Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Opettajien palkkaus vaihtelee alueellisesti – Uudellamaalla matalat mediaaniansiot

6.10.2022

Opettajien mediaaniansio vaihtelee maakunnittain muutamalla sadalla eurolla. Vuoden 2021 kuntasektorin palkkatilaston mukaan Uudellamaalla, missä työskentelee noin 30 prosenttia opettajista, opettajien säännöllisen työajan mediaaniansiot ovat maakuntien vertailun matalimpia.

Peruskoulun ja lukion opettajien säännöllisen työajan ansiot sisältävät OVTES:sta (Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus) määräytyvät tehtäväkohtaisen peruspalkan sekä työkokemuksesta kertyvän vuosisidonnaisen lisän. Lisäksi työnantaja voi maksaa muita säännöllisen työajan lisiä, jotka sisältyvät säännöllisen työajan ansioon. Palkanlisien maksussa on työnantaja­kohtaista vaihtelua, mikä näkyy maakunnittaisena vaihteluna opettajien säännöllisen tulon ansioissa.

Peruskoulun alaluokkien opettajan mediaaniansio on matalin Uudellamaalla. Uudellamaalla mediaani­ansio on noin 3 510 euroa eli 170 euroa vähemmän kuin koko maan mediaani, 3 680 euroa.

Pääkaupunkiseutu erottuu Uudenmaan mediaani­ansiosta vielä matalammalla mediaanilla, 3 460 eurolla. Pääkaupunkiseudulla työskentelee 64 prosenttia Uudenmaan ja 18 prosenttia kaikista peruskoulun alaluokkien opettajista.

Ero pääkaupunkiseudun ja muiden alueiden välillä näkyy jo tehtäväkohtaisessa peruspalkassa, joka on pääkaupunkiseudulla noin 60 euroa Uudenmaan muiden kuntien mediaania vähemmän. Loput erosta selittyvät säännöllisen työajan lisillä.

Korkein mediaaniansio on Kainuussa, noin 3 840 euroa, joka ylittää peruskoulun alaluokkien opettajan mediaanin 160 eurolla. (Kuvio 1)

Kuvio 1. Kuntasektorin opettajien säännöllisen työajan ansiot 2021
Kuvio 1. Kuntasektorin opettajien säännöllisen työajan ansiot vuonna 2021. Kuvion keskeinen sisältö on kuvattu tekstissä.
Lähde: Tilastokeskus, kuntasektorin palkat

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajilla palkkaus vaihtelee maakunnittain vielä enemmän: säännöllisen työajan ansioiden vaihteluväli on 460 euroa verrattuna peruskoulun alaluokkien opettajien 330 euroon.

Uudellamaalla ja pääkaupunki­seudulla lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajien mediaani­ansiot, 3 980 euroa, ovat 110 euroa alle koko maan mediaaniansion 4 090 euroa.

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajien yksi matalimmista mediaani­ansioista on Pohjanmaalla, jossa mediaaniansio 3 930 euroa on 160 euroa koko maan mediaania matalampi. Ahvenanmaan osalta vuoden 2021 tiedoissa on havaittu virhe säännöllisen työajan lisien osalta.  

Uudenmaan jälkeen eniten lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajia on Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa molemmissa mediaaniansio ylittää koko maan mediaanin yli sadalla eurolla.

Korkeimmillaan lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajien mediaaniansio on Satakunnan opettajilla, noin 4 300 euroa, mikä ylittää koko ryhmän mediaanin 210 eurolla.

Eniten pienipalkkaisia Uudellamaalla

Eniten pienipalkkaisia opettajia työskentelee Uudellamaalla. Vuoden 2021 kuntasektorin palkkatilaston mukaan lähes joka toinen pienimpään tuloluokkaan kuuluva, eli 2 990 euroa tai vähemmän ansainnut peruskoulun alaluokkien opettaja työskentelee Uudellamaalla. Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajista vastaava osuus on hieman pienempi: kaksi viidestä pienimpään tuloluokkaan kuuluvista, eli 3 160 euroa tai vähemmän ansainneista työskentelee Uudellamaalla. Pienipalkkaisten osuus ei suoraan selity uraansa aloittavien osuudella, joka on Uudellamaalla muutaman prosenttiyksikön koko maan tasoa suurempi.

Suurituloisin kymmenys opettajista jakautuu tasaisesti eri maakuntiin. Lukion ja peruskoulun alaluokkien isotuloisimmat opettajat painottuvat jonkin verran Uudellemaalle: 4 930 euroa tai enemmän ansainneista joka neljäs työskentelee Uudellamaalla.

Palkanlisien erot isoja alueittain

Työpaikan sijainnin mukainen maakunnittainen vaihtelu näkyy etenkin säännöllisen työajan lisissä, kun säännöllisen työajan ansioista vähennetään OVTES:n sanelemat peruspalkat ja vuosisidonnaiset lisät. Säännöllisen työajan lisien maksamisessa työnantajilla on enemmän vapauksia ja siten alueittaiset erot näkyvät selkeämmin.

Palkanlisät muodostavat suuremman osuuden säännöllisen tulon ansioista lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajilla ja vaihtelevat maakunnittain enemmän kuin peruskoulun alaluokkien opettajilla. (Kuvio 2)

Kuvio 2. Kuntasektorin opettajien säännöllisen työajan lisät vuonna 2021
Kuvio 2. Kuntasektorin opettajien säännöllisen työajan lisät vuonna 2021. Kuvion keskeinen sisältö on kuvattu tekstissä.
Lähde: Tilastokeskus, kuntasektorin palkat

Enemmän opettajien palkkauksesta tässä artikkelissa.

 

Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksessa palkkatilastojen parissa.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
29.10.2021
Hanna Sutela

Koronakriisin sukupuolittuneet seuraukset näyttävät erilaisilta riippuen siitä, mitataanko muutoksia palkkasumman tai tehtyjen työtuntien mukaan vaiko työtä vaille jääneiden määrällä. Naisilla ja miehillä työllisyyden muutokset ovat kohdentuneet eri tavoin työn osa- tai kokoaikaisuuden, ammattiaseman ja iän mukaan tarkastelluissa ryhmissä.

Artikkeli
5.10.2021
Meri Raijas

Kevytyrittäjien määrä lisääntyi viime vuonna kymmenellä prosentilla edellisvuodesta. Palkkaa tai työkorvausta laskutuspalvelun kautta vähintään kerran vuoden aikana saaneita kevytyrittäjiä oli vuonna 2020 kaikkiaan noin 44 300. Valtaosalla oli myös jokin muu palkkatyö.

Artikkeli
22.6.2021
Pekka Laine

Suomen työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet sukupuolen mukaan eri ammatteihin. Tampereella voimakkain segregaatio sukupuolten välillä on lieventynyt, mutta toisaalta naisten keskittyminen vähintään 60-prosenttisesti naisvaltaisiin ammatteihin on jopa vahvistunut. Tampereen kaupungin Tilastokeskuksen tutkijapalveluilta tilaama tutkimus kartoitti kehitystä Tampereella ja viidessä muussa suurimmassa kaupungissa.

Blogi
4.5.2021
Pertti Taskinen

Kun työvoimatutkimus uudistui alkuvuonna, työllisyys­luvut muuttuivat takautuvasti. Lisäksi työmarkkinoita on ravistellut korona­vitsaus. Kuinka lukuja pitäisi ymmärtää tässä monimutkaisessa tilanteessa? Sääntö on yksinkertainen: on katsottava niitä lukuja, joita on julkaistu vuoden 2021 maaliskuusta alkaen.

tk-icons