Julkaistu: 13.12.2001

Puuttuvasta punaisesta viivasta vaienneisiin ääniin

Kun Tilastokeskus ja Helsingin yliopiston professori Tuomo Martikainen tekivät edellistä ja ensimmäistä tutkimusta äänestämisestä ja äänestämättä jättämisestä eduskuntavaaleissa (1987), lietsoutui julkisessa sanassa ajoittain hyvinkin räiskähtelevä keskustelu tämänlaisen tutkimisen oikeutuksesta. Pahimmillaan kai kuviteltiin, että vähän verokalenterien tapaan kirjataan "nuppi nupilta", kuka jätti äänestämättä.

Tuota keskustelua käytiin ennen tulosten julkistamista, ja kun tutkimus julkistettiin, keskustelu sen oikeutuksesta vaikeni, ja siirryttiin tarkastelemaan itse tuloksia.

Ellei Puuttuva punainen viiva -tutkimusta olisi tehty, ei nyt olisi vertailutietoa äänestämisen muuttumisesta eduskuntavaaleista toiseen. Kansallisissa ja kansainvälisissä politologisissa piireissä Puuttuvasta punaisesta viivasta onkin jo ehtinyt tulla valtio-opillisen kirjallisuuden klassikko.

Vaienneet äänet -tutkimus vahvistaa Puuttuvaa punaista viivaa, mutta tuo myös ajallisen vertailtavuuden painon ja vivahteet tarkasteltaviksi. Ennen suomalaiset aktivoituivat äänestämään iän mukana, mutta vuosien 1987 ja 1999 eduskuntavaalien perusteella näyttää siltä, että vaalilaiskuus siirtyy yhä vanhempiin ikäryhmiin.

Eduskuntavaaleista on tullut yhä enemmän hyväosaisten vaalit. Esimerkiksi, kun äänioikeutetut jaetaan kymmeneen yhtä suureen ryhmään tulojen mukaan, ylimmän ja alimman kymmeneksen äänestysaktiivisuuden ero on lisääntynyt 12 vuodessa 21:stä 31 prosenttiyksikköön. Omistaminen ja varallisuus varmistavat vielä tulojakin paremmin äänenkäytön. Työväenkulttuurin kätköistä poimittua otsalausetta muunnellen voisi siis summata, että ainakin vaaleissa "porvari nukkuu huonosti".

Eduskuntavaaleissa 1999 kaikkiaan yli 1,4 miljoonaa äänioikeutettua jätti äänestämättä. Vuoden 1987 vaaleihin verrattuna vaikeni 300 000 ääntä.

Vaienneet äänet -tutkimus tarjoaa kaikenvärisille puolueille itselleen ainutlaatuisia aineksia tutkiskeluun, miten tuosta yli miljoonan potista saisi napattua osansa. Oikein vastanneille on tarjolla vaalivoitto jo runsaan vuoden päästä.

Mikko Erjos


Päivitetty 13.12.2001

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi