BKT ja muut talouden kuvaajat –kurssi 20.9.2017

Kansantalouden tilinpito on taloudellisen toiminnan kansainvälinen tilasto- ja seurantajärjestelmä.
Se on pohjana muun muassa finanssipolitiikassa, EU:n hallinnossa ja kansainvälisissä vertailuissa.

Bruttokansantuote eli BKT on yksi kansantalouden kuvaamisen tärkeimpiä mittareita. Kansantalouden tilinpidon järjestelmä tuottaa sekä bruttokansantuoteluvut että muita taloudellista toimintaa kuvaavia tunnuslukuja.

Kurssin sisältö

Kurssilla käydään läpi keskeisimmät talouden toimintaa kuvaavat tunnusluvut sekä käsitellään kansantalouden tilinpidon sisältöä, käsitteistöä, laskentatapaa ja tärkeimpiä tietolähteitä.
Kurssilla kerrotaan myös ajankohtaisista uudistuksista.


Kenelle
Kurssi soveltuu niille, jotka tarvitsevat työssään kansantaloudellista käsitteistöä ja tilastotietoa, esimerkiksi tutkijat, informaatikot, opettajat ja taloustoimittajat.

Kurssille on mahdollista osallistua myös webinaarina. Webinaarin seuraamiseen Adobe Connect –etäyhteydellä tarvitaan internet-yhteys (mieluiten kiinteä linja, langaton verkko ei toimi yhtä hyvin), selain ja tietokoneeseen liitetyt kaiuttimet tai kuulokkeet. Lisäksi koneessa on oltava asennettuna Flash Player (nykyisin vakiona lähes kaikissa koneissa).

Kouluttajat

Kurssin kouluttajat ovat Tilastokeskuksen ja Nordean asiantuntijoita. Kurssin pääkouluttajana toimii yliaktuaari Katri Soinne Tilastokeskuksesta.

Hinta ja ilmoittautuminen

  • Hinta: 350 € (+ alv 24 %) luokkahuoneopetuksena Bankissa sisältää ennakkon lähetettävän kurssimateriaalin, lounaan ja kahvit
    Hinta 300 € (+ alv 24 %) webinaarina internetin kautta sisältää kurssimateriaalin
  • Ilmoittaudu
  • Viimeinen ilmoittautumispäivä: 15.9.2017
  • Peruutusehdot

Kurssipaikka 

  • Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20, Helsinki
  • Webinaari-etäyhteys

 

Ohjelma

Keskiviikko 20.9.2017

 

8.30 -   9.15       Ilmoittautuminen ja aamukahvi
 

9.15 -   9.35       Kansantalouden tilinpito taloudellisen toiminnan kuvaajana
                          
- kansantalouden tilinpitoa tarvitaan
                           - tilinpidon yhteys talouspolitiikkaan
                           - kansantalouden tilinpito EU:ssa
                          Kehittämispäällikkö Jan Nokkala, Tilastokeskus
 

9.35 -  10.35     Kansantalouden tilinpidon peruskäsitteet
                         - yksiköt, toimialat, sektorit
                         - tarjonta: brutto- ja nettokansantuote
                        Yliaktuaari Katri Soinne, Tilastokeskus

10.35 - 10.45   Tauko

10.45 - 12.00    Kansantalouden tilinpidon peruskäsitteet, jatkuu
                          - kysyntä: kulutus, investoinnit, nettovienti
                          - kotitalouksien tunnuslukuja
                          - satelliittitilit
                          Yliaktuaari Katri Soinne, Tilastokeskus

12.00 - 12.45    Lounas

12.45 - 13.40    Tarjonta- ja käyttötaulukot, Panos-tuotos
 
                         - kansantalouden tasapaino
                          - hinnanmuodostus kansantaloudessa
                         Yliaktuaari Markku Räty, Tilastokeskus

13.40 - 14.10    Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset tilastoihin ja
                          kansantalouden tilinpitoon

                         Yliaktuaari Lea Vuorinen, Tilastokeskus

14.10 - 14.30      Kahvi

14.30 - 15.15      Nopeaa suhdannetietoa kansantalouden tilasta
                            - neljännesvuositilinpito
                            - tuotannon suhdannekuvaaja
                           Yliaktuaari Samu Hakala, Tilastokeskus

15.15 - 16.00      Mitä tarkoittaa talouden ennustaminen?
                           Ekonomisti Pasi Sorjonen, Nordea

16.00 - 16.15      Loppukeskustelu ja kurssin päättäminen
                          
Yliaktuaari Katri Soinne, Tilastokeskus

 

 

 

 

Päivitetty 11.9.2017