Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 23.8.2013

Kulttuuritoimialojen työllisyys heikentynyt vuodesta 2010

Kulttuurin toimialoilla työllisyys on vuodesta 2010 heikentynyt vuoden 2012 loppuun yli 5 prosenttia. Toimialat työllistivät vuonna 2012 noin 117 860 henkilöä kun vuonna 2010 työllisiä oli noin 124 480. Eniten työllisyys putosi mainonnassa, noin 2 300 työllisellä. Mainonnan piirissä työllisyys oli vuonna 2012 enää noin 10 400.

Työllinen työvoima kulttuuritoimialoilla 2010–2012

Työllinen työvoima kulttuuritoimialoilla 2010–2012

Muista kulttuuritoimialoista taiteellinen ja kirjallinen toiminta puolestaan lisääntyi. Kun vuonna 2010 työllisiä oli noin 15 700, oli työllisiä vuonna 2012 jo noin 18 300.

Myös kirjastojen ja arkistojen sekä museoiden, näyttelyjen ja historiallisten paikkojen ja rakennusten sekä vastaavien kohteiden toiminta työllisti paremmin vuonna 2012 kuin vuonna 2010. Työllisten lukumäärä kasvoi 1 200:lla ja oli vuoden 2012 lopussa noin 13 200.

Kustantamisen toimialalla työllisiä oli vuonna 2012 noin 17 230 kun vuonna 2010 toimiala työllisti noin 16 610 henkilöä.

Muilla kulttuurin toimialoilla pudotusta vuodesta 2010 oli keskimäärin noin 13 prosenttia vuoteen 2012, jolloin niillä oli työllisiä noin 58 700.

Tiedot ilmenevät työvoimatutkimuksesta. Työvoimatutkimus on otostutkimus joka kuvaa työllisyyttä ja työttömyyttä henkilöhaastattelujen pohjalta. Näin saatu tieto kuvaa paremmin juuri kulttuuriammateissa ja -toimialoilla toimivien todellista kokonaismäärää kuin rekistereiden perusteella saatu tieto.

Toimialaluokitus on vuoden 2008 toimialaluokitus, joten tiedot eivät ole vertailukelpoisia vuoden 2002 toimialaluokituksella tuotettujen työllisyystietojen kanssa. Uuden toimialaluokituksen ja EU:n suositusten mukaisesti kulttuuritoimialoihin on tullut lisäystä. Tarkempi selostus uusista toimialoista löytyy kohdasta 'Kulttuurin rajaus aineistosta'.

Kulttuuriammattien työllisyyden kehitys on kuitenkin ollut parempaa kuin koko työllisyyden kehitys. Se on vuodesta 2005 kohentunut yli 15 prosentilla ja työllisiä oli vuonna 2012 yli 83 000. Kasvua edellisestä vuodesta oli yli kaksi prosenttia. Vastaavan ajanjakson aikana on kokonaistyöllisyys parantunut vain noin 3,4 prosenttia.

Erityisen suotuisaa kehitys on ollut graafisen ja taideteollisen alan suunnittelijoiden osalta, joiden työllisyys on kohentunut noin 30 prosentilla vuodesta 2005. Vuodesta 2011 vuoteen 2012 laskua työllisyydessä on kuitenkin reippaasti, noin 16 prosenttia. Työllisiä vuonna 2012 oli noin 10 450.

Taideammateissa toimivien työllisyys on myös parantunut vuodesta 2005. Työllisiä oli vuonna 2012 noin 11 718, mikä oli lähes kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuonna 2005. Taideammatteihin kuuluvat teatteri- ja elokuvaohjaajat, näyttelijät, tanssitaiteilijat, klassisen musiikin säveltäjät, kovnit, taikurit, akrobaatit, viihdemuusikot, laulajat ja tanssijat, kuvataiteilijat.

Toimittajia oli vuonna 2012 noin 13 718, lähes viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2005. Lukumäärän laskua vuodesta 2011 vuoteen 2012 oli pari prosenttia.

Tiedot ammattien työllisyysmääristä on tuotettu vuoden 2001 ammattiluokituksella vaikka uudempikin ammattiluokitus on työvoimatutkimuksessa käytössä. Käyttämällä vanhempaa luokitusta on voitu tarkastella pitempää ajanjaksoa kuin siirtymällä uuteen luokitukseen.


Lähde: Kultuuritilasto 2012, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kaisa Weckström 09 1734 2348, kulttuuri.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (342,4 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 23.8.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kulttuuri [verkkojulkaisu].
ISSN=2341-7315. kulttuurityövoima Suomessa 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/klt/2012/01/klt_2012_01_2013-08-23_tie_001_fi.html