Murrot vähenivät selvästi vuonna 2005

Poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2005 kaikkiaan 787 000 rikosta, mikä on yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Rikoslakia vastaan tehtyjä rikoksia ilmeni 532 000, mikä on 5 600 tapausta eli prosentin vähemmän kuin vuonna 2004. Etenkin murrot vähenivät. Rikoslain ulkopuolisia rikoksia poliisi kirjasi 255 000. Näistä valtaosa, 225 000, oli liikennerikkomuksia.

Murtoja ilmoitettiin poliisille 51 000. 2000-luvulla murtojen määrä on lähes puolittunut. Etenkin liikemurrot ovat vähentyneet. Niitä oli nyt 4 300 eli 16 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna ja alle puolet vuosikymmenen alun määrästä. Moottoriajoneuvon luvattomia käyttöjä ja anastuksia sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkauksia ilmeni 17 000, mikä on 12 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Törkeät rattijuopumukset vähenivät 5 prosenttia ja muut rattijuopumukset prosentin. Kaikkiaan rattijuopumuksia ilmeni 26 000 eli 4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2004. Törkeiksi liikenneturvallisuuden vaarantamisiksi luettavat nopeusrajoitusten rikkomiset lisääntyivät 10 prosenttia. Niitä tuli ilmi 3 500. Kaikkiaan poliisi rekisteröi ylinopeuksia 199 000, mikä on 7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Henkirikosten määrä laskenut

Törkeitä pahoinpitelyjä tuli viime vuonna ilmi 2 100. Ne vähenivät edellisvuodesta 8 prosenttia. Kaikkiaan pahoinpitelyrikoksia tuli poliisin tietoon 30 000 eli 2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2004. Henkirikoksia tuli ilmi 114, mikä on neljännes vähemmän kuin vuonna 2004. Ajanjaksolla 1995-2004 niitä oli keskimäärin 137 vuodessa.

Vuonna 2005 poliisi kirjasi 14 000 huumausainerikosta, mikä on yhtä paljon kuin vuonna 2004. Törkeiden huumausainerikosten määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna prosentin. Niitä oli 574.

Suhteellisesti eniten rikokset lisääntyivät Pohjanmaalla, 6 prosenttia, ja vähenivät Kymenlaaksossa, 13 prosenttia.

Luvut perustuvat poliisin Tilastokeskukselle toimittamiin rikostietoihin. Rikosten määrää on verrattu vuoden 2004 ennakkotietoihin.

Poliisin tietoon tulleet rikokset vuonna 2005 ja muutos vuodesta 2004 (ennakkotietoja)

  Vuosi 2005 Muutos
Kaikki rikokset 786 604 + 2 766
A. Rikoslakirikokset 531 532 - 5 572
- tapot, murhat, surmat 114 - 34
- tapon, murhan tai surman yritykset 355 + 15
- pahoinpitelyrikokset 30 327 + 742
- raiskaukset 605 + 14
- ryöstörikokset 1 841 - 78
- varkausrikokset 153 675 - 7 944
- vahingonteot 50 539 + 168
- kavallusrikokset 3 317 - 223
- petokset 12 494 + 1 149
- maksuvälinepetokset 3 474 + 364
- veropetokset 573 - 70
- velallisen rikokset 344 + 20
- kirjanpitorikokset 652 - 39
- rattijuopumukset 26 063 - 964
- huumausainerikokset 14 402 + 8
- liikenneturvallisuuden vaarantamiset 133 666 + 5 416
B. Muut rikokset 255 072 + 8 338
- liikennerikkomukset 224 891 + 6 354

Lähde: Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2005, 4. vuosineljännes, ennakko. Tilastokeskus

Lisätietoja: Jorma Kallio (09) 1734 3248, oikeus.rikostilastot@tilastokeskus.fi

Linkit: Tiedotteeseen liittyvä tilastojulkistus

 

 


Päivitetty 27.3.2015