Julkaistu: 10.4.2002
Puolen vuosisadan vertailu:
Kulutuserot tasoittuneet Suomessa ja Ruotsissa
Viisikymmentä vuotta sitten Suomen bruttokansantuote oli vajaat kaksi kolmannesta Ruotsin bkt:sta. Tämä heijastui myös kulutukseen: Suomalaisten rahat menivät pääasiassa välttämättömään, ruotsalaisilla jäi ylimääräistä vapaa-ajan rientoihin. Puolessa vuosisadassa kulutuksen rakenne on samanlaistunut, mutta erojakin on yhä jäljellä.
Ilja Kristian Kavonius
Hyvinvointia voidaan mitata usealla tavalla. Ehkä tavallisin mittari on tulot: kotitalouksien välillä tulonjakona ja kansantalouksien välillä kansantulojen erona. Optimaalisessa tilanteessa hyvinvointia tarkastellessa tulisi huomioida molemmat virtakäsitteet (tulot ja kulutus) sekä varantokäsite (varallisuus). Yleensä kulutuksen tasoa käytetään hyvinvoinnin mittarina, mutta luonnollisesti myös sen rakenne heijastaa hyvinvointia. Rakenne muuttuu luonnollisesti ajassa kulutusmahdollisuuksien muuttuessa, mutta vertailemalla esimerkiksi muihin maihin saadaan käsitys myös hyvinvoinnin eroista.
Suomi on käytännöllisesti katsoen tavoittanut Ruotsin bruttokansantuotteella mitattuna toisen maailmansodan jälkeen (kuvio 1). Vuonna 1950 Suomen henkeä kohden laskettu bkt oli alle 65 prosenttia Ruotsin vastaavasta tasosta, kun nykyään bkt:t ovat käytännössä samalla tasolla. Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten tämä kehitys on heijastunut yksityisen kulutuksen rakenteeseen.
Kuvio 1. Suomen bkt suhteessa Ruotsin bkt:hen henkeä kohden 1950-98
Vertailu on tehty hyvin karkealla tasolla, ja Suomen Ruotsin väliset luvut eivät ole aikasarjassa aina täysin vertailukelpoisia. Syy tähän on se, että kansantalouden tilinpidossa yksityisen kulutuksen luvut ovat, ja olivat erityisesti aiemmin, melko aggregoidulla tasolla ja näin ollen kovin tarkalle tasolle ei aikasarjan alkupuolella ole päästävissä. Lisäksi Suomen ja Ruotsin luvut poikkeavat jo lähtökohtaisesti hieman toisistaan. Myös tilastointijärjestelmän muutokset näkyvät eri vuosina näissä luvuissa hieman. Kuitenkaan tämä ei estä karkeiden trendien hahmottamista. Käytetyt luvut kuvaavat siis koko kansantalouden kotitalouksien kulutuksen rakennetta - joten näin ollen voidaan ajatella, että ne myös kuvaavat edustavan kuluttajan kulutusrakennetta.
Rakennemuutos 1960-luvulla
Kuvioissa 2 ja 3 on kuvattu yksityisen kulutuksen rakenteen muutos Suomessa ja Ruotsissa 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa ja kuvioissa 4 ja 5 yksityisen kulutuksen rakenne Suomessa ja Ruotsissa 1960-luvun alun jälkeen. Syy jakoon on tilastointijärjestelmän muutos. Toisaalta jako on myös looginen. Nimenomaan 1960-lukua on pidetty kulutusyhteiskunnan syntynä, ja kulutuksen rakenne muuttui erityisen paljon 1960-luvulta lähtien.
Ruoan suhteellinen osuus kulutusmenoista laski molemmissa maissa 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa. Ruoan suhteellinen osuus kokonaiskulutuksesta heijastaa elintasoa. Ruoan suhteellinen osuus tyypillisesti laskee, kun tulot nousevat. Kuten kuviosta 2 on havaittavissa, suomalaiset käyttivät kokonaiskulutuksestaan puolet ruokaan vuonna 1949, ruotsalaiset sen sijaan noin 40 prosenttia. Vuodesta 1949 vuoteen 1960 ruoan suhteellinen osuus pieneni noin kymmenen prosenttia, kun taas Ruotsissa vastaava osuus väheni noin kuusi prosenttia. Suomen yksityisen kulutuksen rakenne 1950-luvulla on nykyään tyypillinen kehitysmaille.
Kuvio 2. Yksityisten kulutusmenojen rakenne Suomessa 1949-64
Kuvio 3. Yksityisten kulutusmenojen rakenne Ruotsissa 1949-67
Suomen köyhyys perussyy
Perussyy nopealle kehitykselle oli se, että Suomi oli köyhempi kuin Ruotsi. Esimerkiksi bkt:lla mitattuna Suomen lähtötaso oli selvästi alempi kuin Ruotsissa. Kuten kuviosta 1 on havaittavissa, Suomi on tavoittanut koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan bkt:lla mitattuna Ruotsia, mutta reaalipalkoissa mitattuna (kuvio 6) vasta 1970-luvulta lähtien.
Kuvion 6 palkkaindikaattori ei ole toki kattava, mutta pitkänä aikasarjana parempaa edes jotenkin vertailukelpoista ei ole saatavissa. Tämä kuitenkin kuvaa voimakasta muutosta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Palkkataso ei kasvanut välttämättä nopeammin kuin Ruotsissa, mutta Suomessa siirryttiin yhä enemmän palkkatyöhön. Lisäksi Suomen rakennemuutos oli voimakas. Ihmiset siirtyivät vähemmän tuottavista tuottavampiin töihin.
Kulutusta tarkastellessa on syytä huomata, että lisääntyneiden kulutusmahdollisuuksien myötä lisääntyneet tulot suuntautuivat tehokkaammin muuhun kuin peruskulutukseen, elintarvikkeisiin. Suomessa oli vuoteen 1952 asti säännöstely joidenkin elintarvikkeiden osalta, ja lisäksi voimassa oli hintakontrolli.
Vuokrissa suuret erot
Heti toisen maailmansodan jälkeen Suomen ja Ruotsin välillä oli suuri ero vuokrien osuudessa kulutusmenoissa. Suomessa osuus oli 3,7 prosenttia vuonna 1949, Ruotsissa 8,8 prosenttia.
Vuodesta 1940 lähtien Suomessa oli vuokrasäännöstely. Vuokrien säännöstely toimi tehokkaasti 1950-luvun loppupuolelle asti. Vuoteen 1960 mennessä vuokrien osuus olikin kasvanut 10 prosenttiin yksityisestä kulutuksesta, kun se Ruotsissa oli hieman alle 10 prosenttia.
Vuokrien mittaustapa muuttui siirryttäessä kansantalouden tilinpitojärjestelmä SNA 53:sta SNA 68:aan. SNA 68:ssa vuokriin sisältyy myös laskennallisia vuokria, joka osaltaan helpottaa vertailua maiden välillä, mutta vaikeuttaa sitä aikasarjassa. Kuitenkin on muistettava, että Ruotsissa elintaso oli ajanjakson alussa paljon korkeampi kuin Suomessa, mutta Suomen elintaso kasvoi suhteellisesti nopeammin kuin Ruotsissa.
Vaatteisiin samalla lailla
Kummassakaan maassa energiakustannukset eivät olleet kovin suuret. Ne vaihtelivat noin neljän ja seitsemän prosentin välillä kotitalouksien kulutusmenoista. Lyhyellä ajalla energiakustannukset vaihtelivat samansuuntaisesti, koska nämä kustannukset olivat hyvin pitkälle riippuvaisia öljyn maailmanmarkkinahinnoista.
Vaatemenot olivat hyvin samansuuntaiset. Kulutuksesta vaatteiden osuus oli noin 16-17 prosenttia 1950-luvun alussa, kun 1960-luvun alkuun mennessä osuus oli laskenut noin 12 prosenttiin. Kehitys oli samanlaista myös muissa Pohjoismaissa.
Vaatteet olivat aiemmin huomattavasti kalliimpia, mutta tehdasvaatteiden yleistyminen alensi hintoja. Taustalla ei siis suinkaan ollut vaatteiden kulutuksen väheneminen, vaan nimenomaan hintatason muutos. Toisaalta erityisesti tarkastelujakson alun tilastot eivät kerro koko totuutta vaatteiden kulutuksesta, sillä itse valmistettujen vaatteiden osuus oli silloin suuri.
