Uutisia 18.1.2022

Tilastojulistekilpailu avattu – kerro tarinasi tilastoilla

Opiskelijoille tarkoitettu kansainvälinen tilastojulistekilpailu 2022–2023 on käynnistynyt jo kahdeksatta kertaa. Kilpailun tavoitteena on edistää nuorten ja yliopisto-opiskelijoiden yhteiskunnallisen tiedon käyttöä sekä kriittistä tilastojen luku- ja käyttötaitoa.

Tehtävänä on kertoa kiinnostava tarina tilastollisia välineitä käyttäen ja esittää tutkimuksen kulku ja tulokset tilastojulisteessa. Tehtävä sopii hyvin moneen oppiaineeseen ja esimerkiksi ilmiö- tai projektiviikoille.

Tilastojulistekilpailun aihe on tällä kertaa vapaasti valittavissa. Kilpailussa on kolme sarjaa: yläkoulu, lukio/toisen asteen oppilaat sekä ammattikorkeakoulut/kandivaiheen yliopisto-opiskelijat.

Kilpailun vaiheet

Opiskelijat laativat 1–5 hengen ryhmissä tilastojulisteen. Oppilaitos valitsee parhaimmat kansalliseen kilpailuun lähetettävät työt. Esiraati käy läpi kaikki saapuneet työt ja valitsee niistä parhaimmat Suomen arviointiraadin arvioitavaksi. Niistä laaditaan myös palaute osallistujille. Osallistuminen on maksutonta.

Kilpailutöiden viimeinen palautuspäivä on 1.2.2023, joten kilpailuun on mahdollisuus osallistua useammankin ryhmän kanssa. Tilastojulisteen voi tehdä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Suomen kilpailun voittajat julkistetaan 28.2.2023 mennessä ja sarjojen voittajatyö lähetetään kansainvälisen raadin arvioitaviksi.

Kansainvälinen raati valitsee keväällä 2023 eri sarjojen voittajat. Parhaat tilastojulisteet ovat esillä kesällä ISI:n (International Statistical Institute) järjestämässä 64. Maailman tilastokongressissa Kanadan Ottawassa.

Sekä kansallisessa että kansainvälisessä kilpailussa on raha- ja tavarapalkintoja.

Suomen kansallisen kilpailun järjestävät yhteistyössä Tilastokeskus, Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry ja Suomen Tilastoseura ry. Kansainvälisen kilpailun järjestää tilastojen lukutaitoa kansainvälisesti edistävä ISLP-projekti (International Statistical Literacy Project).

Lisätietoja kilpailusta

Ilmoittautuminen ja lisätietoa tilastojulistekilpailun sivuilla.  

Tutustu myös Opettajan tilasto-oppaaseen.

Katso video vuoden 2022–2023 tilastojulistekilpailusta YouTubesta

 

Yhteydenotot: Suomen maavastaava Jaana Kesti, ryhmäpäällikkö Reija Helenius, sähköposti: etunimi.sukunimi@stat.fi.

Tutustu ISLP-projektin sivuihin

 

Kilpailun järjestäjien logot: ISLP-projekti, Tilastokeskus, MAOL ja Suomen Tilastoseura.