Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

5. Nuorten työntekijöiden osallistumisaste kurssikoulutukseen alhaisin

Nuoret työntekijät yrityksissä eivät pääse tai hakeudu koulutukseen samalla tavoin kuin keski-ikäiset tai ikääntyvät työntekijät. Vuoden 2005 aikana 25-54 -vuotiaista yli 40 prosenttia oli osallistunut kurssikoulutukseen, kun vastaava luku alle 25-vuotiaiden osalta oli vain 25 prosenttia.

Kuvio 9. Kurssikoulutukseen osallistuminen ikäryhmän ja yrityksen koon mukaan vuonna 2005

Kuvio 9. Kurssikoulutukseen osallistuminen ikäryhmän ja yrityksen koon mukaan vuonna 2005

Ikäryhmien osallistumisasteen erot olivat johdonmukaiset yrityksen kokoluokasta riippumatta. Suurissa yrityksissä nuorten osallistuminen kurssikoulutukseen oli lähes kaksi kertaa yleisempää kuin pienemmissä yrityksissä, mutta suurissa yrityksissäkin ikäryhmien erot osallistumisasteessa olivat selkeät.

Negatiivisesti tuloksia tulkiten yritysten koulutuspolitiikan voisi sanoa olevan syrjivää sekä vanhimman että nuorimman ikäryhmän osalta. Positiivisesti ajatellen tuloksia voi selittää uusien työelämään siirtyvien nuorten aiempaa korkeammalla koulutustaustalla sekä paremmilla perusvalmiuksilla. Esimerkiksi kielitaidon tai tietotekniikkaosaamisen suhteen uudet ikäluokat ovat huomattavasti valmiimpia työelämän tämän päivän vaatimuksiin kuin edeltäjänsä. Vanhimmalla ikäryhmällä nämä valmiudet taas ovat jo työssä opittuja tai työpaikkakoulutuksen kautta hankittuja.

Koulutukseen osallistumisessa ei olekaan kysymys pelkästään tarjonnasta, vaan myös työntekijän tarpeesta ja halusta. Aikuiskoulutustutkimuksessa (Aikuiskoulutustutkimus 2006) selvitettiin vastaajien henkilökohtaista, työhön tai ammattiin liittyvää koulutustarvetta. Nuorimmasta ikäryhmästä (alle 25-vuotiaat) yli puolet (51 %) ilmaisi ammatillisen aikuiskoulutuksen tarvetta, kun vastaava luku vanhimmassa ikäryhmässä (yli 54-vuotiaat) oli vain 25 prosenttia. Nuorimmalla ikäryhmällä näyttäisi siis olevan koettua koulutusvajausta. Tutkimus ei kuitenkaan anna vastausta siihen, onko kysymys oman aktiivisuuden vai koulutustarjonnan puutteesta.

Myöskään yritysten omat arviot eivät mainittavasti tuo lisävalaistusta pohdintaan. Koulutusta tarjonneilta yrityksiltä kysyttiin seikoista, jotka ovat vaikuttaneet yrityksen tarjoaman koulutuksen laajuuteen. Henkilöstön nykyisen osaamisen riittävyyttä (nykyinen koulutus vastaa tarpeita) ei mitenkään erityisemmin painotettu yrityksissä, joissa nuorten osallistumisaste kurssikoulutukseen oli alhainen. Päinvastoin tyytyväisyys nykyiseen peruskoulutuksen tasoon korostui yrityksissä, joissa nuorten osallistumisaste oli korkea. Täsmälleen sama päti vanhimman ikäryhmän osalta (55-vuotiaat tai vanhemmat). Tulokset viittaavat siihen, että yrityksissä ei pohdita henkilökoulutuksen tarjontaa nimenomaisesti ikäryhmien tasavertaisen osallistumisen näkökulmasta - joko siitä syystä, että tällaiselle pohdinnalle ei ole tarvetta tai sitten sen vuoksi, että ikätasa-arvoa ei ole koettu relevantiksi näkökulmaksi yritysten koulutuspolitiikassa.

Teollisuustoimialoilla nuorten osallistumisaste on jonkin verran korkeampi kuin palvelusektorin toimialoilla. Kummankin sektorin sisällä toimialakohtaiset erot ovat kuitenkin melko suuria.

Tulokset eri ikäryhmien osallistumisesta henkilöstökoulutukseen ovat johdonmukaisen yhteneviä vuoden 2002 Henkilöstökoulutustilaston tietojen kanssa (Henkilöstökoulutustilasto 2002, Tilastokeskus). Vuodesta 2002 koulutukseen osallistumisaste on kaikissa ikäryhmissä jonkin verran laskenut, mutta ikäryhmien erot olivat tuolloin samanlaiset kuin vuonna 2005 yrityksen kokoluokasta riippumatta.


Lähde: CVTS, Yritysten henkilöstökoulutus —tutkimus, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannu Virtanen 09–1734 2514, Tarja Seppänen 09–1734 3220, aikuiskoulutus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 8.5.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): CVTS, Yritysten henkilöstökoulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-9471. Kurssikoulutukseen osallistuminen 2005, 5. Nuorten työntekijöiden osallistumisaste kurssikoulutukseen alhaisin . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/cvts/2005/02/cvts_2005_02_2009-05-08_kat_005_fi.html