Suomi saavutti vauhdilla
Ennen 1960-lukua ei ole saatavissa täysin vertailukelpoisia lukuja kestotavaroista. Lukujen perusteella on kuitenkin selvää, että suomaisten kulutuksesta kohdistui kestotavaroihin selvästi pienempi osuus kuin ruotsalaisten kulutuksesta. Vastaavia tasoeroja on havaittavissa, kun tarkastellaan kuinka paljon rahaa kulutettiin sisustukseen ja vapaa-aikaan.
On kuitenkin olennaista huomata, että suomalaiset saavuttivat vauhdilla ruotsalaista kulutusrakennetta. Kestotavarat, sisustus ja vapaa-aika ovat tyypillisesti sellaisia eriä, jotka kasvavat tulojen ja hyvinvoinnin kasvaessa. Tässä mielessä kulutuksen rakenteen vertailu, jopa näin karkealla tasolla antaa vastaavan kuvan kuin esimerkiksi bkt:n vertailu.
Kulutus 1960-luvulta tähän päivään
Ruoan osuus pieneni
Kuten aiemmin mainittiin, tässä osiossa luokitukset ja eri kulutusluokat poikkeavat tämän artikkelin aiemmasta osiosta. Syy on tilastojärjestelmän muutos. Myös tässä osiossa tilastojärjestelmä muuttuu, mutta se ei vaikuta merkittävästi eri sarjojen tasoihin.
Kuten kuvioista 4 ja 5 on havaittavissa, ruoan kulutusosuus oli jatkuvasti laskussa, kuten Engelin lain mukaan elintason nousun myötä tulisikin tapahtua. 1960-luvun puolivälissä molemmissa maissa ruoan osuus kulutuksesta oli noin 30 prosenttia. Ruotsissa osuus oli vain muutaman prosenttiyksikön pienempi kuin Suomessa. Nykyään ruoan osuus kulutuksesta on laskenut noin 17-18 prosenttiin kotitalouksien kulutuksesta.
Kuvio 4. Yksityisten kulutusmenojen rakenne Suomessa 1960-2000
Kuvio 5. Yksityisten kulutusmenojen rakenne Ruotsissa 1967-99
Ruoan suhteellinen hinta 1950-luvulta lähtien on pysynyt melko vakaana. Ainoa poikkeus on 1990-luvun puoliväli, jolloin molemmat maat liittyivät EU:hun. Silloin ruoan suhteelliset hinnat laskivat. Tämä on havaittavissa ruoan osuuden hieman nopeampana laskuna.
Ruotsalaiset käyttivät 1960-luvun puolivälissä noin neljänneksen menoistaan vuokriin, kun suomalaisten menoista niihin meni alle viidennes. Nykyään noin kolmannes ruotsalaisten menoista kuluu vuokriin, kun Suomessa vastaava osuus on noussut noin neljännekseen.
Vuokrat nousseet 1980-luvun lopulta
Molemmissa maissa vuokrakehitys on ollut melko maltillista 1980-luvun lopulle saakka, mutta siitä lähtien vuokrat ovat nousseet melko nopeasti.
Vuokrat määräytyvät viime kädessä markkinoilla. Asuntojen määrä ei ole sinänsä pienentynyt, mutta asuntoinvestoinnit ovat vähentyneet. Samaan aikaan hyvin pitkälle ikärakenteesta ja toisaalta taloudellisen toiminnan alueellisen keskittymisen vuoksi tietyn tyyppisten asuntojen kysyntä on kasvoi. Tämän takia reaaliset vuokrat nousivat. Lisäksi Suomessa kehitystä voimisti se, että laman vaikutuksesta 1990-luvun alussa kotitalouksien käytettävissä oleva tulo väheni.
