Julkaistu: 7.4.2021

Liikenneverkon peittävyydessä ei suuria muutoksia vuonna 2020

Liikenneverkon peittävyys pysyi vuoden 2019 tasolla vuonna 2020. Suurimmat muutokset tapahtuivat lentokenttien ja rautatieasemien peittävyydessä maakunnittain tarkastellen. Satamien, kevyen liikenteen väylien ja kauko- ja lähiliikenteen pysäkkien peittävyys pysyi koko valtakunnan ja myös maakuntien tasolla pääosin ennallaan.

Liikenneverkon peittävyystilastossa tarkastellaan eri liikennemuotojen verkon peittävyyttä tutkimalla kuinka suuri osa väestöstä saavuttaa liikennemuodon annetuilla kriteereillä. Tarkastelussa käytetään väestön sijaintia kuvaavana aineistona neliökilometrin kokoisia tilastoruutuja ja liikennemuotojen liityntäpisteitä kuvaavana aineistona lentokenttiä, satamia, rautatieasemia, joukkoliikenteen pysäkkejä, pääväylien risteyksiä ja kevyenliikenteen väyliä sekä taajamatietoa. Lisäksi saatavilla olevaa liikennöintitietoa hyödynnetään liikennemuotojen liityntäpisteiden luokitteluun. Niistä liikennemuodoista, joista on hyödynnetty liikennöintitietoa, on huomioitu alkuvuoden 2020 tilanne eli liikennöintitiedot ovat pandemiaa edeltävältä ajalta.

Kuvio 1. Liikenneverkon peittävyys

Ulkomaan ja kotimaan liikennettä tarjoavien lentokenttien peittävyys on laskenut valtakunnan tasolla kolme prosenttiyksikköä. Laskua on ollut erityisesti Pohjois-Savon, Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Pelkkää ulkomaan liikennettä tarjoavien lentokenttien peittävyys on tuplaantunut ja se on kasvanut Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.

Samoin pelkkää kotimaan liikennettä tarjoavien lentokenttien peittävyys on kasvanut melkein 30 prosenttiyksiköllä. Maakunnittain tarkastellen kasvua on ollut Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa. Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. 

Taulukko 1. Lentokenttien peittävyys maakunnittain

 

Lento-
kenttä

 

Lento-
kenttä (ulkomaan ja kotimaan liikennettä)

Lento-
kenttä (vain kotimaan liikennettä)

Lento-
kenttä (vain ulkomaan liikennettä)

 

Maakunta

2019

2020

2019

2020

2019

2020

2019

2020

Uusimaa

100,0 %

100,0 %

100,0 %

100,0 %

0,9 %

4,8 %

13,8 %

13,7 %

Varsinais-Suomi

100,0 %

100,0 %

100,0 %

100,0 %

24,0 %

93,6 %

0,0 %

0,0 %

Satakunta

100,0 %

100,0 %

100,0 %

99,9 %

14,9 %

98,1 %

0,0 %

11,3 %

Kanta-Häme

100,0 %

100,0 %

100,0 %

100,0 %

34,8 %

91,4 %

1,1 %

1,1 %

Pirkanmaa

100,0 %

100,0 %

100,0 %

100,0 %

13,0 %

96,9 %

0,1 %

63,6 %

Päijät-Häme

99,9 %

99,9 %

97,6 %

97,6 %

12,6 %

12,4 %

91,4 %

91,5 %

Kymenlaakso

100,0 %

100,0 %

100,0 %

100,0 %

37,1 %

0,0 %

96,6 %

96,6 %

Etelä-Karjala

100,0 %

100,0 %

9,7 %

9,6 %

23,9 %

34,0 %

98,3 %

98,3 %

Etelä-Savo

85,1 %

99,7 %

19,9 %

19,8 %

45,5 %

87,2 %

54,0 %

53,8 %

Pohjois-Savo

100,0 %

99,9 %

49,8 %

1,4 %

100,0 %

99,9 %

0,3 %

0,0 %

Pohjois-Karjala

99,2 %

99,5 %

0,0 %

0,0 %

99,1 %

99,5 %

1,7 %

1,1 %

Keski-Suomi

100,0 %

99,3 %

50,5 %

39,6 %

99,6 %

96,3 %

0,2 %

5,2 %

Etelä-Pohjanmaa

99,8 %

100,0 %

96,8 %

93,5 %

10,4 %

84,8 %

0,0 %

99,2 %

Pohjanmaa

100,0 %

100,0 %

100,0 %

100,0 %

0,9 %

98,6 %

0,0 %

98,1 %

Keski-Pohjanmaa

100,0 %

100,0 %

100,0 %

73,7 %

3,6 %

99,8 %

0,0 %

75,7 %

Pohjois-Pohjanmaa

98,6 %

99,5 %

93,6 %

92,2 %

73,1 %

90,0 %

0,0 %

0,0 %

Kainuu

98,7 %

98,9 %

4,2 %

4,2 %

98,7 %

98,5 %

0,0 %

0,0 %

Lappi

97,9 %

98,1 %

95,8 %

95,9 %

82,6 %

77,5 %

0,0 %

0,0 %

Ahvenanmaa

100,0 %

100,0 %

100,0 %

100,0 %

0,0 %

0,0 %

0,0 %

0,0 %

Koko Suomi

99,4 %

99,8 %

86,0 %

82,9 %

30,9 %

58,9 %

14,4 %

28,5 %

Rautatieasemien peittävyys on kasvanut 0,2 prosenttiyksikköä. Vilkasliikenteisten rautatieasemien (yli 25 lähtöä päivässä) peittävyys kasvoi 1,5 prosenttiyksikköä. Kasvua oli Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä oli voimasta laskua rautatieasemien peittävyydessä, joilla oli 6-24 lähtöä päivässä.

Taulukko 2. Rautatieasemien peittävyys maakunnittain

 

Rautatie-
asema

Rautatie-
asema (1-5 lähtöä päivässä)

Rautatie-
asema (6-24 lähtöä päivässä)

Rautatie-
asema (25- lähtöä päivässä

Maakunta

2019

2020

2019

2020

2019

2020

2019

2020

Uusimaa

86,7 %

87,0 %

0,0 %

0,0 %

2,7 %

2,3 %

85,5 %

85,8 %

Varsinais-Suomi

72,5 %

72,9 %

53,6 %

53,8 %

2,7 %

2,7 %

69,6 %

70,1 %

Satakunta

51,4 %

51,5 %

0,0 %

0,0 %

51,4 %

51,5 %

0,0 %

0,0 %

Kanta-Häme

80,8 %

79,0 %

0,0 %

0,0 %

74,5 %

51,6 %

66,2 %

71,7 %

Pirkanmaa

81,5 %

81,8 %

0,0 %

0,0 %

72,2 %

12,4 %

69,1 %

73,9 %

Päijät-Häme

81,4 %

80,9 %

0,0 %

0,0 %

74,6 %

74,1 %

79,5 %

79,7 %

Kymenlaakso

90,0 %

90,2 %

0,0 %

0,0 %

88,8 %

88,9 %

37,0 %

37,1 %

Etelä-Karjala

87,9 %

88,0 %

0,0 %

0,0 %

87,9 %

88,0 %

0,0 %

0,0 %

Etelä-Savo

72,9 %

73,1 %

5,2 %

5,2 %

67,9 %

68,1 %

0,0 %

0,0 %

Pohjois-Savo

73,9 %

74,3 %

12,8 %

12,7 %

61,9 %

62,4 %

0,0 %

0,0 %

Pohjois-Karjala

76,0 %

76,5 %

21,4 %

21,1 %

56,4 %

57,1 %

0,0 %

0,0 %

Keski-Suomi

65,6 %

64,5 %

5,9 %

2,7 %

63,2 %

63,2 %

0,0 %

0,0 %

Etelä-Pohjanmaa

56,5 %

56,9 %

1,9 %

5,3 %

22,0 %

19,0 %

33,1 %

33,7 %

Pohjanmaa

74,1 %

74,1 %

11,9 %

2,7 %

73,4 %

74,0 %

0,0 %

0,0 %

Keski-Pohjanmaa

70,2 %

70,5 %

0,0 %

0,0 %

70,2 %

70,5 %

0,0 %

0,0 %

Pohjois-Pohjanmaa

66,6 %

67,1 %

5,7 %

5,6 %

61,1 %

59,0 %

0,0 %

4,7 %

Kainuu

52,6 %

52,7 %

0,0 %

0,0 %

52,6 %

52,7 %

0,0 %

0,0 %

Lappi

70,2 %

71,5 %

34,4 %

35,4 %

61,9 %

62,2 %

0,0 %

0,0 %

Ahvenanmaa

0,0 %

0,0 %

0,0 %

0,0 %

0,0 %

0,0 %

0,0 %

0,0 %

Koko Suomi

76,4 %

76,6 %

8,3 %

7,9 %

40,4 %

33,6 %

45,5 %

46,9 %

Satamien, tieliikenteen pääväylien ja kevyenliikenteen väylien peittävyydessä ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia.

