Julkaistu: 16.5.2008
Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2006 edelliseen vuoteen verrattuna 4,1 prosenttia. Koulutussektoreista eniten kasvoivat ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulukoulutuksen menot. Opiskelijakohtaiset menot kasvoivat vuonna 2006 edelliseen vuoteen verrattuna 4,8 prosenttia. Opiskelijakohtaiset menot kasvoivat eniten perusopetuksessa ja ammattikorkeakoulukoulutuksessa.
Reaalisesti koululaitoksen käyttömenot kasvoivat 1,0 prosenttia. Opiskelijakohtaiset menot kasvoivat reaalisesti hieman enemmän. Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna koululaitoksen käyttömenot kuitenkin laskivat hiukan vuonna 2006.
Koululaitoksen käyttömenot olivat yhteensä 9,6 miljardia euroa vuonna 2006. Suurimman osuuden koululaitoksen käyttömenoista muodostavat perusopetuksen kustannukset. Perusopetukseen käytettiin 3,5 miljardia euroa vuonna 2006. Seuraavaksi suurimmat osuudet olivat yliopistokoulutuksella ja -tutkimuksella, johon käytettiin 1,7 miljardia euroa ja ammatillisella koulutuksella, johon käytettiin 1,3 miljardia euroa.
Koululaitoksen käyttömenot käyttökohteen mukaan 2006
| Käyttökohde | milj. euroa | % |
| Esiopetus1) | 272 | 2,8 |
| Perusopetus | 3 538 | 36,7 |
| Lukiokoulutus | 618 | 6,4 |
| Ammatillinen koulutus | 1 264 | 13,1 |
| Oppisopimuskoulutus | 139 | 1,4 |
| Ammattikorkeakoulukoulutus | 762 | 7,9 |
| Yliopistokoulutus ja -tutkimus2) | 1 736 | 18,0 |
| Muu koulutus | 374 | 3,9 |
| Hallinto | 191 | 2,0 |
| Opintotuki | 740 | 7,7 |
| Yhteensä | 9 634 | 100,0 |
| 1)
6-vuotiaiden lasten esiopetus päiväkodeissa ja
peruskouluissa. 2) Sisältää yliopistojen ulkopuolisen tutkimusrahoituksen. |
||
Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus
Lisätietoja: Mika Tuononen (09) 1734 3504, koulutus.tilastot@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Liitetaulukot
Päivitetty 16.5.2008
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Koulutuksen talous [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0947. 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.5.2013].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kotal/2006/kotal_2006_2008-05-16_tie_001.html
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |