Käsitteet ja määritelmät

Alue

Alue perustuu aluetilinpidossa viimeisimmän tilastovuoden mukaiseen kuntajakoon ja niistä muodostettuihin kokonaisuuksiin, kuten seutukuntiin, maakuntiin ja suuralueisiin. Lisäksi kuntiin kuulumattomia alueita on aluetilinpidossa ulkoalue.

Aluetilinpidon alueluokitus vastaa EU:n yhtenäistä alueyksikköjen NUTS-luokitusta.

Aputoimipaikka

Aputoimipaikka tuottaa palveluja (ja poikkeustapauksissa tavaroita, kuten lisäaineita ja tarvikkeita) pääasiassa yritykselle tai yritystyyppiselle yksikölle itselleen. Miltei aina aputoiminnot ovat välttämättömiä pää- ja sivutoimintojen suorittamiseksi. Aputoimipaikalle määritellään toimiala sen mukaan, mitä toimintaa se pääasiallisesti palvelee.

Aputoimipaikkoja ovat esim. pää-, piiri- tms. hallinnollinen toimisto, erillinen kuljetusyksikkö, yrityksen omien ajoneuvojen korjaamo, varasto ja tietojenkäsittely-yksikkö. Jos tällaiset toiminnot on järjestetty normaalin tuotannon kanssa samaan toimipaikkaan, niitä ei yleensä pidetä erillisinä aputoimipaikkoina.

Teollisuuden alue- ja toimialatilastossa myös teollisen toimipaikan yhteydessä toimiva toimipaikan tai yrityksen omaan käyttöön energiaa tuottava voimalaitos sekä teollisen toimipaikan yhteydessä toimiva ja erillinen tutkimus- ja kehittämisyksikkö ovat aputoimipaikkoja.

Arvonlisäys

Arvonlisäys (brutto) tarkoittaa tuotantoon osallistuvan yksikön synnyttämää arvoa. Se lasketaan markkinatuotannossa vähentämällä yksikön tuotoksesta tuotannossa käytetyt välituotteet (tavarat ja palvelut) ja markkinattomassa tuotannossa laskemalla yhteen palkansaajakorvaukset, kiinteän pääoman kuluminen ja mahdolliset tuotannon ja tuonnin verot.

Arvottaminen

Lukuun ottamatta eräitä väestöä ja työvoimaa koskevia muuttujia, kansantalouden tilinpito esittää kaikki virrat ja varannot rahassa ilmaistuina. Järjestelmä ei pyri määrittelemään virtojen ja varantojen hyödyllisyyttä. Sen sijaan virrat ja varannot mitataan niiden vaihtoarvon mukaan, toisin sanoen sen arvon mukaan, jolla virrat ja varannot tosiasiassa vaihdetaan tai voitaisiin vaihtaa rahaan. Markkinahinnat ovat täten kansantalouden tilinpidon perussuositus arvottamisessa.

Rahassa mitattujen taloustoimien sekä kassavarojen ja velkojen osalta tarvittavat arvot ovat suoraan saatavissa. Useimmissa muissa tapauksissa ensisijaisena arvottamismenetelmänä käytetään vastaavien tavaroiden, palveluiden tai varojen markkinahintoja. Tätä menetelmää käytetään esim. vaihtokaupassa ja omistusasuntopalveluissa. Kun vastaavien tuotteiden hintoja ei ole saatavilla esim. julkisyhteisöjen tuottamien markkinattomien palvelujen osalta, arvottaminen on tehtävä tuotantokustannusten mukaan. Jos kumpikaan näistä kahdesta menetelmästä ei ole mahdollinen, virrat ja varannot voidaan arvottaa odotettavissa olevien tulevien tuottojen diskontattuun nykyarvoon. Tätä viimeksi mainittua menetelmää suositellaan kuitenkin ainoastaan viimeisenä keinona siihen liittyvän suuren epävarmuuden vuoksi.

Varannot pitää arvottaa sen ajankohdan käypiin hintoihin, jota varallisuustase kuvaa eikä varantoihin sisältyvien tavaroiden ja varojen tuotanto- tai hankinta-ajankohdan hintoihin. Joskus on välttämätöntä arvottaa varannot niiden hankinta-arvojen tai tuotantokustannusten arvioituihin jäännösarvoihin.

BTV-indikaattori

BTV: Bruttoarvonlisäys (BKTA), Työllisyys ja Väestö.

BTV-indikaattori lasketaan kolmesta edellä mainitusta komponentista siten, että alueellisia prosentuaalisia kasvulukuja verrataan koko maan vastaaviin tietoihin ja lopuksi koko maan ja alueellisen tiedon erotukset lasketaan yhteen.

Bruttokansantuote

BKT, bruttokansantuote, markkinahintaan on kotimaisten tuotantoyksiköiden tuotantotoiminnan lopputulos. Se voidaan määritellä kolmella tavalla: institutionaalisten sektoreiden tai eri toimialojen bruttoarvonlisäysten summana lisättynä tuoteveroilla ja vähennettynä tuotetukipalkkioilla; kotimaisten institutionaalisten yksiköiden tavaroiden ja palveluiden loppukäytön summana (kulutus, pääoman bruttomuodostus, vienti miinus tuonti); tulojen summana (palkansaajakorvaukset, tuotanto- ja tuontiverot miinus tukipalkkiot, bruttotoimintaylijäämä ja sekatulo, brutto).

EKT 2010

Euroopan tilinpitojärjestelmä 2010, EU:n uudistettu, taloustilastojen laadintaa ohjaava asetus.

Ensitulo

Ensitulo on tuloa, jonka kotimaiset talousyksiköt saavat osallistumisestaan tuotantoon ja korvauksia, jotka rahoitus- ym. varojen omistaja saa varojen järjestämisestä toisen yksikön käytettäväksi. Tulo voi olla palkansaajakorvauksia, tuotanto- ja tuontiveroja vähennettynä tukipalkkioilla, toimintaylijäämää tai sekatuloa sekä omaisuustuloa.

Hallussapitovoitto ja -tappio

Hallussapitovoitot ja -tappiot johtuvat varojen hintojen muutoksista. Niitä esiintyy kaikenlaisissa rahoitus- ja reaalivaroissa sekä veloissa. Hallussapitovoitot ja -tappiot syntyvät varojen ja velkojen omistajille pelkästä varojen ja velkojen hallussapidosta jonkin ajanjakson kuluessa ilman että niitä muutetaan millään tavoin.

Hallussapitovoittoja ja -tappioita, jotka mitataan käypiin markkinahintoihin, kutsutaan nimellisiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi. Ne voidaan jakaa neutraaleiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi, jotka heijastavat yleisen hintatason muutoksia ja reaalisiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi, jotka heijastavat muutoksia varojen suhteellisissa hinnoissa.

Hinta

Rahassa määritelty arvo

Institutionaalinen yksikkö

Institutionaalinen yksikkö on taloudellisen päätöksenteon perusyksikkö, joka päättää itsenäisesti pääasiallisesta toiminnastaan ja jolla on täydellinen kirjanpito tai jolle on sekä taloudellisesta että juridisesta näkökulmasta mahdollista ja mielekästä vaadittaessa laatia täydellinen kirjanpito. Itsenäinen päätösvalta tarkoittaa sitä, että institutionaalinen yksikkö voi omistaa tavaroita ja varoja, ottaa velkaa ja osallistua taloudelliseen toimintaan ja suorittaa taloustoimia muiden yksiköiden kanssa täysin oikeuksin.

Institutionaalisia yksiköitä katsotaan olevan

a) yksiköt, joilla on täydellinen kirjanpito ja itsenäinen päätösvalta:

(1) yksityiset ja julkiset yhtiöt

(2) osuuskunnat tai yhtiökumppanuudet, joita pidetään itsenäisinä

oikeushenkilöinä

(3) julkiset tuottajat, joita erityislainsäädännön perusteella pidetään

itsenäisinä oikeushenkilöinä

(4) voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, joita pidetään itsenäisinä

oikeushenkilöinä

(5) julkisen hallinnon toimielimet

b) yksiköt, joilla on täydellinen kirjanpito ja joilla katsotaan olevan itsenäinen päätösvalta: yritysmäiset yhteisöt

c) yksiköt, jotka eivät välttämättä pidä täydellistä kirjanpitoa, mutta joilla sovitun käytännön mukaisesti katsotaan olevan itsenäinen päätösvalta:

(1) kotitaloudet

(2) nimelliset kotimaiset yksiköt.

Institutionaaliset yksiköt ryhmitellään viiteen toisensa poissulkevaan institutionaaliseen sektoriin, jotka muodostavat yhdessä koko kansantalouden. Sektorit (jokainen sektori jakautuu myös alasektoreihin) koostuvat seuraavantyyppisistä yksiköistä:

a) yritykset

b) rahoituslaitokset

c) julkisyhteisöt

d) kotitaloudet

e) kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt.

Itsenäinen yrittäjä

Itsenäisiksi yrittäjiksi määritellään henkilöt, jotka joko yksin tai yhdessä muiden kanssa omistavat ne yhtiöimättömät yritykset, joissa he työskentelevät, pois lukien yritysmäisiksi yhteisöiksi luokiteltavat yhtiöimättömät yritykset. Itsenäiset yrittäjät luokitellaan tähän kohtaan, mikäli he eivät lisäksi ole palkkatyössä, joka on katsottava henkilön päätoimeksi. Viime mainitussa tapauksessa heidät luokitellaan kohtaan palkansaajat.

Kiinteän pääoman bruttomuodostus

Kiinteän pääoman bruttomuodostus koostuu kotimaisten tuottajien kiinteiden varojen hankinnoista vähennettynä niiden luovutuksilla. Kiinteät varat ovat tuotantoprosessien tuotoksina tuotettuja aineellisia tai aineettomia varoja, joita käytetään tuotantoprosesseissa toistuvasti tai jatkuvasti pitempään kuin yhden vuoden ajan.

Kiinteän pääoman kuluminen

Kiinteän pääoman kuluminen (P.51C) kuvaa tarkasteluajanjakson aikana loppuun käytettyä kiinteiden varojen määrää. Kuluminen on seurausta normaalista kulumisesta sekä ennakoitavasta vanhenemisesta ja siihen sisältyvät myös sellaisista satunnaisista vahingoista aiheutuneet kiinteän pääoman menetykset, joiden varalle voidaan ottaa vakuutus.

Kiinteän pääoman kuluminen poikkeaa liiketaloudellisista poistoista. Se tarkoittaa kiinteän pääoman käyttöä tuotannossa tarkastelujakson aikana. Se tulisi arvioida kiinteän pääomakannan ja eri pääomatavaroiden todennäköisen keskimääräisen taloudellisen iän perusteella.

Kirjausajankohta

Kansantalouden tilinpidon järjestelmä kirjaa virrat suoriteperusteisena. Toisin sanoen, kun taloudellista arvoa luodaan, muutetaan tai hävitetään tai kun vaateet ja velvoitteet syntyvät tai niitä muutetaan tai mitätöidään.

Tuotos kirjataan, kun se on tuotettu, eikä silloin kun ostaja on sen maksanut, ja varojen myynti kirjataan, kun varat luovutetaan, eikä silloin kun vastaava maksu suoritetaan. Korko kirjataan tilinpitojaksolle, jolta se kertyy, huolimatta siitä, maksetaanko se todellisuudessa tuona ajanjaksona vai ei. Suoriteperusteista kirjausta sovelletaan kaikkiin virtoihin, niin rahamääräisiin kuin ei rahassa mitattaviin, niin yksikön sisäisiin kuin yksiköiden välisiin.

Kaikki virrat pitäisi kirjata samana ajankohtana kaikille asianosaisille institutionaalisille yksiköille ja kaikilla asianomaisilla tileillä. Käytännössä institutionaaliset yksiköt eivät aina käytä samoja tilinpitosääntöjä. Siinäkin tapauksessa, että ne käyttäisivät, eroja tosiasiallisessa kirjauksessa saattaa esiintyä sellaisista käytännön syistä kuten tiedonvälityksessä aiheutuneista viipeistä. Sen vuoksi asianosaiset taloustoimien suorittajat voivat kirjata taloustoimet eri ajankohtina. Nämä eroavuudet on poistettava oikaisuilla.

Käypiin hintoihin

Kunakin ajankohtana vallitseviin nimellisiin hintoihin.

Markkinahinta

Markkinahinta vastaa taloustoimessa käytettävää rahamäärää, jonka ostaja maksaa myyjälle hankinnastaan vapaassa kauppatilanteessa.

Lukuun ottamatta eräitä väestöä ja työvoimaa koskevia muuttujia, kansantalouden tilinpidon järjestelmä esittää kaikki virrat ja varannot rahassa ilmaistuna. Järjestelmä ei pyri määrittelemään virtojen ja varantojen hyödyllisyyttä. Sen sijaan virrat ja varannot mitataan niiden vaihtoarvon mukaan, toisin sanoen sen arvon mukaan, jolla virrat ja varannot tosiasiassa vaihdetaan tai voitaisiin vaihtaa rahaan. Markkinahinnat ovat täten EKT:n perussuositus arvottamisessa.

Rahassa mitattujen taloustoimien sekä kassavarojen ja velkojen osalta tarvittavat arvot ovat suoraan saatavissa. Useimmissa muissa tapauksissa ensisijaisena arvottamismenetelmänä käytetään vastaavien tavaroiden, palveluiden tai varojen markkinahintoja. Tätä menetelmää käytetään esim. vaihtokaupassa ja omistusasuntopalveluissa. Kun vastaavien tuotteiden hintoja ei ole saatavilla esim. julkisyhteisöjen tuottamien markkinattomien palvelujen osalta, arvottaminen olisi tehtävä tuotantokustannusten mukaan. Jos kumpikaan näistä kahdesta menetelmästä ei ole mahdollinen, virrat ja varannot voidaan arvottaa odotettavissa olevien tulevien tuottojen diskontattuun nykyarvoon. Tätä viimeksi mainittua menetelmää suositellaan kuitenkin ainoastaan viimeisenä keinona siihen liittyvän suuren epävarmuuden vuoksi.

Varannot pitäisi arvottaa sen ajankohdan käypiin hintoihin, jota varallisuustase kuvaa eikä varantoihin sisältyvien tavaroiden ja varojen tuotanto- tai hankinta-ajankohdan hintoihin. Joskus on välttämätöntä arvottaa varannot niiden hankinta-arvojen tai tuotantokustannusten arvioituihin jäännösarvoihin.

NUTS-aluejako

NUTS (Nomenclature des Unités Territoriales Statistiques) on Euroopan unionin (EU) alueluokitusjärjestelmä, jonka mukaisesti laaditaan kaikki EU:n yhteiset alueelliset tilastot. Tilastoissa on suositeltavaa käyttää pääasiallisena aluejakona virallista NUTS-alueluokitusta. NUTS-luokitus määritellään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa 1059/2003.

NUTS-nimikkeistöä käytetään

a) yhteisön alueellisten tilastojen keräämiseen, kehittämiseen ja yhdenmukaistamiseen

b) alueiden sosioekonomisiin analyyseihin

c) yhteisön aluepolitiikan rajaamiseen.

Suomen NUTS-aluejaossa Manner-Suomi ja Ahvenanmaa muodostavat NUTS 1 -aluetason ja suuralueet NUTS 2 -tason. Maakunnat vastasivat NUTS 3 -alueita 11.7.2003 saakka, mutta tällä hetkellä kansallinen maakuntajako ja NUTS 3-taso poikkeavat toisistaan Punkalaitumen kunnan osalta. Seutukunnat muodostavat LAU 1- (NUTS 4) ja kunnat LAU 2 -tason (NUTS 5). LAU (Local Administrative Unit).

Tilastoissa tärkein on NUTS 2 -taso (suuralueet), jolla pyritään tuottamaan kaikki alueellinen tieto.

Omistusasuntopalvelujen tuotos

EKT:n tuotannon rajaukseen sisältyy myös asuntojen omistajien asumispalveluiden tuotanto omaan käyttöön.

Omistusasuntopalvelujen tuotos arvotetaan sen arvioidun vuokra-arvon mukaan, jonka vuokralainen joutuisi maksamaan samasta asunnosta ottaen huomioon sellaiset tekijät kuin sijainti, lähipalvelut ym. sekä itse asunnon koko ja laatu.

Ostajanhinta

Ostajanhinta on hinta, jonka ostaja tosiasiassa maksaa tuotteista mukaan luettuna kaikki tuoteverot miinus tuotetukipalkkiot (mutta pois lukien vähennyskelpoiset verot, kuten tuotteiden ALV); mukaan luettuna kaikki kuljetusmaksut, jotka ostaja maksaa erikseen saadakseen toimituksen vaadittuna ajankohtana ja vaadittuun paikkaan; kaikkien suurostojen ja sesonkiajan ulkopuolisten ostojen perusteella normaalihinnoista tai -maksuista myönnettyjen alennusten vähentämisen jälkeen; poisluettuna korko- ja palvelumaksut, jotka liittyvät luottojärjestelyihin; poisluettuna kaikki ylimääräiset maksut, jotka ovat aiheutuneet siitä, että maksua ei ole pystytty suorittamaan ostohetkellä määrätyn maksuajan kuluessa.

Ostovoimapariteetti

Maidenvälisten hintavertailujen kautta lasketaan valuuttojen väliset arvosuhteet, ostovoimapariteetit. Ostovoimapariteetti on valuuttakurssi, jolla laskettuna kahden maan hyödykekorin hinta on täysin sama yhteiseksi valuutaksi muutettuna. Ostovoimapariteetti ei yleensä ole sama kuin todellinen valuuttakurssi.

Ostovoimapariteetin avulla mitataan kansantalouden rahan arvoa sen perusteella, miten paljon sen valuutalla voi ostaa tavaroita ja palveluja. Tällä tavoin saadaan tarkempi käsitys kansantalouden tuotoksesta asukasta kohti kuin vain muuttamalla bruttokansantuotteen tai bruttokansantulon arvo (yleensä) Yhdysvaltojen dollareiksi tai euroiksi.

Palkansaaja

Palkansaajiksi määritellään kaikki ne henkilöt, jotka ovat työsuhteessa toiseen kotimaiseen institutionaaliseen yksikköön ja saavat työstään korvausta.

Palkansaajat luokitellaan tähän kohtaan, mikäli he eivät lisäksi ole itsenäisenä yrittäjänä työssä, joka on katsottava henkilön päätoimeksi: tällaisessa tapauksessa heidät luokitellaan kohtaan itsenäiset yrittäjät. (EKT 1995 11.12)

Palkansaajakorvaukset

Palkansaajakorvaukset määritellään työnantajan työntekijälle maksamiksi rahamääräisiksi tai luontoismuotoisiksi kokonaiskorvauksiksi tilinpitojakson aikana tehdystä työstä. Tuotannon ja työllisyyden aluetileillä sekä alueellisessa panos-tuotoksessa palkansaajakorvaukset lasketaan alueille tuotantoyksikön sijaintipaikan mukaan.

Palkansaajakorvaukset jaetaan seuraavasti:

a) palkat ja palkkiot: rahamääräiset palkat ja palkkiot; luontoismuotoiset palkat ja palkkiot

b) työnantajan sosiaaliturvamaksut: työnantajan todelliset sosiaaliturvamaksut; työnantajan laskennalliset sosiaaliturvamaksut.

Perushinta

Perushinta on kansantalouden tilinpidon hintakäsite. Se on hinta, jonka tuottajat saavat ostajalta tuotettua tavara- tai palveluyksikköä kohti, miinus kaikki tuosta yksiköstä sen tuotannon tai myynnin seurauksena maksettavat verot (so. tuoteverot), plus kaikki tuosta yksiköstä sen tuotannon tai myynnin seurauksena saatavat tukipalkkiot (so. tuotetukipalkkiot). Siihen ei lueta tuottajan erikseen laskuttamia kuljetuskustannuksia. Siihen luetaan tuottajan samalla laskulla laskuttamat kuljetuslisät, myös siinä tapauksessa, että ne ovat erillisenä eränä laskussa.

Perusvuosi

Kansantalouden tilinpidon normaali perusajanjakso on vuosi. Kiinteähintaiset tilinpitoluvut ilmaistaan perusvuoden hinnoin. Perusvuosi voi olla kiinteä (vaihtuu joka viides vuosi) tai vaihtuva, jolloin käytetään edellisen vuoden painoja. Kiinteähintaisissa laskelmissa suositetaan käytettäväksi muuttuvaa perusvuotta (edellistä vuotta).

Käsitteellisesti on huomattava perusvuoden ja viitevuoden ero. Viitevuosi voidaan valita vapaasti painoja vaihtamatta (hinta- ja volyymisarjat), mutta perusvuosi on aina se, jonka painoja sarjan sisällä käytetään. Toisin sanoen indeksissä voidaan merkitä mikä tahansa vuosi 100:ksi painoja vaihtamatta tai ottaa arvoluvuista haluttu vuosi ja ketjuttaa volyymisarja tähän tasoon painoja vaihtamatta. Tällöin on kysymyksessä viitevuoden käyttö.

EKT 1995 10.64.-10.67.:

Fisherin indekseille ovat hyväksyttäviä vaihtoehtoja ketjuindeksit, joissa käytetään Laspeyresin volyymi-indeksejä volyymin muutosten ja Paaschen hintaindeksejä vuosittaisten hintavaihteluiden mittaamiseen.

Vaikka ketjuindeksi on volyymi- ja hintamittaimena käyttökelpoisin, on huomattava, että summautuvuuskonsistenssin puutteesta voi olla vakavaa haittaa monenlaisille analyyseille.

Kokonaissuure määritellään komponenttiensa summaksi. Summautuvuus edellyttää, että tämä ominaisuus säilyy, kun sekä kokonaissuureen että sen komponenttien arvot tietyltä viiteajanjaksolta ekstrapoloidaan ajan suhteen volyymi-indeksilukuja käyttäen.

Tämän takia on suositeltavaa, että keskeisten kokonaissuureiden ketjuindeksien lisäksi laaditaan disaggregoidut luvut eli käypähintaiset määrät arvotetaan suoraan perusvuoden hintoihin.

Kiinteähintaiset tilinpitotiedot on arvioitava mahdollisimman yksityiskohtaisella tasolla, mikäli tietojen halutaan olevan yhteensopivia yhtenäisessä hinta- ja volyymimittainjärjestelmässä. Tarjonta- ja käyttötaulukot ovat kaikkien kiinteähintaisten mittaimien keskeinen käsitteellinen ja tilastollinen kehikko. Lisätietoja saa liitetaulukoista.

Kiinteähintaisten sarjojen perusvuotta on kuitenkin vaihdettava ajan mittaan. EKT noudattaa periaatetta, jonka mukaan perusvuosi vaihdetaan vuodesta 1995 lähtien joka viides vuosi. Perusvuoden vaihtuessa vanhan perusvuoden mukainen aikasarja liitetään tavallisesti uuden perusvuoden mukaiseen aikasarjaan eikä uudelleenpainotusta viedä taaksepäin. Liittäminen aiheuttaa perusvuoden päivityksen yhteydessä sen, että summautuvuus häviää.

Mikäli perusvuoden arvoja ekstrapoloidaan volyymin ketjuindekseillä, käyttäjille on selitettävä, miksi taulukoiden tiedot eivät ole summautuvia. Summautumattomat "kiinteähintaiset" tiedot julkaistaan korjaamattomina. Menettely on läpinäkyvä ja osoittaa ongelman laajuuden käyttäjille. Tämä ei sulje pois mahdollisuutta, että tilaston laatijat saattavat tietyissä olosuhteissa päätyä eliminoimaan poikkeavia tietoja saadakseen aineiston kokonaisuuden kannalta yhtenäisemmäksi.

Pääomaverot

Pääomaverot (D.91) koostuvat veroista, joita peritään epäsäännöllisin väliajoin ja erittäin harvoin institutionaalisten yksiköiden omistamien varojen tai nettovarallisuuden arvoista tai institutionaalisten yksiköiden välillä siirrettyjen varojen arvoista testamenttilahjoitusten, henkilöiden välisten lahjojen tai muiden siirtojen johdosta (esim. perintö- ja lahjavero).

Sekatulo

Sekatulo on kotitaloussektorin yhtiöimättömien yritysten tulonmuodostustilin tasapainoerä, joka vastaa korvausta omistajan ja hänen perheenjäsentensä työstä ja sisältää yrittäjän saaman voiton.

Talousalue

Talousalue tarkoittaa

a) maantieteellistä julkisen hallinnon hallinnoimaa aluetta, jonka sisällä henkilöt, tavarat, palvelut ja pääoma vapaasti liikkuvat

b) kaikkia vapaa-alueita, mukaan luettuna tullivarastot ja tullin valvonnassa olevat tehtaat

c) kansallista ilmatilaa, aluevesiä ja kansainvälisillä vesillä sijaitsevaa mannerjalustaa, jonka hallintaan maalla on yksinoikeus

d) erillisalueita (esim. maantieteelliset alueet, jotka sijaitsevat ulkomailla ja joita maan keskushallintoviranomaiset (suurlähetystöt, konsulaatit, sotilastukikohdat, tieteelliset tutkimusasemat jne.) käyttävät valtioiden välisten kansainvälisten sopimusten mukaisesti

e)kansainvälisillä vesillä maan mannerjalustan ulkopuolella sijaitsevia öljy-, luonnonkaasu- ym. esiintymiä, joilla työskentelevillä yksiköillä on kotipaikka ao. alueella, kuten edellisessä alakohdassa on määritelty.

Talousalueeseen eivät sisälly alueen ulkopuoliset erillisalueet, toisin sanoen ne maan oman maantieteellisen alueen osat, joita muiden maiden keskushallintoviranomaiset, Euroopan unionin laitokset tai kansainväliset järjestöt käyttävät valtioiden välisten kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

Tilastollinen alueluokitus (NUTS) on Euroopan Unionin kattava yhtenäinen järjestelmä, jonka mukaan talousalue on luokiteltu alueisiin. NUTS on alueluokitus aluetilinpidon laatimista varten.

Taloustoimi

Taloustoimi on taloudellinen virta, joka on institutionaalisten yksiköiden välistä yhteisestä sopimuksesta tapahtuvaa vuorovaikutusta tai sellaista toimintaa institutionaalisen yksikön sisällä, jota on tarpeen käsitellä taloustoimena, usein sen vuoksi, että yksikkö toimii kahdessa eri ominaisuudessa. Taloustoimet on tarkoituksenmukaista jakaa neljään pääryhmään:

a) Tuotetaloustoimet: kuvaavat tuotteiden alkuperää (kotimainen tuotanto tai tuonti) ja käyttöä (välituotekäyttö, kulutus, pääoman muodostus tai vienti).

b) Jakotaloustoimet: kuvaavat, kuinka tuotannosta aiheutunut arvonlisäys jakautuu työvoiman, pääoman ja julkisyhteisöjen kesken, sekä tulojen ja varallisuuden uudelleenjakoa (tulo- ja varallisuusverot ja muut tulonsiirrot).

c) Rahoitustaloustoimet: kuvaavat rahoitusvarojen nettohankintaa tai nettoluotonottoa kunkin rahoitusinstrumenttityypin osalta. Sellaiset taloustoimet esiintyvät usein muiden kuin rahoitustaloustoimien vastinkirjauksena, mutta ne saattavat esiintyä myös taloustoimina, joihin sisältyy ainoastaan rahoitusinstrumentteja.

d) Taloustoimet, jotka eivät sisälly edellä oleviin kolmeen ryhmään:

kiinteän pääoman kuluminen ja valmistamattomien muiden kuin rahoitusvarojen nettohankinta.

Useimmat taloustoimet ovat rahallisia taloustoimia, joissa mukana olevat yksiköt suorittavat tai vastaanottavat maksuja, tai ottavat velkoja tai saavat varoja ilmaistuna valuuttayksiköissä. Taloustoimet, joihin ei sisälly käteisvarojen vaihtoa tai valuuttayksikköinä ilmoitettuja varoja tai velkoja, ovat muita kuin rahataloustoimia.

Yksiköiden sisäiset taloustoimet ovat tavallisesti muita kuin rahataloustoimia. Muita kuin rahataloustoimia, joihin osallistuu useampi kuin yksi institutionaalinen yksikkö, esiintyy tuotetaloustoimissa (tuotteiden vaihtokauppa), jakotaloustoimissa (luontoiskorvaus, luontoistulonsiirrot jne.) ja muissa taloustoimissa (valmistamattomien muiden kuin rahoitusvarojen vaihtokauppa).

Taloustoimet kirjataan rahassa ilmaistuna. Muille kuin rahataloustoimille kirjattavat arvot on sen vuoksi mitattava epäsuorasti tai muutoin arvioitava.

Toimintaylijäämä, netto

Toimintaylijäämä (netto) saadaan, kun arvonlisäyksestä vähennetään palkansaajakorvaukset ja tuotannon ja tuonnin verot miinus tukipalkkiot sekä kiinteän pääoman kuluminen. Se on tuotantotoimintojen yli- tai alijäämä ennen korkoja, maanvuokria tai muita maksuja ja vastaa tuloa, jonka yksiköt saavat tuotantovälineidensä omasta käytöstä.

Toimipaikka

Toimipaikalla tarkoitetaan taloudellista yksikköä, jossa saman omistajuuden tai valvonnan alaisuudessa harjoitetaan mahdollisimman samanlaisten hyödykkeiden tuotantoa tavallisimmin yhdellä sijaintipaikalla.

Aputoimipaikka sijaitsee erillään varsinaisesta tuotantotoiminnasta ja se tuottaa palveluja vain yritykselle itselleen. Aputoimipaikkoja ovat esimerkiksi yrityksen pääkonttori, varasto omia tavaroita varten tai korjaamo omien ajoneuvojen korjaamista varten.

Tukipalkkiot

Tukipalkkiot (D.3) ovat juoksevia vastikkeettomia maksuja, joita julkisyhteisöt tai Euroopan unionin laitokset suorittavat kotimaisille tuottajille tavoitteenaan vaikuttaa niiden tuotannon tasoon, hintoihin tai tuotannontekijäkorvauksiin. Muut markkinattomat tuottajat voivat saada muita tuotantotukipalkkioita ainoastaan, mikäli nuo maksut ovat riippuvaisia yleisistä sekä markkinatuottajiin että markkinattomiin tuottajiin sovellettavista säännöksistä.

Euroopan unionin laitosten myöntämät tukipalkkiot kattavat ainoastaan suoraan kotimaisille tuotantoyksiköille tehdyt tulonsiirrot.

Tukipalkkiot luokitellaan seuraavasti:

a) tuotetukipalkkiot (D.31)

(1) tuontitukipalkkiot (D.311)

(2) muut tuotetukipalkkiot (D.319)

b) muut tuotantotukipalkkiot (D.39).

Tuotannon ja tuonnin verot

Tuotannon ja tuonnin verot (D.2) koostuvat pakollisista, vastikkeettomista, joko rahamääräisistä tai luontoismuotoisista maksuista, joita julkisyhteisöt tai Euroopan unionin laitokset kantavat tuotannosta ja tavaroiden ja palveluiden tuonnista, työvoiman käytöstä, maan, rakennusten tai muiden tuotannossa käytettyjen varojen omistuksesta tai käytöstä. Nämä verot on maksettava, tuottipa toiminta voittoa tai ei.

Tuotannon ja tuonnin verot jakautuvat seuraavasti:

a) tuoteverot (D.21)

(1) arvonlisäverot (ALV) (D.211)

(2) tuontiverot ja -tullit ilman ALV:a (D.212)

– tuontitullit (D.2121)

– muut tuontiverot kuin ALV ja tuontitullit (D.2122)

(3) muut tuoteverot kuin ALV ja tuontiverot (D.214)

b) muut tuotantoverot (D.29).

Tuotantorajat

Kansantalouden tilinpitoon sisältyvän tuotannon rajaus on oleellinen tilinpitojärjestelmän kattavuuden määrittelyssä:

Tuotanto on institutionaalisen yksikön valvonnassa ja vastuulla suoritettua toimintaa, jossa institutionaalinen yksikkö käyttää panoksina työtä, pääomaa sekä tavaroita ja palveluita tavaroiden ja palveluiden tuottamiseksi. Tuotanto ei kata puhtaasti luonnollisia prosesseja, joihin ei sisälly ihmisen mukanaoloa tai johtamista, kuten kalavarojen valvomaton kasvu kansainvälisillä vesillä (mutta kalanviljely on tuotantoa).

Tuotantoon sisältyy:

a) kaikkien sellaisten henkilökohtaisten tai kollektiivisten tavaroiden ja palveluiden tuotanto, joita tarjotaan muille yksiköille kuin niiden tuottajille (tai jotka on tarkoitettu tarjottavaksi)

b) kaikkien sellaisten tavaroiden omaan käyttöön tapahtuva tuotanto, jotka niiden tuottaja pitää itsellään omaa kulutusta tai kiinteän pääoman bruttomuodostusta varten. Omaan käyttöön tapahtuva tuotanto kiinteän pääoman bruttomuodostusta varten sisältää sellaisten kiinteiden varojen tuotannon kuin rakentaminen, tutkimus- ja kehittämistoiminta, ohjelmistojen kehittäminen ja mineraalien etsintä oman kiinteän pääoman bruttomuodostusta varten.

Kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuva tavaroiden tuotanto liittyy yleensä

(1) asuntojen rakentamiseen omaan käyttöön

(2) maataloustuotteiden tuotantoon ja varastointiin

(3) maataloustuotteiden jalostukseen, kuten jauhojen tuotantoon jauhattamalla, hedelmien säilöntään kuivaamalla ja pullottamalla; sellaisten meijerituotteiden kuin voin ja juuston sekä oluen, viinin ja alkoholijuomien valmistamiseen

(4) muiden alkutuotantotuotteiden tuottamiseen, kuten suolan louhintaan, turpeen nostoon ja veden nostoon

(5) muuhun jatkojalostukseen, kuten kankaankudontaan, savenvalantaan ja huonekalujen valmistukseen.

Kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuva tavarantuotanto pitäisi kirjata, jos tämän tyyppinen tuotanto on merkittävää, toisin sanoen, jos sen uskotaan olevan määrällisesti tärkeää tämän tavaran kokonaistarjontaan nähden maassa.

EKT:hen luetaan sovitun käytännön mukaan ainoastaan omaan käyttöön tapahtuva asuinrakennusten rakentaminen ja maataloustuotteiden tuotanto, varastointi ja jalostus; kaiken muun kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuvan tavaroiden tuotannon katsotaan olevan merkityksetöntä EU:n maille.

c) itse asuttujen omistusasuntojen asumispalvelut omaan käyttöön

d) palkatun kotitaloushenkilöstön tuottamat kotitalouspalvelut ja henkilökohtaiset palvelut

e) vapaaehtoinen toiminta, joka tuottaa tavaroita, esim. asuinrakennuksen, kirkon tai muun rakennuksen, on kirjattava tuotantona. Vapaaehtoinen toiminta, josta ei ole seurauksena tavaroita, esim. huolenpito ja ilmainen siivous, rajataan ulkopuolelle

Kaikki sellainen toiminta luetaan mukaan siinäkin tapauksessa, että se on laitonta tai että vero-, sosiaaliturva- tai tilastoviranomaiset eivät ole sitä rekisteröineet.

Tuotantoon ei lueta sellaisten kotitalouspalveluiden ja henkilökohtaisten palveluiden tuotantoa, jotka tuotetaan ja kulutetaan saman kotitalouden piirissä (lukuun ottamatta palkatun kotitaloushenkilöstön työtä ja omistusasuntojen palveluita). Esimerkkeinä voidaan mainita

a) asuntojen siivous, sisustaminen, kunnostus ja huolto, jos nämä toiminnat ovat tavanomaisia vuokralaiselle

b) kotitalouksien kestokulutustavaroiden puhtaanapito, huolto ja korjaus

c) aterioiden valmistus ja tarjoilu

d) lastenhoito, -valmennus ja -ohjaus

e) sairaiden, sairaalloisten ja vanhusten hoito

f) kotitalouden jäsenten tai heidän tavaroidensa kuljetus.

Tuotos perushintaan

Tuotos perushintaan koostuu tilinpitojakson aikana tuotetuista tuotteista. Tuotos eritellään kolmeen tyyppiin: markkinatuotos, tuotos omaan loppukäyttöön ja muu markkinaton tuotos. Tuotos on kirjattava ja arvotettava silloin kun tuotantoprosessi tuottaa sen.

Työllisyys

Työllisyyden käsite kattaa kaikki ne henkilöt (sekä palkansaajat että itsenäiset yrittäjät), jotka toimivat jollain järjestelmän tuotantorajojen sisään kuuluvalla tuotantotoimialalla.

Ulkoalue

Maan talousalue voidaan jakaa varsinaisiin alueisiin ja ulkoalueeseen.

Ulkoalue muodostuu maan talousalueen osista, joita ei voida suoraan liittää mihinkään yksittäiseen alueeseen.

Ulkoalueeseen kuuluu mm. kansallinen ilmatila, aluevedet ja kansainvälisillä vesialueilla sijaitseva mannerlaatta, johon maalla on yksinoikeus; erillisalueet, suurlähetystöt, konsulaatit, sotilastukikohdat ja tieteelliset tutkimusasemat; maan mannerjalustan ulkopuoliset kansainvälisillä vesillä sijaitsevat kotimaisten yksiköiden hyödyntämät energia- ja raaka-aine-esiintymät.

Tilastollinen alueluokitus (NUTS) on Euroopan Unionin kattava yhtenäinen järjestelmä, jonka mukaan talousalue on luokiteltu alueisiin. NUTS on alueluokitus aluetilinpidon laatimista varten.

Varsinainen alue

Maan talousalue voidaan jakaa varsinaisiin alueisiin ja ulkoalueeseen.

Varsinaiseen alueeseen luetaan alue, joka on osa maan maantieteellistä aluetta sekä kaikki vapaa-alueet, mukaan lukien alueella sijaitsevat tullivarastot ja tullivalvonnan alaiset tehtaat.

Tilastollinen alueluokitus (NUTS) on Euroopan Unionin kattava yhtenäinen järjestelmä, jonka mukaan talousalue on luokiteltu alueisiin. NUTS on alueluokitus aluetilinpidon laatimista varten.

Viitevuosi

Viitevuosi on vuosi, jota käytetään esitettäessä erityisesti kiinteähintaisia aikasarjoja. Indeksoitaessa tätä vuotta merkitään sadalla. Sarjan sisäiset painot eivät välttämättä kuitenkaan ole tältä vuodelta. Vuotta, jonka painoja käytetään sarjaa konstruoitaessa, kutsutaan perusvuodeksi.

Väkiluku

Aluetilinpidossa väkiluku on sama kuin keskiväkiluku. Keskiväkiluku on kahden peräkkäisen vuoden väkilukujen keskiarvo.

Tieto kunnassa vakinaisesti asuvasta väestöstä vuoden lopussa (31.12.) saadaan Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä. Väestöllä tarkoitetaan kunnassa vakinaisesti asuvaa väestöä. Ne henkilöt, joilla väestötietojärjestelmän mukaan oli kotipaikka Suomessa vuoden lopussa, kuuluvat väestöön kansalaisuudestaan riippumatta; samoin ne Suomen kansalaiset, jotka asuvat tilapäisesti ulkomailla.

Välilliset rahoituspalvelut (FISIM)

Todellisiin korkoihin voidaan katsoa sisältyvän sekä tulokomponentti että palvelumaksu. Lainoja tarjoavat ja talletuksia vastaanottavat yksiköt toimivat tarjoamalla tallettajilleen korkotasoa, joka on alhaisempi kuin korkotaso, jota peritään lainanottajilta. Rahoituslaitokset käyttävät erotuksena saatavan korkomarginaalin menojensa kattamiseen sekä toimintaylijäämän muodostamiseen. Perinteisesti näitä korkoon liittyviä välillisiä palvelumaksuja sovelletaan ainoastaan rahoituslaitosten tarjoamiin lainoihin ja vastaanottamiin talletuksiin.

Välituotekäyttö

Välituotekäyttö koostuu tuotantoprosessissa panoksina kulutettujen tavaroiden ja palveluiden arvosta, lukuun ottamatta kiinteitä varoja, joiden kulutus kirjataan kiinteän pääoman kulumisena. Tavarat ja palvelut voidaan joko muuntaa tai käyttää hyväksi tuotantoprosessissa.

Välituotteina käytetyt tuotteet pitää kirjata ja arvottaa sillä hetkellä, jolloin ne joutuvat tuotantoprosessiin. Ne on arvotettava samanlaisten tavaroiden tai palveluiden sen hetkisiin ostajan hintoihin.

Yrittäjätulo

Kansantalouden tilinpidossa yrittäjätulo vastaa toimintaylijäämää tai sekatuloa

  • lisättynä yritykselle kuuluvalla rahoitus- tai muista varoista saatavalla omaisuustulolla (resurssien puolella)
  • vähennettynä yrityksen maksamilla velkojen koroilla ja yrityksen vuokraamista maasta ja muista valmistamattomista aineellisista varoista maksettavilla vuokrilla (käytön puolella).

Osinkojen tai suorien ulkomaisten sijoitusten uudelleensijoitettujen voittojen muodossa maksettavaa omaisuustuloa ei vähennetä yrittäjätulosta.

Yrittäjätulojen otot yritysmäisistä yhteisöistä

Yrittäjätulojen otot yritysmäisistä yhteisöistä koostuvat niistä rahamääristä, jotka yrittäjät todellisuudessa ottavat omaan käyttöönsä heille kuuluvien yritysmäisten yhteisöjen saamista voitoista.

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Aluetilinpito [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-3393. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.10.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/altp/kas.html

Jaa