Taulukko 3. Satamien ja tieliikenteen pääväylien ja kevyenliikenteen väylien peittävyys maakunnittain

 

Satama (ulkomaan matkustaja-liikenne)

Tieliikenteen pääväylä

Kevyenliikenteen  väylä

Maakunta

2019

2020

2019

2020

2019

2020

Uusimaa

100,0 %

99,1 %

52,8 %

53,2 %

93,2 %

92,3 %

Varsinais-Suomi

97,9 %

98,8 %

60,2 %

60,5 %

82,4 %

82,3 %

Satakunta

32,2 %

32,2 %

76,3 %

76,5 %

77,6 %

78,3 %

Kanta-Häme

82,9 %

83,1 %

55,6 %

55,7 %

78,4 %

78,2 %

Pirkanmaa

2,4 %

2,3 %

75,5 %

75,7 %

82,7 %

83,2 %

Päijät-Häme

89,1 %

89,3 %

71,8 %

72,0 %

82,6 %

83,5 %

Kymenlaakso

38,5 %

38,5 %

81,2 %

81,3 %

84,2 %

83,7 %

Etelä-Karjala

0,0 %

0,0 %

68,8 %

68,6 %

79,7 %

80,3 %

Etelä-Savo

0,0 %

0,0 %

35,4 %

35,6 %

68,0 %

68,5 %

Pohjois-Savo

0,0 %

0,0 %

64,5 %

64,6 %

70,9 %

70,5 %

Pohjois-Karjala

0,0 %

0,0 %

65,6 %

66,2 %

68,9 %

70,4 %

Keski-Suomi

0,0 %

0,0 %

60,3 %

60,5 %

75,8 %

75,3 %

Etelä-Pohjanmaa

37,9 %

38,0 %

44,5 %

44,7 %

69,6 %

70,6 %

Pohjanmaa

88,6 %

88,7 %

61,9 %

61,8 %

77,5 %

78,3 %

Keski-Pohjanmaa

0,0 %

0,1 %

65,0 %

65,3 %

75,3 %

75,9 %

Pohjois-Pohjanmaa

0,0 %

0,0 %

53,8 %

52,6 %

78,5 %

78,6 %

Kainuu

0,0 %

0,0 %

46,8 %

49,8 %

69,4 %

70,9 %

Lappi

0,0 %

0,0 %

72,8 %

72,6 %

72,4 %

73,8 %

Ahvenanmaa

99,5 %

99,5 %

0,0 %

0,0 %

50,3 %

52,8 %

Koko Suomi

51,9 %

52,0 %

59,9 %

60,0 %

82,1 %

82,1 %

Kaukoliikenteen pysäkkien peittävyys on säilynyt pääosin vuoden 2019 tasolla myös vuonna 2020. Lähiliikenteen pysäkkien peittävyydessä on ollut laskua Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa. Pysäkkien peittävyyttä mitataan ainoastaan pysäkkien sijainnilla ja pysäkille määritellyn ominaisuustiedon avulla. Liikennöintitietoja ei ole otettu huomioon.

Taulukko 4. Kaukoliikenteen ja lähiliikenteen pysäkkien peittävyys maakunnittain

 

Kaukoliikenteen pysäkki

Lähiliikenteen pysäkki

Maakunta

2019

2020

2019

2020

Uusimaa

95,1 %

94,6 %

97,2 %

97,3 %

Varsinais-Suomi

96,3 %

96,2 %

86,6 %

87,3 %

Satakunta

95,4 %

95,2 %

83,0 %

82,8 %

Kanta-Häme

99,3 %

99,3 %

81,9 %

81,0 %

Pirkanmaa

99,1 %

99,1 %

93,3 %

92,0 %

Päijät-Häme

99,2 %

99,2 %

89,7 %

89,8 %

Kymenlaakso

98,3 %

98,3 %

87,2 %

87,4 %

Etelä-Karjala

98,8 %

98,7 %

80,5 %

80,8 %

Etelä-Savo

96,1 %

95,9 %

71,2 %

66,6 %

Pohjois-Savo

95,0 %

94,8 %

75,1 %

74,3 %

Pohjois-Karjala

96,2 %

96,2 %

73,2 %

70,0 %

Keski-Suomi

96,9 %

97,0 %

79,7 %

79,5 %

Etelä-Pohjanmaa

99,3 %

98,8 %

61,2 %

60,0 %

Pohjanmaa

98,2 %

98,2 %

72,3 %

69,3 %

Keski-Pohjanmaa

99,7 %

99,7 %

72,6 %

65,8 %

Lisätietoja: yliaktuaari Matti Kokkonen, p. 029 551 3770

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Taulukot