XXXXXXXXXXXXXXXXXX

Vapaa-aikatutkimus

Tiedonkeruun kuvaus

Vapaa-aikatutkimus on kyselytutkimus, jossa selvitetään väestön vapaa-ajan harrastuksia ja yhteiskunnallista osallistumista, niiden kehitystä ja eri väestöryhmien osallistumista. Tutkimuksella saadaan lisäksi tietoa mm. työn ja vapaa-ajan suhteesta, sosiaalisista suhteista ja eri elämänpiirien tärkeydestä. Vapaa-aikatutkimus on tehty vuosina 1977, 1981, 1991 ja 2002.

Vapaa-aikatutkimuksen tiedot kerätään itsetäytettävällä verkko- ja postikyselylomakkeella sekä käyntihaastatteluilla. Tiedonkeruu tapahtuu syyskuusta 2017 tammikuulle 2018.

Keneltä tietoja kerätään?

Tutkimukseen on poimittu satunnaisotannalla Suomessa asuvasta 10 vuotta täyttäneestä väestöstä 15000 henkilöä. Tiedot on saatu Tilastokeskuksen Suomen väestöä koskevasta tietokannasta.
Tietojen antaminen vapaa-aikatutkimukseen on vapaaehtoista. Vastaaminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, jotta tutkimus antaisi mahdollisimman luotettavan kuvan väestön arjen muutoksista.

Tietojen käsittely

Tilastolaki velvoittaa Tilastokeskusta käsittelemään tiedot luottamuksellisina. Tiedot käsitellään siten, ettei niistä voi tunnistaa yksittäisen henkilön antamia vastauksia.

Mihin tietoja käytetään?

Tutkimuksen avulla saadaan puolueetonta tietoa siitä, miten ihmiset arkensa kokevat ja vapaa-aikaansa viettävät. Tätä tietoa tarvitaan päätöksenteon ja yhteiskunnallisen keskustelun pohjaksi. Tuloksia käyttävät tutkijat, tiedotusvälineet, päättäjät, yritykset ja yhteisöt sekä yksittäiset kansalaiset.

Tiedonkeruun aineistoa käytetään seuraavissa tilastoissa:

Muutos

Tiedonkeruu on aikaisemmin toteutettu käyntihaastatteluina. Vuonna 2017 tutkimus toteutetaan ensimmäistä kertaa yhdistelmätiedonkeruuna: 15-74-vuotiaat vastaavat joko verkko- tai postikyselylomakkeella, 10-14-vuotiaille sekä 75 vuotta täyttäneille tehdään käyntihaastattelu.

Kuinka usein tietoja kerätään?

Muu säännöllinen