Uutisia 28.8.2019

”On onnekasta, että meillä on tilastoja” – Pohjoismaisen tilastokokouksen päätöspäivässä puhuttiin tulevaisuuden faktoista

Pohjoismainen tilastokokous NSM2019 huipentui päätöspäiväänsä keskiviikkona Helsingissä. Presidentti Tarja Halonen muistutti puheessaan, että Pohjoismaat menestyvät pääosin hyvin YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDG) saavuttamisessa, ja tulosten mittaamisessa luonnollisesti tarvitaan luotettavia tilastoja.

”Olennaista on kokonaiskuva: ympäristön kestävä kehitys, talous sekä kansainvälinen yhteistyö ja ihmisoikeudet. Siksi on niin onnekasta, että meillä on tilastoja”, hän tiivisti.

Samalla hän kannusti säilyttämään kävelemään opettelevan lapsen innon työssä kohti kestävämpää maailmaa SDG-tavoitteiden mukaisesti, sillä maaliin on vielä matkaa.

Luottamus on Viron digiloikan avain

Päätöspäivän aluksi Viron julkishallinnon tiedotusyksikön kansainvälisten asioiden johtaja Indrek Õnnik kertoi, miten Viro on kahdessa vuosikymmenessä rakentanut julkisista palveluista digitaalisia. Hankkeen avoimuus on taannut kansalaisten luottamuksen järjestelmään, hän kertoi. Digitalisaation maailmassa on kuitenkin myös oltava nopea, pidettävä ratkaisut riittävän yksinkertaisina ja opittava virheistä matkan varrella, hän tiivisti. Samalla kun monien palvelujen käyttö on helpottunut, hallinto on myös saanut paljon dataa päätöksenteon avuksi, hän vielä lisäsi.

Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun päätti tämän vuoden kokouksen kehumalla onnistunutta kokousta monipuolisine esityksineen ja kiittämällä osallistujia. Seuraaviin kokouksiin hän toivoo yhä enemmän useiden maiden yhteistyönä syntyviä esityksiä – merkkinä lisääntyvästä yhteistyöstä pohjoismaisen tilastoalan sisällä.

NSM-kokous kokoaa joka kolmas vuosi tilastotieteilijöitä ja tilastotiedon käyttäjiä Pohjoismaista ja Virosta keskustelemaan alan uusista innovaatioista ja parhaista käytännöistä. Tilastokeskuksen järjestämän kokouksen teemana oli Facts for Future, tiedosta tulevaisuus. Seuraava kokous järjestetään Islannissa vuonna 2022.