Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 7.5.2020

Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä kasvoi vähän vuonna 2019

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2019 aikana 9 649 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista. Suomen kansalaisuuksia myönnettiin 438 enemmän kuin vuonna 2018. Suhteellisesti ilmaistuna määrä kasvoi 5 prosenttia edellisestä vuodesta.

Suomen kansalaisuuden saaneet 1966–2019

Suomen kansalaisuuden saaneet 1966–2019

Venäjän kansalaisille eniten Suomen kansalaisuuksia

Vuonna 2019 Suomen kansalaisuuksia myönnettiin selvästi eniten Venäjän kansalaisille, joita oli kansalaisuuden saaneissa 1 946. Määrä oli 180 enemmän kuin vuotta aiemmin. Toiseksi suurin ryhmä Suomen kansalaisuuden saaneissa olivat Viron kansalaiset, joiden määrä oli 658. Kolmanneksi eniten Suomen kansalaisuuksia myönnettiin Irakin kansalaisille, 589, ja neljänneksi eniten Somalian kansalaisille, 583.

Suomen kansalaisuuden saaneet keski-iältään 29-vuotiaita

Suomen kansalaisuuden saaneista naisia oli 5 286 ja miehiä 4 363. Naisilla keski-ikä oli 29,8 vuotta ja miehillä 28,1 vuotta. Kansalaisuuden saaneista oli alle 18-vuotiaita 2 622 ja 65 vuotta täyttäneitä 222. Viisivuotisikäryhmittäin tarkasteltuna kansalaisuuden saaneissa oli eniten 30–34-vuotiaita, yhteensä 1 535, mikä oli 16 prosenttia kaikista Suomen kansalaisuuden saaneista.

Kaksoiskansalaisia Suomessa runsaat 135 000

Vuonna 2019 Suomen kansalaisuuden saaneista 98 prosenttia säilytti entisen kansalaisuutensa. Vuoden 2019 lopussa Suomessa asui vakituisesti 135 272 henkilöä, joilla on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen maan kansalaisuus. Näistä Suomessa syntyneitä Suomen kansalaisia, joille on myönnetty jonkin toisen maan kansalaisuus, oli 22 536 henkilöä ja ulkomaiden kansalaisia, joille on myönnetty Suomen kansalaisuus, oli 112 736 henkilöä.

Suurimmat kaksoiskansalaisuusryhmät vuoden 2019 lopussa olivat Venäjän kansalaiset, 33 455, Ruotsin kansalaiset, 8 494, Somalian kansalaiset, 6 977, Viron kansalaiset, 6 440, ja Irakin kansalaiset, 5 349.


Lähde: Väestö- ja oikeustilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Joonas Toivola 029 551 3355, Katariina Heikkilä 029 551 3638, Timo Nikander 029 551 3250, info@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (222,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 7.5.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen kansalaisuuden saamiset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-7142. 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kans/2019/kans_2019_2020-05-07_tie_001_fi.html?fbclid=IwAR0mbQh3AYa1jdepq8reLk9QtZ3Hk0v9f7EpS44kYlyXgPrc-5-vPT1Py6c