tk-icons
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Kuka tekee palkkatyötä kotona?

15.12.2015

Kotona tehdään yhä useammin ansiotyötä. Nykyisin jo kaksi viidestä palkansaajasta tekee joskus tai osittain päätyöhönsä liittyviä töitä kotona. Kokoaikaisesti kotona työskentelee kuitenkin vain prosentti palkansaajista.

Kotona tehdään yhä useammin ansiotyötä. Nykyisin jo kaksi viidestä palkansaajasta tekee joskus tai osittain päätyöhönsä liittyviä töitä kotona. Kokoaikaisesti kotona työskentelee kuitenkin vain prosentti palkansaajista.

Etätyöltä on odotettu paljon. Sen on toivottu tukevan ympäristö­ongelmien hallintaa, tasapainoista aluekehitystä sekä työn ja muun elämän yhteen­sovittamista. Useissa virallisissa strategioissa etätyö on mainittu keinona kehittää työelämän joustavuutta ja kohentaa syrjäseutujen työllisyyttä (Leinamo 2009).

Tilastokeskuksen työolotutkimuksissa on esitetty kotona työskentelyyn liittyviä kysymyksiä vuodesta 1990 (Sutela & Lehto 2014). Tämän tutkimus­sarjan mukaan joskus tai osittain kotona päätöitään tekevien palkansaajien osuus on kasvanut huomattavasti, mutta vain prosentti palkansaajista eli noin 25 000 henkeä työskentelee kokoaikaisesti kotona. Läheskään kaikki työtehtävät eivät sovellu pelkästään kotoa käsin suoritettaviksi.

Kokoaikainen kotietätyö tai säännölliset etätyöpäivät kuitenkin olisivat tärkeitä, jos esimerkiksi työmatka­liikennettä halutaan rajoittaa. Toistaiseksi etätyö ei ole vähentänyt ihmisten liikkumistarvetta, koska tavanomaisesti etänä työskennellään vain osa työpäivästä, minkä lisäksi etätyön­tekijöillä on keskimääräistä pidemmät työmatkat (Henkilöliikennetutkimus 2012, 66).

Kokoaikaista kotietätyötä ei ole juuri tutkittu itsenäisenä joustavan työn muotona, mikä johtunee ilmiön marginaali­suudesta. Minna Salmen väitöskirja vuodelta 1991 on harvinainen poikkeus. Etätyötutkimuksen valtavirta on keskittynyt osittaiseen kotona työskentelyyn, monipaikkaiseen liikkuvaan työhön, virtuaaliseen tiimityöhön sekä näiden hyvinvointi- ja terveys­vaikutuksiin (Ojala 2014).

Kokoaikainen kotietätyö on kuitenkin vakiintunut työnteon muoto, jolla on oma historiansa ja erityispiirteensä. Ennen tietotekniikan käytön yleistymistä kokoaikainen kotona työskentely viittasi pienipalkkaiseen, useimmiten naisten kotona tekemään monotoniseen työhön, joka oli tyypillistä etenkin Isossa-Britanniassa (Fealsted ym. 2005; Huws ym. 1990). Esimerkiksi käsityöammatteja harjoitettiin kodeissa. Suomessa tyypillistä oli julkisen sektorin palveluksessa olleen (nais)perhepäivä­hoitajan työ (Salmi 1991).

Nykyisin kotona tehtävään ansiotyöhön viitataan useimmiten käsitteellä etätyö, ja se mielletään tietotyötä tekevien asiantuntijoiden valtakunnaksi. Tämä kuva pitääkin hyvin paikkansa satunnaisen kotona työskentelyn osalta (Ojala 2014; Ojala ym. 2015). Kokoaikaisesta kotietätyöstä tietoa ei paljoa ole. Katsomme seuraavassa vuosina 1990–2013 kerättyjen työolotutkimusten perusteella, miltä kokoaikaisesti kotona työskentelevien palkansaajien ryhmä näyttää.

Kotietätyö sosioekonomisen aseman mukaan

Kokoaikaista kotietätyötä on haastavaa tutkia, koska se koskettaa vain murto-osaa palkansaajista. Käytössämme on työolotutkimuksista yhdistetty poikkileikkaus­aineisto, jonka ansiosta tätä vastaaja­määrältään rajallista ilmiötä on mahdollista analysoida tilastollisesti.

Työolotutkimuksissa kotona työskentelyä on tiedusteltu vuosina 1990, 1997, 2003, 2008 ja 2013. Työolotutkimus perustuu työvoima­tutkimuksesta poimittavaan palkansaaja­otokseen ja käynti­haastatteluihin, joihin on kerrallaan vastannut 3 000–5 000 henkilöä. Aineisto edustaa 15–64-vuotiaita Suomessa asuvia palkansaajia, joiden säännöllinen viikkotyöaika on vähintään 10 tuntia. Vuosina 1990–2013 vastaus­prosentti on vaihdellut 68 ja 85 välillä. (Sutela & Lehto 2014.)

