Tämä on arkistosisältöä, jota ei enää päivitetä.

Siirry ajantasaiselle Tilastotieto-sivulle.

Julkaistu: 25.11.2004

Kun on niin kiire

Ehditkö lukea tämän jutun? Vapaa-aikaa on tullut lisää, mutta ei kaikille. Kiireen kokemus on lisääntynyt, mutta kiireestä on myös tullut menestyksen mittari.

Saara Kerttula

"Ei, nyt en kyllä millään ehdi, kun on niin kiire." "Tämä viikko on ihan kamalan kiireinen, ja ensi viikko on vielä pahempi." Tuntuu siltä, että kaikilla on nykyään jatkuvasti kiire. Kuitenkin vuosikymmenten mittaan työaika on lyhentynyt ja vapaa-aika lisääntynyt. Mistä oikein on kyse?

Suomessa koko väestön vapaa-aika lisääntyi ajankäyttötutkimuksen mukaan 1990-luvulla noin tunnin ja 1980-luvulla saman verran. Meillä on vapaa-aikaa nyt noin 46 tuntia viikossa. Kehityssuunta on ollut monissa maissa samanlainen eli vapaa-aikaa on entistä enemmän.

Kuva jatkuvasti lisääntyvästä vapaa-ajasta ei kuitenkaan ole aivan yksioikoinen. "Osittain lisääntyvän vapaa-ajan ja kiireen ristiriitaa selittää se, että kehityskulut ovat olleet erilaisia eri väestöryhmissä", Kelassa vastaavana tutkijana toimiva Pentti Takala sanoo. Esimerkiksi suomalaisten työllisten vapaa-aika väheni 1990-luvulla lähes 1,5 tuntia viikossa. "Toisaalta heillä vastaavasti nukkumiseen ja ruokailuun käytetty aika lisääntyi ja ansio- ja kotityöaika pysyivät ennallaan", kertoo erikoistutkija Hannu Pääkkönen Tilastokeskuksesta.

Koko väestön vapaa-ajan lisääntyminen johtuukin siitä, että muiden kuin työssäkäyvien osuus väestöstä on kasvanut. "Eläkeläisten työnteko on vähentynyt, ja opiskelijoiden osuus nuorista ikäluokista on kasvanut. Nuoruusikään liittyy ylipäätään enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän kiireen kokemuksia verrattuna työssä päätoimisesti oleviin", Pentti Takala sanoo.

Essexin yliopiston professori Jonathan Gershuny puolestaan havaitsi, että työikäisen eli 18-64-vuotiaan väestön vapaa-aika on tosiasiassa vähentynyt 25 vuoden aikana. Myös koulutus vaikuttaa vapaa-ajan määrään toisin kuin aikaisemmin. Kun vielä muutama vuosikymmen sitten korkeasti koulutetuilla oli enemmän vapaa-aikaa kuin vähemmän koulutetuilla, on tilanne nykyään toinen: korkeakoulutetut tekevät pisintä työpäivää ja heillä on vähiten vapaa-aikaa. Entisaikojen joutilas luokka (leisure class) onkin Gershunyn mukaan nykyään kaikkein kiireisin.

Aina vapaa-ajan määrittelykään ei ole täysin ongelmatonta. Ajankäyttötutkimuksessa vapaa-aika on eräänlainen jäännösluokka: kun on katsottu, paljonko aikaa kuluu ansiotyöhön, kotityöhön ja henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämiseen eli nukkumiseen, syömiseen ja peseytymiseen, on jäljelle jäävä aika vapaa-aikaa. Rajanveto saattaa olla hankalaa. "Joistakin toiminnoista voi olla vaikea sanoa, mihin luokkaan ne kuuluvat. Esimerkiksi puutarhanhoito tai ostoksilla käyminen voi olla joko kotityötä tai vapaa-aikaa: yhdelle se on mukavaa ajanvietettä, toiselle pakollinen velvollisuus", Pentti Takala sanoo.

Työaika lyhenee - vai lyheneekö?

Vuosityöaika, joka ehkä parhaiten kuvaa työajan muutoksia, on lyhentynyt vuosikymmenten mittaan huomattavasti. Kun kaikkien työllisten vuosityöaika oli työvoimatutkimuksen mukaan vuonna 1984 yhteensä 1 810 tuntia, oli viime vuoden vastaava luku enää 1 669 tuntia.

Palkkatyöhön käytetty aika ei kuitenkaan kerro vielä kaikkea, sillä työt harvoin loppuvat siihen, kun työpaikan ovi sulkeutuu. Siksi puhutaan kokonaistyöajasta, joka tarkoittaa ansiotyöhön ja kotityöhön yhteensä käytettyä aikaa. Professori Gershunyn havaintojen mukaan työikäisen väestön kokonaistyöaika onkin kasvanut, eikä lyhentynyt, kuten usein uskotaan. "Tämä johtuu siitä, että kotityö on lisääntynyt enemmän kuin ansiotyö on vähentynyt", hän kertoo.

Gershunyn mukaan etenkin lastenhoito, ostosten tekeminen sekä miesten kotityö ovat lisääntyneet. "Ostoksiin käytetyn ajan kasvu johtuu itsepalvelun lisääntymisestä myymälöissä sekä markettien keskikoon kasvusta. Aikaa kuluu entistä enemmän sekä matkoihin että kaupassa kiertelyyn", Gershuny selittää. Lastenhoitoon taas käytetään hänen mukaansa enemmän aikaa siksi, että vanhemmat ovat aiempaa enemmän huolissaan lapsistaan: riskit tai ainakin tietoisuus niistä ovat lisääntyneet, ja vanhemmat haluavat suojella lapsiaan. Vanhemmat ovat myös lapsikeskeisempiä kuin aikaisemmin; ennen lapset hoidettiin muiden kotitöiden ohessa.

Onko meillä oikeasti kiire?

Entä sitten kiire, onko se lisääntynyt? Ajankäyttötutkimuksessa asiaa selvitetään kysymällä vastaajilta, onko sellaisia asioita, joita he haluaisivat tehdä tavallisina arkipäivinä, mutta joista he joutuvat luopumaan aikapulan takia. Jos vastaus on myönteinen, vastaajan katsotaan kärsivän aikapulasta. Ajankäyttötutkimuksen mukaan suomalaisten kiire ei ainakaan 1990-luvulla näytä lisääntyneen. Koko väestöstä 40 prosenttia kokee aikapulaa, ja osuus on pysynyt ennallaan 1990-luvulla. "Jos aikapulaa tai kiirettä on kysytty jollain muulla tavalla, esimerkiksi työolotutkimuksissa, on saatu tuloksia, että kiireen kokemus olisi yleistynyt", Pentti Takala huomauttaa.

Kiirettä pitää
"Onko sellaisia asioita, joita haluaisitte tehdä tavallisina arkipäivinä mutta joista Teidän on luovuttava aikapulan takia?" Aikapulaa kokeneita (%)

  Miehet Naiset
Kaikki 37 42
Työllinen 53 61
Työtön 12 17
Opiskelija 34 46
Eläkkeellä 8 8
Ikä
10-14 24 29
15-24 37 51
25-44 57 63
45-64 33 41
65+ 8 7
Elinvaihe
Vanhempien kotona asuva naimaton 27 39
Muu naimaton, ei lapsia, <45 v. 42 56
Yksinhuoltaja - 52
Naimisissa/avol, ei lapsia,<45 v. 56 59
Naimisissa/avol, lapsia 0-6 v. 65 70
Naimisissa/avol, lapsia 7-17 v. 56 60
Naimisissa/avol, ei lapsia, 45+ v. 25 30
Muu naimaton, ei lapsia, 45+ v. 14 14
Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus 1999-2000

Vaikka vuosityöaika on lyhentynyt, on työn tuottavuus kasvanut tasaisesti, minkä olettaisi lisäävän myös kiirettä. "Joillakin sektoreilla työpaineet ovat kasvaneet kohtuuttomiksi. Vaikka vapaa-ajan määrä pysyisi samana tai lisääntyisi, myös palautumiseen tarvittava aika kasvaa", Takala toteaa. "Tällaisiin asioihin ajankäyttötutkimus antaa aika huonosti vastauksia."

Työolotutkimusten mukaan työelämän kiire on lisääntynyt jatkuvasti vuoden 1977 jälkeen. Tosin viimeisimmän, vuoden 2003 tietoihin perustuvan tutkimuksen mukaan kiireen aiheuttamien haittojen kokemukset ovat hieman lieventyneet, mutta toisaalta työuupumuksen pelko on lisääntynyt. Kiire ja muut työelämän kielteiset piirteet, kuten epävarmuus ja odottamattomat muutokset, ovat vaikuttaneet myös muun muassa siten, että naisista jo kolmannes kärsii univaikeuksista vähintään kerran viikossa. Miehistäkin yli neljännes kärsii samasta ongelmasta.

Usein ylempiä toimihenkilöitä pidetään etuoikeutettuna ryhmänä, koska heidän työnsä on haastavaa ja heillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä. Heillä kuitenkin esiintyy keskimääräistä enemmän stressioireita ja työuupumuksen pelkoa.

Myös työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt. "Monet joko tekevät töitä kotona tai työasiat ainakin pyörivät mielessä", Takala sanoo. "Eri työtehtävissä olevat ihmiset ovat erilaisessa asemassa. Joissakin ammateissa täytyy esimerkiksi valmistautua kotona seuraavaan päivään." Pelkkä vapaa-ajan tuntimäärä ei siis vielä kerro kaikkea.

Yhtä lailla raja on hämärtynyt kotitöiden ja vapaa-ajan välillä. Kun perheenjäsenet viettävät nykyään vapaa-aikaansa entistä yksilöllisemmin, tarvitaan perheissä ajankäytön hallintaa, jotta kaikkien menot saadaan sovitettua yhteen. Tämä aikatauluttaminen taas on usein lähinnä äidin vastuulla, samoin äiti yleensä kantaa ylipäätään kokonaisvastuun perheen arjen sujumisesta. Tästä syystä naisten vapaa-aika on usein sidotumpaa kuin miesten ja se muodostuu myös lyhyemmistä jaksoista kuin miehillä. Kun mies lähtee vaikkapa pariksi tunniksi kotoa harrastustensa pariin, naisen vapaa-aika saattaa olla sitä, että hän lukee hetken lehteä odotellessaan perunoiden kypsymistä tai keskeyttää television katselun selvitelläkseen perheen pienimpien kinastelua.

Ansiotyöajan ja kotitöihin käytetyn ajan laskeminenkaan ei ole täysin yhteismitallista. Ansiotyöaikaan lasketaan myös lyhyet tauot, kuten kahvipaussit, mutta kotityöstä vähennetään kaikki katkot ja muihin asioihin käytetty aika. Ruotsin tilastolaitoksen tutkijan Klas Rydenstamin mukaan naisten kotityö kasvaisikin selväsi enemmän kuin miesten, jos kaikki tauot laskettaisiin mukaan kotityöhön.

Minulla on kiire, sinulla ei

Kiire ei kohtele meitä kaikkia tasapuolisesti, sillä kiireen kokemukset vaihtelevat väestöryhmittäin. "Aikapulan kokemus ja vapaa-ajan määrä ei kaikissa väestöryhmissä vaihtele samalla tavalla, vaan korkeasti koulutetut kokevat useammin aikapulaa, vaikka heidän vapaa-aikansa määrä on sama kuin muiden", Takala kertoo.

Työssä käyvillä kiireen kokemukset ovat keskimääräistä yleisempiä, sillä noin 55 prosenttia heistä kokee aikapulaa. "Työssä käyvät naiset kokevat aikapulaa miehiä enemmän: sitä kokee naisista 60 prosenttia ja miehistä 50 prosenttia.", Hannu Pääkkönen sanoo.

