Homo futura

Uuden vuosituhannen alun pääskenaario on suurten kulttuuripiirien maailmanlaajuinen kamppailu taloudellisesta ja poliittisesta vallasta.

Mika Mannermaa

Harva muistaa, että 1950-luvulta 1970-luvun alkuun elettiin aikaa, jolloin moni vielä uskoi ihmisen olevan rationaalinen eläin, homo rationalicus. Rationaalisuusoletukseen perustuva usko ihmisen toiminnan ennustettavuuteen ja siihen nojaava idea suunnitella yhteiskunnallisia toimia elivät vahvasti. Rationaalisen ihmisen eräs alalaji oli homo economicus, joka käyttäytyi hyvin (yksinkertaisesti), kuten myös monet tuon ajan trendit. Laadittiin talous- ja väestöennusteita, jotka eivät aina menneet pieleen. Selitykseksi on esitetty voimakasta talouskasvua, jälleenrakennusta ja teollisen hyvinvointiyhteiskunnan projektia, jotka loivat trendinomaista koherenssia Suomen kaltaisiin yhteiskuntiin.

1970-luvun öljykriisit ja muut näihin päiviin jatkuneet murrosilmiöt horjuttivat pahasti uskoa ihmisen toiminnan trendinomaisuuteen ja ennakoitavuuteen. Todennäköisimmän tulevaisuuden ennustaminen jätettiin tylsimyksille, kun intomielisimmät tulevaisuudentutkijat julistivat, ettei trendejä enää ole. Tuli laatia vaihtoehtoisia skenaarioita. Homo scenaricus elää vahvasti vielä 2000-luvulla.

Skenaariot eivät kuitenkaan riitä, totesi homo megacus joskus 1980-luvulla. Loputon skenaariovaihtoehtojen rakentelu alkoi kyllästyttää. "On sittenkin suuria hahmollisia kehitysilmiöitä, ei vain pelkkiä vaihtoehtoja." Megatrendeillä tarkoitetaan ilmiöitä, joilla voidaan nähdä olevan yleinen, jo toteutuneen kehityksen perusteella tunnistettava suunta ja joiden uskotaan jatkuvan samansuuntaisina myös tulevaisuudessa.

Mega-aika synnytti pyrkimyksen pelkistää ilmiöitä iskukäsitteiksi ja erilaisiksi "Top ten" -listoiksi. YK:n ympäristön ja kehityksen maailmankomission vuonna 1987 lanseeraama ekologisesti kestävän kehityksen idea on hyvä esimerkki. Ehkä megapelkistämisestä kertoo sekin, että kun yritysmaailman skenaariotyöskentelyn pioneeri Shell International vuonna 2001 julkisti kaksi globaalia skenaariotaan, Bisnesluokka ja Prisma, ne oli rakennettu heijastamaan yhden megailmiön, globalisaation, kahta ääripäätä. Ensin mainittu korosti markkinainsentiivejä ja tehokkuutta, jälkimmäinen yhteiskunnallista koheesiota ja yhteisöllisiä arvoja.

"Kuka tahansa osaa luetella nuo globalisaatiot, väestökehitykset, kestävyydet ja muut, onks sulla jotain uutta?" kyselee viime vuosien seksikkäin tulevaisuusolio, homo orascus. Heikko signaali on ilmiö, joka on oraalla. Sillä ei ole menneisyyttä, se ei löydy aikasarjoista eikä vallitsevasta talousviisaudesta. Mutta siitä voi tulevaisuudessa muodostua aivan keskeinen ilmiö - teknologinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen. Juuri mikään merkittävä ei syntynyt suurena ja mahtavana. Yhdet puhuvat innovaatioista, toiset ideoista tehdä vallankumous.

* * *

Entä tulevaisuus? Trendejä ja heikkoja signaaleja yhdistelevä tarkkailija, homo syntheticus: "Uuden vuosituhannen alun pääskenaario on suurten kulttuuripiirien maailmanlaajuinen kamppailu taloudellisesta ja poliittisesta vallasta. Karkean lyhyesti, keskeisiä malleja on kolme, sivustakatsojia useampia.

Uusliberaali malli on amerikkalainen, mutta sillä on kannattajia kaikkialla. Sen keskeinen lähtökohta on vahva luottamus siihen, että markkinavoimat ovat ratkaisu jokseenkin kaikkiin inhimillisiin ongelmiin. Paitsi markkinahyödykkeet myös yhteiskunnalliset palvelut tulisi saattaa markkinaehtoisiksi. Rikkaan mummon hoitaminen voi tietysti olla hyvä bisnes, köyhästä uusliberaali ei kovasti piittaa. Bushin hallinnon taustalla oleva vaikutusvaltainen New American Century -liike lisää uusliberalismiin arvokonservatismin ja uskonnollisen fundamentalismin, militarismin sekä yltiöisänmaallisuuden: "On sekä amerikkalaisten että koko maailman etu, että amerikkalaiset johtavat koko maailmaa!"

Toinen malli on yleistäen aasialainen. Siinä korostuu kollektiivisuus ja pyrkimys yhdistää länsimaista teknologiaa ja markkinoita keskusjohtoisuuteen. Kun Deng-Xiao Ping käynnisti avoimuuspolitiikan 1970-luvun lopulla, Kiinan johtajat alkoivat puhua sosialistisesta hyödyketaloudesta. Kiinan talous ja resurssien käyttö on ollut voimakkaassa kasvussa jo parikymmentä vuotta. Aasialaisessa mallissa yksilö on alisteinen kollektiiville, Kiinan tapauksessa siten, että ihmisoikeuksia ei kunnioiteta ja toisinajattelijoita teljetään vankiloihin. Kiina ei ole demokratia vaan kommunistinen diktatuuri, vielä.

Kolmas malli on eurooppalainen. Vaikka tiedämme, että eurooppalaisuus esimerkiksi Portugalissa on erilaista kuin pohjoismaissa, globaalissa skaalassa olemme arvoiltamme ja malleiltamme kuitenkin kohtuullisen lähellä toisiamme. Eurooppalaista mallia on pidetty vanhenevan väestön euroskleroosista kärsivänä reliikkinä ja altavastaajana globaalissa kilpailussa, jonka dynamiikan nähdään olevan Pohjois- (ja myös Etelä-)Amerikassa ja varsinkin Kaakkois-Aasiassa.

Loppulause kuuluu tulevaan osallistujalle. Homo normativicus: "Eurooppalaisilla on Tehtävä, joka piti aloittaa 10 vuotta sitten. Eurooppalainen malli parhaimmillaan yhdistää huipputeknologian, tutkimus- ja kehitystyön sekä osaamisen taloudelliseen tehokkuuteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, kulttuuriseen luovuuteen ja ekologiseen kestävyyteen. Sellainen malli on nostettava globaaliagendan antautujasta menestyjäksi!"

Päivitetty 5.10.2005

Jaa