Julkaistu: 29.6.2004

Mökin käyttäjiä lähes pari miljoonaa

Suomessa oli Tilastokeskuksen rekisteripohjaisen kesämökkitilaston mukaan vuoden 2002 lopulla 461 400 kesämökkiä. Yksityisten henkilöiden omistuksessa oli arviolta 384 000 kesämökkiä. Vapaa-ajanasuntoja eivät käytä vain mökin omistavat kotitaloudet. Mökkejä käyttävät lisäksi omistajien aikuiset lapset, muut sukulaiset, tuttavat ja vuokralaiset. Näin kaikkiaan jopa 1,9 miljoonalla suomalaisella on mahdollisuus käyttää vapaa-ajanasuntoa ainakin kerran kesässä.

Vuonna 2002 kesämökkejä oli eniten Varsinais-Suomessa, vähiten Keski-Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla. Kunnista mökkejä oli eniten Kuusamossa sekä Tammisaaressa. Samana vuonna valmistui 4 262 uutta vapaa-ajanasuntoa. Eniten kesämökkejä valmistui Kuusamoon, 87 kappaletta.

Kaksi kolmasosaa vapaa-ajanasunnoista sijaitsee omistajansa asuinkunnan ulkopuolella. Kesämökkibarometrin 2003 mukaan keskimääräinen mökkimatka on 107 kilometriä. 84 prosenttia mökeistä on järven, lammen tai meren läheisyydessä.

Kesämökkien määrä maakunnittain

kuva


Päivitetty 29.6.2004