Aina 1990-luvun taitteeseen asti Suomessa oli jossain mitassa vuokrasäännöstelyä. Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että asumisen taso on noussut selvästi ajan kuluessa. Jos tarkastellaan esimerkiksi puhtaasti lattiapinta-alaa, vuonna 1960 Suomessa oli 14,4 neliömetriä lattiapinta-alaa henkeä kohden, kun nykyään keskimääräinen lattiapinta-ala on henkeä kohden 34,9 neliömetriä.
Yhtenä syynä suomalaisten ja ruotsalaisten vuokramenojen suhteellisen osuuden eroon on se, että yhä tänä päivänä ruotsalaiset asuvat tilavammin kuin suomalaiset. Vuonna 1990 Ruotsissa oli keskimäärin 4,2 huonetta asuntoa kohden, kun Suomessa luku oli 3,6.
Julkinen terveydenhoito Ruotsissa laajempi
Vaatteiden suhteellinen budjettiosuus jatkoi laskuaan 1960-luvulta lähtien. Osuus pieneni noin 8-9 prosentista noin viiteen prosenttiin. Kysymys on nimenomaan vaatteiden suhteellisen hinnan laskusta.
Esimerkiksi Suomessa vaatteiden määrällinen kulutus noin kaksinkertaistui. Myös kotiin liittyvien kulutusmenojen suhteellinen osuus oli molemmissa maissa laskussa. Huonekalujen ja muiden vastaavien menojen suhteellinen osuus on supistunut 1960-luvun noin seitsemästä prosentista noin 4,5 prosenttiin.
Henkilökohtaiseen hygieniaan ja terveydenhoitoon mennyt budjettiosuus oli jatkuvasti laskussa. Tämä kuvaa osaltaan hyvinvointivaltion kehittymistä.
Sosiaali-, koulutus ja terveyspalveluita on tarjonnut lisääntyvässä määrin julkinen ala, joten ihmisten ei tarvinnut ostaa niitä markkinoilta. Näin ollen ne eivät näy myöskään heidän kulutusmenoissaan.
Osuus oli koko ajan alle viidessä prosentissa. Se on ollut Ruotsissa jatkuvasti hieman alhaisempi kuin Suomessa. Tämä on sinänsä loogista, sillä Ruotsissa julkisen terveydenhoidon laajuus on suurempi kuin Suomessa. Esimerkiksi julkinen hammashoito saatettiin voimaan Ruotsissa vuonna 1973, kun Suomessa se ei koske vieläkään kaikkia ikäryhmiä. Tämä heijastuu myös todelliseen yksilölliseen kulutukseen.
Todellisen kulutuksen ero 1 300 euroa
Vuonna 1998 ostovoimakorjatut yksityiset kulutusmenot olivat molemmissa maissa 10 300 euroa henkeä kohden vuodessa. Kun näihin lisätään julkiset yksilölliset kulutusmenot, päästään todelliseen yksilölliseen kulutukseen. Todelliset yksilöllinen kulutus oli vuonna 1998 Suomessa 13 100 ja Ruotsissa 14 400 euroa. Julkisilla yksilöllisillä kulutusmenoilla tarkoitetaan juuri julkisen alan ja voittoa tavoittelemattoman toiminnan tuottamia palveluita, joita kuluttaja saa alle markkinahinnan.
Liikenteen ja tietoliikenteen budjettiosuus on ollut noin 15 prosentissa molemmissa maissa 1960-luvulta lähtien. Suuri rakenteellinen muutos tapahtui 1960-luvun taitteessa. Vielä vuonna 1958 budjettiosuus oli molemmissa maissa noin 10 prosentissa. Kuitenkin osuus suureni nopeasti, kun matkailu lisääntyi: lentoliikenteestä tuli suosittua ja yksityisautoilu kasvoi. Tässä artikkelissa käytetyt kulutusluokat ovat niin karkealla aggregaattitasolla, että kännyköiden lisääntymistä ei ole luvuista selvästi havaittavissa.
Tulojen kasvu vaikuttanut
Lisääntyneet tulot ovat selvästi havaittavissa kulutusmenojen rakenteessa. Vapaa-aikaan ja virkistykseen oli lisääntyvissä määrin rahaa. Suomessa budjettiosuus kasvoi 1960-luvun noin viidestä prosentista tämän päivän noin 12 prosenttiin.
Ruotsissa budjettiosuus on suunnilleen yhtä suuri kuin Suomessakin, mutta 1960-luvun Ruotsissa varaa oli suhteellisesti enemmän vapaa-aikaan kuin Suomessa. Tämä osoittaa Ruotsin silloista parempaa hyvinvointia.
Kuvio 6 kertoo reaalitulojen kasvusta. Kuten edellä on mainittu, kuvion indeksit eivät kuvaa kattavasti koko kansantalouden tulojen kehitystä, mutta jonkinlaisen kuvan kehityksestä ne antavat. Suomen reaalitulot alkoivat vasta 1970-luvulla saavuttaa Ruotsin reaalituloja. Samaan aikaan myös vapaa-aikaan suuntautunut budjettiosuus alkoi lähetä Ruotsin osuutta.
Kuvio 6. Suomen tehdasteollisuuden ja Ruotsin yksityisen alan työntekijöiden reaalipalkkojen kehitys 1952-99
Vastaava kehitys on havaittavissa, kun tarkastellaan sekalaisia palveluita. Budjettiosuus oli 1960-luvun Suomessa noin kuusi prosenttia, kun nykyään osuus kasvanut noin 15 prosenttiin. Kasvu on ollut Ruotsissa paljon hitaampaa - noin yhdeksästä prosentista 12 prosenttiin.
Julkispalveluissa eroa
Tästä karkeasta kulutuksen vertailusta on selvästi havaittavissa, että 1950-luvulla kulutustottumukset olivat kovin erilaisia Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa rahat menivät hyvin pitkälle välttämättömyystuotteisiin, kun Ruotsissa kulutusta jo suuntautui enemmän vapaa-aikaan ja muuhun ylimääräiseen.
Jo 1960-luvulla Suomi oli saavuttanut Ruotsin kulutuksen rakennetta, mutta selviä eroja oli yhä. Erot ovat sittemmin kaventuneet nopeasti ja näin karkealla tarkastelulla eroja ei enää käytännössä ole havaittavissa. On kuitenkin huomattava, että julkisen alan tarjoamissa palveluissa on eroa - ainakin rahalla mitattuna.
Kirjoittaja on virkavapaalla Tilastokeskuksesta ja työskentelee asiantuntijana (Associate Expert) YK:n Euroopan talousneuvostossa, Genevessä.
Lähteet:
Bostads- and byggnadsstatistisk årsbok 2001. Statistics Sweden 2001.
Hjerppe, Riitta: Kasvun vuosisata. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1990.
Hjerppe, Riitta ja Vartia, Pentti: Taloudellinen kasvu ja rakennemuutos. Artikkeli kirjassa: Kansantaloutemme - rakenteet ja muutos. Toimittanut: Heikki A. Loikkanen, Jukka Pekkarinen, Suvi-Anne Siimes ja Pentti Vartia. Taloustieto Oy, Tampere 1997.
Laurila, Eino H.: Consumption in Finnish Economy in the Years 1900-1975. ETLA, Helsinki 1985.
Maddison, Angus: The World Economy - A Millenial Perspective. OECD 2001.
Kansantalouden tilinpito 1949-2000, Tilastokeskus 2002.
Kavonius, Ilja Kristian: Ovatko tulot liian pienet? - Funktionaalinen tulonjako kotitalouksien näkökulmasta. Hyvinvointikatsaus 2/2001, Tilastokeskus 2001.
Kavonius, Ilja Kristian: Talouskasvu Suomessa ja Ruotsissa toisen maailmansodan jälkeen. Economic Trends 1/2002, International Business Statistics, Tilastokeskus 2002.
Rakentaminen ja asuminen vuosikirja 2001. Tilastokeskus 2001.
Statistical Yearbooks of Sweden 1949-2000, Statistics Sweden.
Viren, Matti: Kotitalouksien tulot ja kulutus. Artikkeli kirjassa: Kansantaloutemme - rakenteet ja muutos. Toimittanut: Heikki A. Loikkanen, Jukka Pekkarinen, Suvi-Anne Siimes ja Pentti Vartia. Taloustieto Oy, Tampere 1997.
Päivitetty 10.4.2002
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi