Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 14.5.2019

Puolet asuntokunnista asuu vuoden 1980 jälkeen valmistuneissa asunnoissa

Suomalaisten asumisessa korostuu 1970- ja 80-lukujen rakentaminen. Tilastokeskuksen mukaan lähes viidennes asuntokunnista asuu 1970-luvulla valmistuneessa asunnossa. Puolet asuntokunnista asuu vuoden 1980 jälkeen valmistuneissa asunoissa. Kuluvan vuosikymmen aikana rakennetuissa asunoissa asuu joka kymmenes asuntokunta.

Asuntokunnat talotyypeittäin asunnon valmistumisvuosikymmenen mukaan 2018

Asuntokunnat talotyypeittäin asunnon valmistumisvuosikymmenen mukaan 2018

Kun vertaillaan vuoden 2018 asuntokannassa olevia asuntoja valmistumisvuosikymmenen ja talotyypin mukaan, havaitaan erillisten pientalojen sekä rivi- ja ketjutalojen olleen suosiossa 1980-luvulla. Kahta tätä edeltävää vuosikymmentä puolestaan hallitsivat kerrostalot. Myös uusista asunnoista valtaosa sijaitsee kerrostaloissa.

2000–luvulla rakentaminen on keskittynyt Uudellemaalle

Vuoden 2018 asuntokannassa oli yhteensä 614 000 vuoden 1999 jälkeen valmistunutta asuntoa. Kuluvalla vuosituhannella valmistuneista asunnoista hieman yli kolmannes sijaitsee Uudellamaalla. Muita asuntorakentamisen keskittymiä ovat Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi.

2000–luvulla valmistuneet asunnot maakunnittain 2018, %

2000–luvulla valmistuneet asunnot maakunnittain 2018, %

Yksinasuvien määrä jatkaa kasvuaan

Viime vuosikymmeninä yksi asumisen selkeimmistä trendeistä on ollut yksinasumisen yleistyminen. Tämä kehitys jatkui myös vuonna 2018. Edelliseen vuoteen verrattuna yksinasuvien määrä kasvoi kahdella ja puolella prosentilla. Yhteensä yksinasuvia oli lähes 1,2 miljoonaa eli 44 prosenttia kaikista asuntokunnista.

Asuntokunnan keskikoko painui vuonna 2018 ensimmäistä kertaa alle kahden ollen 1,99. Kahden hengen asuntokuntien määrä kasvoi hieman edellisestä vuodesta, mutta sitä suurempien asuntokuntien määrä väheni.

Asuntokunnat koon mukaan vuosina 1985–2018

Asuntokunnat koon mukaan vuosina 1985–2018

Lähde: Asunnot ja asuinolot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Otto Kannisto 029 551 3044, Marja Hermiö 029 551 3211, info@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (271,7 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 14.5.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6745. 2018. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/asas/2018/asas_2018_2019-05-14_tie_001_fi.html