Tilastokeskus tuottaa kunnallisvaaleista viralliset tilastot,
jotka sisältävät keskeiset tiedot ehdokkaista, valituista,
äänioikeutetuista, äänestäneistä ja puolueiden kannatuksesta.
Kunnallisvaalit - tilastosivulla on myös esitetty analyysejä
ehdokkaiden ja valittujen taustoista, puolueiden kannatuksen
taustoista sekä erillisinä palveluina vaalikarttapalvelu ja
StatFin-palvelu.
Vuodesta 1992 alkaen on ns. ennakkotietoja eli alustavan laskentatuloksen mukaisia tilastoja julkaistu vaaliyönä myös internetissä. Ennakkotiedot on päivitetty vahvistetun tuloksen mukaisilla tiedoilla vuosien 1992, 1996 ja 2000 tietojen osalta. Ennakkotilaston julkaisemisesta paperimuodossa luovuttiin ja vuodesta 2000 alkaen sen julkaisukanavana on ollut ainoastaan internet. Vuodesta 2004 alkaen on kunnallisvaalit tilastosivulla säilytetty sekä ennakkotiedon että vahvistetun tuloksen mukaiset tilastot ominaan.
Kunnallisvaalit toimitetaan joka neljäs vuosi lokakuun neljäntenä sunnuntaina. Ahvenanmaan maakunnan kunnissa vaalit toimitetaan myös joka neljäs vuosi, mutta aikaisemmin kuin Manner- Suomessa. Vaalit toimitetaan voimassa olevan vaalilain mukaisesti, tarkemmin Oikeusministeriön verkkosivuilla www.vaalit.fi (=> vaalilainsäädäntö) ja www.finlex.fi, vaalilaki (714/1998). Mahdollisuus äänestää ennakkoon ulkomailla kunnallisvaaleissa oli ensimmäistä kertaa vuonna 2000.
Ensimmäinen kunnallisvaaleja koskeva laki annettiin vuonna 1917. Vuonna 1998 tehdyllä vaalilainsäädännön muutoksella koottiin kaikkia vaaleja koskevat säännökset yhteen lakiin, vaalilakiin (714/1998), joka tuli voimaan 8.10.1998. Kunnallisvaaleja koskevat säännökset sisältyvät tähän ja kuntalakiin 365/1995.
Kaikki Suomen vaalit toimitetaan noudattaen seuraavia periaatteita:
Kunnallisvaaleissa äänioikeutettu on
Äänioikeutettu voi äänestää joko 1) ennakkoäänestysaikana tai 2) vaalipäivänä sunnuntaina.
Vaalikelpoinen eli kelpoinen ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa on henkilö,
Ehdokkaita kunnallisvaaleissa voivat asettaa puolueet ja vähintään kymmenen kunnassa äänioikeutetun muodostama valitsijayhdistys. Valitsijayhdistykset voivat muodostaa yhteislistan ja puolueet vaaliliiton. Valitsijayhdistyksellä voi olla yksi ehdokas. Puolueella, vaaliliitolla ja yhteislistalla ehdokkaita voi olla korkeintaan puolitoista kertaa niin paljon kuin valtuutettuja valitaan. Keskusvaalilautakunta laatii ehdokaslistojen yhdistelmän, johon otetaan arvotussa järjestyksessä kaikkien puolueiden, valitsijayhdistysten ja yhteislistojen ehdokkaat. Jokaisesta ehdokkaasta on yhdistelmässä seuraavat tiedot: järjestysnumero (alkaen numerosta 2), nimi sekä arvo, ammatti tai toimi.
Kunnassa valittavien valtuutettujen lukumäärä vaihtelee kunnan asukasluvun mukaan. Kuntalain (365/1995) 10§:n mukaan valtuutettuja valitaan seuraavasti:
| Asukasluku | Valtuutettujen lkm |
| enintään 2 000 | 17* |
| 2 001 - 4 000 | 21 |
| 4 001 - 8 000 | 27 |
| 8 001 - 15 000 | 35 |
| 15 001 - 30 000 | 43 |
| 30 001 - 60 000 | 51 |
| 60 001 - 120 000 | 59 |
| 120 001 - 250 000 | 67 |
| 250 001 - 400 000 | 75 |
| yli 400 000 | 85 |
| * Kunta voi päättää, että valtuutettuja valitaan 13 tai 15. | |
Eri vuosien vaaleja koskevat vaalipiiri- ja kuntamuutokset sekä kuntaliitokset on esitetty internetissä StatFin - palvelussa ja perinteisessä Kunnallisvaalit - paperijulkaisussa.
Kunnat on sijoitettu vaalipiireihin voimassa olevan
vaalipiirijaon mukaan. Tilastossa on käytetty voimassa olevaa
tilastollista kuntaryhmitystä (Tilastokeskus, Kunnat ja
kuntapohjaiset aluejaot).
Vaaleja seuraavan vuoden alussa voimaan astuvat kuntamuutokset on
huomioitu kunnallisvaalitilastossa, koska vaalit toimitetaan
tulevaa kuntajaotusta noudattaen. Tilastollisessa
kuntaryhmityksessä kunnat jaetaan taajamaväestön osuuden ja
suurimman taajaman väkiluvun perusteella kaupunkimaisiin, taajaan
asuttuihin sekä maaseutumaisiin kuntiin. Luokitus perustuu
väestölaskentojen yhteydessä kerran viidessä vuodessa tehtyyn
taajamarajaukseen ja siitä saatuun tietoon taajamaväestöstä.
Tilastokeskuksen kuntaluokitus. Vaalipiiri, kuntaryhmä, kunta, äänestysalue, puolue (yhdistysrekisteriin merkityt), ehdokkaiden ja valittujen ikä, kansalaisuus ja asuinmaa.
Tilastokeskus saa vaalien perusaineiston oikeusministeriön vaalitietojärjestelmästä, jonka teknisen toteuttamisen hoitaa TietoEnator Oyj.
Tilastokeskuksen tehtävänä on laatia yhteiskuntaoloja koskevia tilastoja (laki Tilastokeskuksesta 24.1.1992/48). Näihin kuuluvat myös vaalitilastot. Tilastokeskuksen työjärjestys määrittää Henkilötilastot vaalitilastojen tekijäksi (Tilastokeskuksen työjärjestys, TK-00-1756-01).
Tilasto perustuu kokonaisaineistoon.
Tilaston perusaineisto perustuu oikeusministeriön
vaalitietojärjestelmään, joka koostuu kuudesta osajärjestelmästä.
Näitä ovat:
Tilastokeskuksen vaalitietojärjestelmä koostuu neljästä vaalitiedostosta, joita ovat: aluetiedosto, puoluetiedosto, ehdokastiedosto ja ehdokasrekisteri.
Analyysi perustuu toisaalta valtakunnalliseen ehdokasrekisteriin (Oikeusministeriö) ja alustavan laskennan tuloksiin ja toisaalta Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston tietoihin.
Analyysi perustuu toisaalta äänioikeusrekisteristä (Väestörekisterikeskus ja Oikeusministeriö) saatuihin tietoihin ja alustavan laskennan tuloksiin ja toisaalta Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston tietoihin.
Vaalitilastojen aineisto perustuu oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään, jota voidaan pitää luotettavana. Kuntien keskusvaalilautakunnat (vaalilaissa määriteltyjä vaaliviranomaisia) toimittavat lisäksi tietoja ennakkoäänestämisestä muutamasta kunnasta lomakkeilla, jotka on tehty Tilastokeskuksessa.
Vahvistetut tiedot poikkeavat aina jonkin verran ennakkotilastojen luvuista. Vaaliyön jälkeiset 'ennakkotulokset' palvelevat käyttäjiä kunnes saadaan vahvistettu tulos.
Tulokset muuttuvat vahvistetun tuloksen jälkeen kaikilta osin: äänestysalueittain, kunnittain, vaalipiireittäin, puolueittain sekä kaikkien ehdokkaiden ja valittujen saamien äänimäärien suhteen, jolloin jopa heidän keskinäinen järjestyksensä voi muuttua.
Ennakkotilastot julkaistaan internetissä, StatFin - palvelussa sekä Kunnallisvaalit - tilastosivulla, mahdollisimman pikaisesti vaaliyöstä alkaen. Kunnittaiset ja äänestysalueittaiset (vuodesta 2004) vaalitiedot sekä valittujen saamat äänimäärät viedään StatFin - palveluun.
Kunnallisvaalit - tilastosivulla julkaistaan kolmella kielellä (suomi, ruotsi ja englanti) katsauksia ja kyseistä vaalia koskevien taulukoiden lisäksi aikasarjataulukoita. Toinen aineisto eli lopulliset tiedot toimitetaan Tilastokeskukselle vaalituloksen vahvistamisen jälkeen. Vaalituloksen vahvistamisen jälkeen julkaistaan (n. 3 viikkoa vaaleista) Internetissä ennakkotilastoja vastaavat vahvistetut tiedot tilastosivulla sekä päivitetään StatFin - palveluun tietokannat.
Vaalikarttapalvelussa on julkaistu keskeisiä vaalitulostietoja kunnallisvaaleista vuodesta 1996 alkaen.
Kunnallisvaaleista tuotetaan myös perinteinen paperijulkaisu vaalivuotta seuraavana vuonna (julkaisussa esitetään myös Ahvenanmaan maakunnan kunnallisvaalien tuloksia).
Maksullisessa ALTIKA - aluetietokannassa on kunnallisvaaleista vaalitulostietoja vuodesta 1976 alkaen.
Tilastokeskuksen maksulliset vaalitietopalvelut - vaalien aikana - julkaistaan TietoEnatorin ylläpitämässä portaalissa nimeltään ePortti (www.eportti.com). Maksullisia vaalitietopalveluja ovat tausta-analyysit ja vaalikarttapalvelu. (Aikaisempien vaalien vaalikarttapalvelut ja analyysit on viety tilastosivulle myöhemmin.)
Tilastoissa käytetään vaalivuotta seuraavan vuoden kuntaluokitusta. Uusi tilastollinen kuntaryhmitys (kaupunkimaiset, taajamamaiset ja maaseutumaiset) otettiin käyttöön vuodesta 2000 alkaen. Sitä aikaisemmin kunnat ryhmiteltiin seuraavasti: kaupungit ja muut kunnat. Vaalien välillä tapahtuneet vaalipiiri- ja kuntamuutokset on huomioitu tilastoissa, joissa on vertailutieto edellisen vaalin tuloksiin.
Kunnallisvaalit - tilastosivulla esitetään vaalitulostietoja
aikasarjataulukkoina vuodesta 1921 alkaen. Ennakkotilastot
kunnallisvaaleista on julkaistu internetissä tilastosivulla
vuodesta 1992.
Lisäksi StatFin - palvelussa on aikasarja kunnallisvaaleista alkaen
vuodesta 1976 (huom. vuodesta 2004 myös äänestysalueittaiset
tiedot). Tämä aikasarja on StatFin - palvelussa myös
englanninkielisenä.
Kunnallisvaalit-paperijulkaisussa julkaistaan toistuvina aikasarjat
kyseisen vaalin tulostiedolla päivitettynä ja kyseistä vaalia
koskevia yksittäisiä taulukoita sekä ns. perustaulukko kunnittain
vaalivuodelta, jossa on vertailutieto edellisestä vaalista.
Eri vuosien julkaisuissa on tieto mahdollisista muutoksista
edellisiin vaaleihin verrattuna mm. vaalipiiri- ja
kuntamuutokset.
Oikeusministeriö julkaisee kattavaa yleistietoa eri vaaleista sekä valtakunnallisen ehdokasrekisterin ja vaalitulostietoja verkkosivuillaan (www.vaalit.fi). Oikeusministeriön julkaisema vaalitulostieto ennakkoäänestäneiden osalta poikkeaa Tilastokeskuksen vaalitulostiedosta ennakkoäänestäneistä, sillä ne määritellään eri perustein:
Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen kotisivuilta.
Päivitetty 24.10.2004
Julkaisun sisällysluettelo (Kunnallisvaalit 2004)
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kunnallisvaalit [verkkojulkaisu].
2004,
Kunnallisvaalit, laatuseloste
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 26.5.2012].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kvaa/2004/kvaa_2004_2004-10-24_laa_001.html.
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |