Uutisia 20.10.2021

Nuorten tilasto-olympialaiset käyntiin Euroopan tilastopäivänä

Tilasto-olympialaisiin ilmoittautuminen avautui tänään Euroopan tilastopäivänä 20.10. Kansainvälinen tilastokilpailu on Eurostatin ja 19 Euroopan maan tilastoviranomaisen järjestämä avoin kilpailu kaikille yläkoululle ja lukioille sekä toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille. Edellisellä kerralla kansallisiin kilpailuihin osallistui yli 11 000 nuorta eri puolilta Eurooppaa.

”On tärkeää, että yhteiskunnassa tunnetaan ja tunnistetaan luotettavan tiedon merkitys”, sanoo Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Satu Elho. Kilpailulla herätetään uteliaisuutta ja mielenkiintoa tilastotietoa kohtaan käytännönläheisesti sekä tuodaan esiin tilastojen merkitys yhteiskunnan eri osa-alueilla.

”Tilasto-olympialaiset ovat yksi tapa oppia tilastoista, ja jatkossa osallistujat voivat hyödyntää tilasto-osaamistaan vaikkapa opiskelupaikan ja tulevaisuuden ammatin valinnassa”, Elho sanoo.

Suomessa olympialaiset järjestetään nyt viidettä kertaa. Kilpailu etenee kansallisen karsinnan ja finaalin kautta Euroopan loppukilpailuun ja yleisöäänestykseen. Kilpailussa on hyviä rahapalkintoja ja mahdollisuus palkintomatkoihin. Kansallisessa kilpailussa palkitaan rahapalkinnoilla kolme parasta ryhmää molemmista osallistujakategorioista.

Videoilla Euroopan finaaliin

Lukukausien 2021–2022 kilpailuun voi ilmoittautua 4.2.2022 saakka. Kilpailun ensimmäinen vaihe sisältää monivalintatehtäviä. Näiden karsintatehtävien suorittaminen alkaa joulukuussa 2021 ja jatkuu 14.2.2022 saakka. Tämän jälkeen kilpailun toisessa vaiheessa tehdään pieni tilastollinen tutkimus annetusta tietoaineistosta 15.2.–28.3.2022. Kilpailuun voi osallistua 1–3 oppilaan joukkueilla.

Euroopan loppukilpailua varten osallistujat tekevät kahden minuutin mittaisen videon kaikille yhteisestä aiheesta. Euroopan loppukilpailu jaksottuu ajalle 8.4.–11.5.2022. Lisäksi Tilastokeskus järjestää videoista yleisöäänestyksen 20.–30.5.2022.

Ilmoittautuminen ja lisätietoa tilasto-olympialaisten sivuilla.

Tutustu myös Opettajan tilasto-oppaaseen.

Yhteydenotot: kilpailukoordinaattori Leena Aulaskari, kehittämispäällikkö Satu Elho, sähköposti: etunimi.sukunimi@stat.fi.