508 | 2 045 200 |
| 1990 | 739 846 | 2 154 300 |
| 1994 | 842 900 | 2 271 500 |
| 2000 | 950 000 | 2 360 000 |
| 2005 | 1 050 000 | 2 444 000 |
| 2010 | 1 220 000 | 2 615 000 |
| 2015 | 1 240 000 | 2 620 000 |
| 2020 | 1 300 000 | 2 718 000 |
Neljäs oppitunti: Seikkailupeli rationaalisen toiminnan kriteerien tavaratalossa. Auto on jo pelkästään rationaalisen toiminnankin kannalta monimutkainen päätöskohde. Niin kauan kuin sitä ei ole, niin Autoliiton laskelmat auton kustannuksista ja verottomat kilometrikorvaukset kelpaavat vaihtoehtolaskelmiksi sille, paljonko säästää, kun käyttää julkista liikennettä ja taksia. Mutta heti kun on hankkinut auton, muuttuvat laskentaperusteet oleellisesti. Kustannuksiksi, joihin voi vaikuttaa, jäävät tosiasiallisesti vain polttoainekulut ja ehkä talvikauden seisonta, josta tulee alennusta liikennevakuutukseen. Kaikki muut vuotuiset kulut, kuten arvonalennus ja pääoman vaihtoehtoisen tuoton aiheuttama tappio on jo hyväksytty tietäen tai tiedostamatta auton ostohetkellä. Siinä tilanteessa kulkumuodon valinnassa oleelliseksi tulevat vertailut julkisen liikenteen lipun hintaan, matka-aikaan ja vuorotiheyteen. Polkupyöräkin on vaihtoehto.
On inhimillisesti katsoen hyvin ymmärrettävää, jos kuljettaja kokee valintatilanteessa oman auton ylivertaisen rationaaliseksi valinnaksi. Päätöksentekoon tarvittaisiin uudenlaisia kannustimia ja esteitä. Kimppakyydit olisivat kestävän kehityksen kannalta järkeviä ainakin muilla kuin hyvän julkisen liikenteen kaupunkialueilla. Maailmalla lienee myös kokeiltu tietulleja, jotka riippuvat auton matkustajamäärästä. Edes nykyiset noin 6.50 markan bensiinin litrahinnat eivät nosta polttoainekuluja vähintään lipunhinnan tasolle 500 kilometrin edestakaisella matkalla. Jos autossa on edes kaksi matkustajaa, niin polttoainekulut jäävät niin paljon junalippujen hintaa halvemmiksi, että vain hyvin ympäristötietoinen auton omistava pariskunta siirtyy junaan ja jättää auton kotiin, perheistä nyt puhumattakaan. Tässä katsannossa VR:n ja bussiyhtiöiden ryhmä- tai perhealennukset ovat aika epätoivoista politiikkaa. Pikemminkin tarvittaisiin yksin matkustaville autonomistajille alennuksia, jos halutaan ajaa kestävää kehitystä. Eipä taida olla tällainen järjestelmä kovinkaan helposti toteutettavissa.
Viides oppitunti: Tietoa lisää, tuskaa ja vaivaa lisää. Kodinkoneiden vaikutus energiankulutukseen määräytyy parin eri tyyppisen tekijän mukaan. Ostohetkellä päätetään, kuinka energiatehokas laite on kotitaloudessa seuraavat kymmenen vuotta. Voi perustellusti olettaa, että pienissä talouksissa todennäköinen vähäinen käyttö ei kannusta energiatehokkaimpien laitteiden hankintaan. Toinen avainkohta on, kuinka taitavasti koneita käytetään: Ovatko koneet täysiä, lämpötilat oikeita? On kymmeniä pieniä asioita, joista yhdessä syntyy järkevää energian käyttöä. Pienissä talouksissa voi tällaisen tietämisen ja toteuttamisen suhteen olla ongelmia. Esimerkiksi täysien pesukoneellisten kerääminen ei ole aina mahdollista. Omaa konekantaa parempi vaihtoehto olisi yhteiset laitteet ja tilat etenkin vaatehuollossa ja saunomisessa. Mutta valitettavasti tilanne on se, että talopesulat ja -saunat ovat jo pitkään olleet katoavaa luonnonvaraa, vaikka taloyhtiön energiatehokkuuden kannalta yhteinen pesula ja kuivaustilat saattaisivat olla hyvinkin järkeviä. Tietysti talosaunojen ja pesuloiden käytön lisääntyminen edellyttäisi niiden toimivuuden ja viihtyvyyden lisäämistä, muuten käyttöasteet tuskin nousevat. Kuka aloittaisi "Kutsu naapurisi pyykille ja saunaan"-kampanjan?
Kuudes oppitunti: Kestävän kehityksen sijoitusneuvontaa; mieluummin (kulttuuri)palveluja kuin tavaraa. Vaikka pienten talouksien joukossa on huomattavasti pienituloisia, niin suuri osa pientalouksista on ainakin henkeä kohti laskien hyvätuloisia. Pienten talouksien kulutusmahdollisuudet vain lisääntyvät tulevaisuudessa, sillä eläkkeelle siirtyvät ikäluokat ovat oleellisesti parempituloisia kuin vanhimmasta päästä poistuvat. Se millaisiin kohteisiin rahat kuluttaa, on merkittävä seikka pienen talouden energiankulutusta arvioitaessa. Tällöin ei voi olla syyllistämättä esimerkiksi lentomatkailusta. Tosin lentäminen täysillä charterlennoilla ei ole niin tuhlaavaa kuin liikemiesten reittilennoilla. Seuramatkoilla ei kyllä synny suurtaloushyötyjä. Perheiden etelän matkat ovat aivan yhtä kestävän kehityksen vastaisia kuin yksinäistenkin.
Perusteesi tulisi olla - mieluummin palveluita kuin tavaroita. Äskettäin kuulin, että teatterikulttuurille annettu raha ja lipputulot kiertävät yhteiskunnassa erityisen monta kertaa. Teatteri on siis työvaltaista ja ihminen on tunnetusti vaatimaton kone, hikipäässäkin kulutus on vain 60 kilovatin hehkulampun verran tunnissa. Ylipäätään energiankulutuksen kannalta ihmisen tuottamat palvelut ovat parempia kulutuskohteita kuin tavarat. Puhelimessa puhuminen on erityisen vähän energiaa käyttävä tapa kuluttaa rahaa. Tavaroista ne, joita verotetaan rankasti kuten alkoholi ja tupakka, ovat energiatietoisen käyttökohteita polttoaineita lukuun ottamatta. Henkilökohtainen ja kansanterveys saattavat tosin tästä kärsiä. Kestävän kehityksen kannalta ei pidä myöskään väheksyä investointinäkökulmaa. Sijoittaminen uusiutuviin energialähteisiin olisi hyvä sijoituskohde rahoille. Samoin voisi sijoittaa tuulivoimasähköön. Epävarmempaan tietoon perustuu seuraava suositus: Kestävän kehityksen näkökulmasta kannattaa ostaa ojitettuja avosoita ja tukkia niiden ojat. Suot sitovat silloin enemmän hiilidioksidia kuin kuivaessaan!
Seitsemäs oppitunti: Sosiaali-insinöörin kestävä painajainen. Suomalaisista asuu yhden ja kahden hengen talouksissa reilut 45 prosenttia. Yhteensä tämän kokoisia talouksia on 1.5 miljoonaa eli 70 prosenttia kaikista talouksista. Niissä tehdään siis valtava määrä päätöksiä, jotka vaikuttavat kestävän kehityksen toteutumismahdollisuuksiin. Kestävän kehityksen politiikan suunnittelussa pitää niiden todellisuus ottaa huomioon, muutoin syntyy taas kerran paljon puhetta ja vähän villoja.
Kirjoittaja, valtiotieteen tohtori, toimii tutkijana Tilastokeskuksen haastattelu- ja tutkimuspalvelut -yksikössä.
Nurmela, Juha (1996): Kotitaloudet ja energia vuonna 2015. Tilastokeskus. Tutkimuksia 216.
Päivitetty 1.11.2004