Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Rakennus- ja asuntotuotanto 2017, kesäkuu

Julkaistu: 27.6.2017

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni helmi-huhtikuussa

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2017 helmi-huhtikuussa 10,3 miljoonalle kuutiometrille. Myönnetty kuutiometrimäärä oli 3,6 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin. Liike- ja toimistorakentamiseen myönnetty rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi edelleen merkittävästi. Kasvuun vaikutti muutama kauppakeskushanke, joiden osuus oli noin puolet kokonaiskuutiomäärästä. Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiometrimäärä kasvoi alle prosentin vuodentakaisesta.

Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennushankkeet, milj. m3, liukuva vuosisumma

Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennushankkeet, milj. m3, liukuva vuosisumma

Asuinrakentaminen kasvoi hieman

Asuinrakennuksille helmi-huhtikuussa myönnetty rakennuslupien kuutiomäärä oli 3,3 miljoonaa, 0,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Talotyypeittäin tarkasteltuna asuinkerrostaloille myönnetyissä rakennusluvissa kasvua oli 8,5 prosenttia. Samaan aikaan rivi- ja ketjutaloille myönnetty kuutiometrimäärä väheni noin neljänneksellä ja erillisten pientalojen kuutiometrimäärä lähes viidellä prosentilla.

Rakennuslupia myönnettiin helmi-huhtikuussa kaikkiaan 11 559 asunnolle, kasvua oli 9,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Rakennustuotannon volyymi tasaisessa kasvussa

Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi helmi-huhtikuussa 12,9 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 11,8 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 13,8 prosenttia. Rakennushankkeita aloitettiin samaan aikaan tilavuudella mitattuna 24,0 prosenttia ja asuinrakennushankkeita 22,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston aineisto

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen rakennuslupa-aineistoon. Rekisteriaineisto täydentyy sitä mukaa kun rakennusvalvontaviranomaiset toimittavat tietoja Väestötietojärjestelmään ja tilaston nyt julkaistut tiedot voivat tarkentua.


Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Jose Lahtinen 029 551 3776, Merja Järvinen 029 551 2458, Heli Suonio 029 551 2481, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Sami Saarikivi

Julkaisu pdf-muodossa (227,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 27.6.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. huhtikuu 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 23.9.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ras/2017/04/ras_2017_04_2017-06-27_tie_001_fi.html

Jaa