Taulukossa 1 on kuvattu kotona työskentelyn yleisyys vuosina 1990–2013. Sen mukaan osa-aikainen kotona työskentely on selvästi yleistynyt. Vuonna 1990 tasan neljännes palkansaajista työskenteli joskus tai osittain kotona, kun vuonna 2013 näin teki jo kaksi viidestä (38 %).

Taulukko 1. Palkansaajien kotona työskentelyn yleisyys, prosenttia vastaajista

Taulukko 1. Palkansaajien kotona työskentelyn yleisyys, prosenttia vastaajista. Lähde: Tilastokeskuksen työoloaineistot 1990–2013

Lähde: Tilastokeskuksen työoloaineistot 1990–2013

Hanna Sutelan ja Anna-Maija Lehdon (2014, 152) mukaan kotona työskentelyn yleistyminen 2000-luvulla selittyy sillä, että entistä useampi palkansaaja on sopinut työnantajansa kanssa osittaisesta kotona työskentelystä. Kokoaikainen koti­etätyö ei kuitenkaan ole yleistynyt: tähän ryhmään kuuluvia palkansaajia on ollut koko tarkastelujaksolla vain 1–2 prosenttia.

Työolotutkimuksen eri poikkileikkausajankohdissa vähäinen havainto­yksikköjen määrä rajoittaa yleistysten tekemistä kokoaikaisista kotietä­työntekijöistä. Kun yhdistämme aikapisteet yhdeksi aineistoksi, voimme kuvailla luotettavammin tätä ryhmää. Kokoaikaisista kotietä­työntekijöistä hieman yli puolet työskentelee alemmassa toimihenkilö­asemassa ja lähes puolet terveys- ja sosiaali­palveluissa. Miehiä heistä on noin neljännes ja naisia kolme neljäsosaa.

Vaikka tilastollisesti edustava ammattikohtainen tarkastelu ei ole mahdollista, voimme suuntaa-antavana havaintona todeta, että kotona kokoaikaisesti työskentelevistä suurin osa on perhepäivä­hoitajia ja toiseksi suurin henkilökohtaisia avustajia (vrt. Salmi 1991). Hoivatyöntekijöiden ohella tähän ryhmään kuuluu myös asiantuntijoita ja johtajia. Kaiken kaikkiaan kokoaikaisten kotietä­työntekijöiden ammatti­nimikkeiden kirjo on laaja ulottuen maataloudesta eri alojen taiteilijoihin, käsityöläisiin ja toimi­henkilöihin.

Taulukosta 2 käy ilmi, että kokoaikainen kotietätyö on jäänyt yleisyydeltään marginaaliseksi ilmiöksi, vaikka etenkin ylemmistä toimihenkilöistä yhä useampi tekee osa-aikaisesti työtä kotoa käsin. Vuonna 2013 ylemmistä toimihenkilöistä jopa kolme neljäsosaa työskenteli joskus tai osittain kotona. Alemmista toimihenkilöistä näin teki vajaa kolmannes ja työntekijä­asemassa toimivista joka kymmenes.

Taulukko 2. Kotona työskentely sosioekonomisen aseman mukaan, prosenttia vastaajista. Klikkaa kuva isommaksi

Taulukko 2. Kotona työskentely sosioekonomisen aseman mukaan. Lähde: Tilastokeskuksen työoloaineistot 1990–2013.

Lähde: Tilastokeskuksen työoloaineistot 1990–2013

Ennakkoluuloja ja muutosvastarintaa

Kokoaikaisen kotietätyön vähäisyys on yllättävää tieto- ja viestintätekniikan nopeaan kehitykseen nähden. Nykyisin jo lähes kaikki (91 %) palkansaajat käyttävät työssään tietotekniikkaa (Sutela & Lehto 2014, 157). Vaikka tietotekniikka voi parhaimmillaan mahdollistaa sujuvan viestinnän etätyöntekijän ja muun työyhteisön välillä, se ei useimmille riitä korvaamaan työn yhteisöllisyyttä (Pyöriä 2011).

Toisaalta kokoaikaisen kotietätyön marginaalisuus voi selittyä ennakkoluuloilla ja muutos­vastarinnalla. Tämänkaltainen järjestely saatetaan kokea liian hankalaksi etenkin työn johtamista ajatellen. Törmäsimme tähän ilmiöön, kun tutkimme etätyötä eräässä valtion­hallinnon organisaatiossa (Pyöriä & Saari 2014).

Eräs haastattelemistamme työntekijöistä oli joutunut kamppailemaan kerran saavuttamastaan oikeudestaan työskennellä kotona, vaikka hänellä oli vahvat terveydelliset perusteet poikkeus­järjestelylle. Hän oli sairastunut työpaikkansa sisäilma­ongelmien takia eikä olisi pystynyt työskentelemään toimistolla. Kotietätyön loppuminen olisi käytännössä tarkoittanut ennenaikaista eläkkeelle siirtymistä. Tilanne onneksi ratkesi työntekijän eduksi, ja lopulta työnjohtokin oli tyytyväinen ratkaisuun.

Muidenkin samassa organisaatiossa haastattelemiemme työntekijöiden ja heidän esimiestensä mukaan kokemukset etätyöstä olivat positiivisia. Esimiehet luottivat alaisiinsa, vaikka työ siirrettiin suoran valvonnan ulottumattomiin. Etätyöntekijät puolestaan luottivat siihen, että heitä kohdellaan tasa-arvoisesti muun työyhteisön kanssa. Onnistuneiden kokemusten perusteella syntyi kuva siitä, että työn tulokset puhuvat puolestaan eikä etätyöntekijöitä tarvitse erikseen valvoa.

Kokoaikainen kotona työskentely jäänee marginaaliseksi

Kokoaikainen kotona työskentely on jäänyt marginaaliseksi ilmiöksi, jota tyypillisimmin tekevät perhepäivä­hoitajat. Ylemmät toimihenkilöt ja muut tietotyöntekijät puolestaan täydentävät normaalia työpäiväänsä satunnaisella kotona työskentelyllä, etenkin iltaisin ja viikonloppuisin (Ojala 2014).

Vaikka juuri tietotyön on ajateltu olevan ajasta ja paikasta riippumatonta, käytännössä moniin asiantuntija­tehtäviin kuuluu tiivistä tiimityötä, asiakastapaamisia sekä koulutuksiin ja seminaareihin osallistumista (Ojala ym. 2015; Pyöriä 2011). Tästä syystä ei ole realistista odottaa, että kotitoimistot merkittävässä määrin korvaisivat työnantajien toimitilat. Työn monipaikkaisuus sen sijaan yleistynee.

Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus antaa viitteitä viimeksi mainitusta trendistä. Ajankäyttö­tutkimuksen päiväkirja-aineisto kertoo, että palkansaajien kotona ansiotyöhön käyttämä aika ei ole vuosien 1979 ja 2010 välillä muuttunut, mutta liikkuva monipaikkainen työ on jonkin verran korvannut varsinaisella työpaikalla tehtyjä tunteja (Ojala ym. 2015; Pyöriä & Ojala 2015).

On periaatteessa hyvä asia, että työn ja kodin rajoista halutaan pitää kiinni. Toisaalta kotietätyöhön ei ole havaittu liittyvän merkittäviä riskejä silloin kun työaika pysyy normaaleissa rajoissa. Vaikka kokoaikainen kotietätyö ei useimmille palkansaajille sovi tai työn luonteen vuoksi ole mahdollista, muutama etätyöpäivä silloin tällöin tuskin on kenellekään pahitteeksi.

 

Pasi Pyöriä toimii sosiologian yliopistonlehtorina ja Satu Ojala sosiaalipolitiikan tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.

 

Lähteet:

Felstead, Alan & Jewson, Nick & Walters, Sally 2005. Changing Places of Work. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Henkilöliikennetutkimus 2012. Helsinki: Liikennevirasto.

Huws, Ursula & Korte, Werner B. & Robinson, Simon 1990. Telework. Towards the Elusive Office. Chichester: John Wiley & Sons.

Leinamo, Kari 2009. Paljon puhetta, vähän tuloksia. Kokemuksia etätyöstä ja alueellistamisesta eri vuosikymmeninä. Vaasa: Levón-instituutti.

Ojala, Satu 2014. Ansiotyö kotona ikkunana työelämään. Kotona työskentelyn käsitteet, ominaispiirteet sekä yhteydet hyvinvointiin. Tampere: Tampere University Press.

Ojala, Satu & Pyöriä, Pasi & Nätti, Jouko 2015. Ansiotyötä ajasta ja paikasta riippumatta? Teoksessa Anu-Hanna Anttila & Timo Anttila & Mirja Liikkanen & Hannu Pääkkönen (toim.) Ajassa kiinni ja irrallaan – Yhteisölliset rytmit 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Tilastokeskus, 61–72.

Pyöriä, Pasi 2011. Managing telework: Risks, fears and rules. Management Research Review 34(4): 386–399.

Pyöriä, Pasi & Saari, Tiina 2014. Monipaikkainen etätyö julkisella sektorilla – yhteistyötä verkon yli. Teoksessa Marjukka Virkajärvi (toim.) Työelämän tutkimuspäivät 2013. Työn tulevaisuus. Tampere: Työelämän tutkimuspäivien konferenssijulkaisuja 5/2014, 216–226.

Pyöriä, Pasi & Ojala, Satu 2015. 24/7-yhteiskunta on myytti. Tieto & trendit – Talous- ja hyvinvointikatsaus 1(1): 43–45.

Salmi, Minna 1991. Ansiotyö kotona – toiveuni vai painajainen? Kotiansiotyö Suomessa työntekijän arkipäivän kannalta. Helsinki: Yliopistopaino.

Sutela, Hanna & Lehto, Anna-Maija 2014. Työolojen muutokset 1977–2013. Helsinki: Tilastokeskus.

Tilaa Tieto&trendit-juttukooste sähköpostiisi

Kommentit