Aikapula kasvaa vähän yli 20 ikävuodesta lähtien ja on suurimmillaan 30-40-vuotiailla. "Tässä iässä monilla on vakiintunut asema työelämässä, perhe perustettu ja monia muita velvoitteita", Pentti Takala toteaa. "Eläkkeellä olevilla kiireen kokemukset taas ovat aika harvinaisia." Kaikkein kiireisimpiä ovat sellaiset pienten lasten vanhemmat, joista molemmat puolisot ovat kokopäivätyössä: tällaisista äideistä 75 prosenttia ja isistä 72 prosenttia kokee aikapulaa.

Entä voisiko suomalaisten aikapulan kokemusten muuttumattomuutta selittää se, että vähiten aikapulaa kokevien väestöryhmien osuus on kasvanut? Tällöinhän keskiarvo pysyisi ennallaan, vaikka joidenkin ryhmien aikapula olisi lisääntynyt.

Vaikka aikapulaa kokevien osuus on pysynyt ennallaan, on väestöryhmissä eroja. Muun muassa lapsiperheissä isien aikapula on lisääntynyt, vaikkakin varsinkin pienten lasten äideillä on edelleen isiä enemmän koettua aikapulaa. Myös lapsettomien alle 45-vuotiaiden pariskuntien aikapula on jonkin verran lisääntynyt, samoin kuin työssä käyvien miesten, eläkeläismiesten ja omaa kotitaloutta hoitavien naisten.

Monta asiaa yhtä aikaa

Mitä sitten tehdä, kun on kiire eikä aika tunnu riittävän kaikkeen? Tutkijat käyttävät termiä ajan tehostaminen (time deepening) kuvamaan tapaa, jolla yritämme ongelman ratkaista. Ajan tehostamista voi tehdä neljällä tavalla: asiat tehdään nopeammin, korvataan aikaa vievä toiminto sellaisella, josta suoriutuu nopeammin, tehdään monia asioita yhtä aikaa tai suunnitellaan tekemisille tiukka aikataulu. Ajan tehostamisella voi siis tavallaan venyttää vuorokauden tunteja, mutta sen nurjana puolena on pidetty sitä, että se lisää kiireen tuntua ja elämä kapenee, kun on välteltävä aikaa vieviä vaihtoehtoja.

Tosiasiassa aikapula ei kuitenkaan välttämättä saa meitä tekemään monia asioita yhtä aikaa eikä myöskään lisää kiireen kokemuksia. Tähän tulokseen päätyi monisuorittamisen (multi-tasking) ja kiireen välistä linkkiä tutkinut Olli-Pekka Ruuskanen Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen laitokselta. Tutkimus on osa hänen joulukuussa tarkastettavaa väitöskirjaansa suomalaisten ajankäytöstä. "Monisuorittamista ei näytä ajavan kiireen taso, vaan koulutus: korkeasti koulutetut tekevät samanaikaisesti enemmän asioita kuin muut", hän kertoo. Ruuskasen mukaan kyse voikin olla inhimillisen pääoman eli koulutuksen ohella muun muassa tietojen, taitojen, käyttäytymistapojen ja sosiaalisten verkostojen vaikutuksesta: "Inhimillinen pääoma näkyy paitsi kykynä tehdä työssä monimutkaisia asioita, myös siinä, että korkeasti koulutetut ovat vapaa-ajallakin kykenevämpiä tekemään monia asioita yhtä aikaa."

Vaikutukset ovat kuitenkin erisuuntaisia. "Monisuorittaminen ei ole vastaus kiireen kokemiseen - välttämättä", Ruuskanen sanoo. "Yleinen kiireen kokeminen lisäsi monien asioiden tekemistä, mutta jos vastaajalla oli tutkimuspäivänä kiire, monisuorittaminen väheni", hän selittää.

Ruuskanen tarkasteli yli 3 000 henkilön monisuorittamista kotityössä ja vapaa-ajalla suomalaisen ajankäyttötutkimuksen aineiston pohjalta. Naisista 95 prosenttia ja miehistä 90 prosenttia kirjasi tekevänsä jotakin muuta kotityön tai vapaa-ajan toiminnon rinnalla. Kotityössä toinen toiminto liittyi useimmiten vapaa-aikaan. "Kolme neljäsosaa teki pelkästään kotityötä, 20 prosentilla lisänä oli jokin vapaa-ajan toiminto ja vain nelisen prosenttia teki kahta kotityötä", Ruuskanen kertoo.

Vapaa-ajan toimintojen rinnalla toinen toiminto sen sijaan oli useimmiten toinen vapaa-ajan toiminto. "Vain pari prosenttia toisista toiminnoista oli kotityötä, esimerkiksi lehden lukemisen ohella katsottiin lasta", Ruuskanen sanoo.

Ruuskasen mukaan naiset helpottavatkin kotityön taakkaa sillä, että he tekevät kotitöiden rinnalla jotain mukavampaa. Tutkimustulosten valossa myös naisten lyhyistä jaksoista koostuva ja siksi miesten vapaa-aikaa heikompilaatuisena pidetty vapaa-aika saa hieman miellyttävämmän sävyn.

Minulla on kiire, olen siis tärkeä

Paitsi ajankäyttö sinänsä, myös aikaan liittyvät asenteet ovat muuttuneet. "Puhe kiireestä on yleistynyt vasta viime vuosikymmeninä", Pentti Takala huomauttaa. "Voi väittää, että osa kiireestä on tavallaan itse aiheutettua. Objektiiviset syyt eivät selitä kaikkea." Asenteiden muutos voi selittää myös sitä, että haikailemme entisaikojen kiireettömyyden perään. "Usein ajatellaan, että minulla on enemmän kiire kuin vanhemmillani. Pitäisi kuitenkin miettiä, onko historiallisesta muutoksesta varmaa näyttöä", Takala toteaa.

Kiirettä selittäneekin osaltaan se, että kiireestä on tullut menestyksen mittari. "Uskon, että korkeasti koulutetut tekevät pitkiä päiviä siksi, että heidän työnsä on kiinnostavaa, mutta osittain myös siitä syystä, että pitkillä työpäivillä on nykyään korkea status, kun ennen niiden status oli alhainen", Jonathan Gershuny sanoo. "Arvioni on, että kiire on muuttunut paljon, mutta ihmiset myös ajattelevat, että he ovat kiireisempiä kuin ennen, ehkä siksi, että nykyään kiire tuo arvostusta."

Tulojen ja kiireen välillä voi olla myös toisenlainen yhteys. "Kun tulot kasvavat, ihmisellä on mahdollisuus ostaa ja tehdä enemmän, mutta ei kuitenkaan aikaa tehdä kaikkea", Olli-Pekka Ruuskanen kertoo. "Kuluttaminenkin vie aikaa, ja kun sitä ei ole, vaikka rahaa olisi, se aiheuttaa ahdistusta. Tällöin niiden, jotka tienaavat muita enemmän, pitäisi olla stressaantuneimpia myös vapaa-ajallaan. Tutkijat Daniel Hamersmith ja Jungmin Lee kutsuvatkin tällaista kiirettä juppikitinäksi."

Kiireessä voi nähdä myös eksistentiaalisemman kerroksen, kuten Raija Julkunen, Jouko Nätti ja Timo Anttila toteavat kirjassaan Aikanyrjähdys. Keskiluokka tietotyön puristuksessa. Odotamme elämältä paljon, ja mahdollisuudetkin ovat lähes rajattomat: voisi matkustella, opiskella kieliä, käydä lenkillä, lukea sen uuden romaanin - jos vain olisi aikaa. Kun kaikkea ei pysty tekemään ja elämä tuntuu siksi hieman valjulta, syytetään siitä ajanpuutetta.


Päivitetty 25.11.2004