Tilastokeskuksen koulutusluokitus on tarkoitettu mittaamaan koulujärjestelmäkoulutusta eli peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa annettavaa pidempikestoista, pääsääntöisesti kokopäivätoimisesti järjestettyä tutkintoon tai koulutusammattiin tähtäävää koulutusta. Koulutusluokituksen pääkriteerit ovat koulutusaste ja koulutusala.
Luokituksen kansainvälinen tausta
Kansainvälinen koulutusluokitus ISCED 1997.
Muutokset edellisestä versiosta
Koulutuskoodimuutokset 2010
Tilastokeskuksen koulutusluokitus laadittiin ensimmäisen kerran kaikki koulutuksen asteet ja alat käsittävänä yleisluokituksena vuodelta 1971. Siitä lähtien se on päivitetty vuosittain lisäämällä uusia koodeja ja koulutuksia sekä tarkistamalla nimikkeitä uusien koulutuksien alkamisen myötä. Viimeisin päivitys on Koulutusluokitus 2010.
Tilastokeskuksen koulutusluokituksen perusrakenne uudistettiin vuonna 1997. Se noudattaa mahdollisimman tarkasti kansainvälisen koulutusluokituksen ISCED 1997:n koulutusalojen ja koulutusasteiden sisältöä. Edelleen on kuitenkin tarpeellista käyttää kansainvälisessä tietojen vaihdossa yksityiskohtaista ISCED 1997:n ja Koulutusluokituksen välistä koodiavainta.
Koulutusasteet (koodin 1. numero) ovat
0 Esiaste
1 Alempi perusaste
2 Ylempi perusaste
3 Keskiaste
5 Alin korkea-aste
6 Alempi korkeakouluaste
7 Ylempi korkeakouluaste
8 Tutkijakoulutusaste
9 Koulutusaste tuntematon.
Koulutusastejaottelu noudattaa koulujärjestelmän rakennetta, jossa koulutus etenee alemmilta koulutuksen asteilta ylemmille. Mitä pidemmästä koulutuksesta on kysymys, sitä korkeampi on koulutusaste. Koulutusaste määräytyy ensisijaisesti tutkinnon tavoitetason mukaan. Tavoitetaso pohjautuu mm. virallisiin opetussuunnitelmiin, ohjeellisiin koulutuspituuksiin, pohjakoulutusvaatimuksiin ja jatko-opintokelpoisuuksiin.
Lisätietoa koulutusasteista
Koulutusalan luokitteluperusteena on puolestaan koulutuksen
oppisisältö. Koulutusalat (koodin 2. numero) ovat
0 Yleissivistävä koulutus
1 Kasvatustieteellinen ja opettajankoulutus
2 Humanistinen ja taidealan koulutus
3 Kaupallinen ja yhteiskuntatieteellinen koulutus
4 Luonnontieteellinen koulutus
5 Tekniikan koulutus
6 Maa- ja metsätalousalan koulutus
7 Terveys- ja sosiaalialan koulutus
8 Palvelualojen koulutus
9 Muu tai tuntematon koulutusala.
Lisätietoa koulutusaloista
Koulutusluokituksen 6-numeroiset koodit käyttöönottovuosineen
Lähinnä henkilöstöhallinnon koodaustyön helpottamiseksi on laadittu luettelo Tilastokeskuksen koulutusluokituksen 6-numeroiset koodit käyttöönottovuosineen. Käyttöönottovuodet on poimittu eri ajankohtien koulutusluokitusrekistereistä vuodesta 1971 lähtien, ja ne ovat viitteellisiä.
Tilastokeskus ja opetushallinto ovat yhdessä laatineet luokitusavaimen, jonka avulla tilastoaineisto voidaan luokitella opetushallinnon käyttämän koulutusala-, opintoala- ja koulutusasteluokituksen mukaan. Avaimesta löytyvät Tilastokeskuksen koulutusluokituksen 6-numeroiset koodit ja niitä vastaavat opetushallinnon koulutusala- ja koulutusasteluokituksen 1995 ja 2002 koodit vuoden 2010 tilanteen mukaisena.
Koulutusluokitus 2006. Käsikirjoja 1. Helsinki: Tilastokeskus, 2007. Käsikirja sisältää kansainvälisen koulutusluokituksen ISCED 1997:n ja opetushallinnon vuosien 2002 ja 1995 luokituksia vastaavat avainkoodistot.
Koulutusluokitukseen tulleet muutokset julkaistaan vuosittain tällä Internet-sivulla.
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |