Suomessa otetaan käyttöön vuonna 2009 uusi tilastollinen toimialaluokitus TOL 2008. Yleistä informaatiota siirtymästä on TOL 2008 -sivulla. Itse TOL 2008-luokituksesta, sen sisällöstä ja luokitusperiaatteista kerrotaan lähemmin luokitussivuilla.
Palvelujen tuottajahintaindekseissä luokitus otetaan käyttöön vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen tilastossa huhtikuussa 2009. Tilaston internetsivujen tietokantapalveluissa säilytetään saatavilla myös TOL 2002 mukaiset tiedot vuoden ajan.
Uuden toimialaluokituksen myötä palvelujen tuottajahintaindekseissä julkaistaan päätoimialoja aiemman neljän sijasta seitsemän.
TOL 2002-luokituksella julkaistut päätoimialat ovat
TOL 2008-luokituksella julkaistavat päätoimialat ovat
Edellä lueteltujen päätoimialojen kehityksestä julkaistaan taannehtivat tiedot vuodesta 2005 alkaen.
TOL 2008-luokituksen mukaisten päätoimialojen sisältö muuttuu TOL 2002:n mukaisista päätoimialoista. Poikkeuksen tästä tekee Majoitus- ja ravitsemistoiminta eli toimiala I, joka on käytännössä sama kuin aiempi toimiala H.
Esimerkiksi uuteen päätoimialaan Informaatio- ja viestintä (TOL 2008 J) siirtyvät
Tässä tilastossa on suunniteltu otettavaksi käyttöön seuraavassa esitettävä TOL 2008 luokituksen sovellus:
Kokonaisindeksi (TOL 2008 H, I, J, L, M, N, S)
H Kuljetus ja varastointi
49 Maa- ja rautatieliikenne:
4941 Tieliikenteen tavarankuljetus
4932 Taksiliikenne
50 Vesiliikenne
51 Ilmaliikenne (ei julkaista)
52 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta:
521 Varastointi
5224 Lastinkäsittely
53 Posti- ja kuriiritoiminta:
531 Postin yleispalvelu
532 Muu posti- ja kuriiritoiminta
I Majoitus ja ravitsemistoiminta
55 Majoitus
J Informaatio ja viestintä
58 Kustannustoiminta
61 Televiestintä
62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta
63 Tietopalvelutoiminta
L Kiinteistöalan toiminta
6820 Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta:
6820A Toimistotilojen vuokrat
6820B Liiketilojen vuokrat
M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta
69 Lakiasiain ja laskentatoimen palvelut:
691 Lakiasiainpalvelut
692 Laskentatoimi, kirjanpito ja tilintarkastus; veroneuvonta
70 Pääkonttorien toiminta; liikkeenjohdon konsultointi:
7022 Liikkeenjohdon konsultointi
71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi:
711 Arkkitehti- ja insinööripalvelut ja niihin liittyvä tekninen konsultointi
712 Tekninen testaus ja analysointi
73 Mainostoiminta ja markkinatutkimus:
731 Mainostoiminta
732 Markkinatutkimus
N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta
77 Vuokraus- ja leasingtoiminta:
7732 Rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraus ja leasing
78 Työllistämistoiminta:
782 Työvoiman vuokraus
80 Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut:
8010 Yksityiset turvallisuuspalvelut
81 Kiinteistön- ja maisemanhoito :
811 Kiinteistönhoito
812 Siivouspalvelut
S Muu palvelutoiminta
96 Muut henkilökohtaiset palvelut:
96011 Pesulapalvelut yrityksille
Päivitetty 6.10.2008
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Palvelujen tuottajahintaindeksit [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-3510. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.6.2013].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/pthi/pthi_2008-10-06_luo_001.html
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |