Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 2.10.2013

Yrityspalveluiden tarjonnan rakenteessa ei merkittäviä muutoksia vuonna 2012

Tilastokeskuksen Yrityspalvelut-tilaston tietojen mukaan yrityspalveluiden tarjonnan rakenteessa ei tapahtunut vuonna 2012 merkittäviä muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Merkittävimmät palveluerät ovat pysyneet pääosin samoina kaikilla tilastoon kuuluvilla toimialoilla. Ulkomaille myytävien palveluiden osuus on myös pysynyt edellisvuotta vastaavalla tasolla.

Ulkomaisten ja kotimaisten asiakkaiden osuus liikevaihdosta toimialoittain

Ulkomaisten ja kotimaisten asiakkaiden osuus liikevaihdosta toimialoittain

Lakiasiainpalveluista merkittävä osuus, noin 24 prosenttia, myytiin ulkomaille. Erityisesti patenttipalveluita tarjoavien lakialan yritysten liikevaihdosta huomattava osa kertyi ulkomailta.

Myös teknisen suunnittelun palveluista ja tietoteknisistä palveluista merkittävä osa myytiin Suomen ulkopuolelle. Henkilöstöpalveluyritysten asiakkaat puolestaan löytyivät pääosin kotimaasta.

Julkinen sektori on merkittävä ostaja erityisesti arkkitehtipalveluiden ja teknisen suunnittelun palveluiden toimialoilla. Arkkitehtipalveluista yli kolmannes ja teknisen suunnittelun palveluista vajaa neljännes myytiin julkiselle sektorille. Tietoteknisten palveluiden liikevaihdosta viidennes kertyi julkiselta sektorilta. Lakiasiainpalveluiden, mainospalveluiden, markkinatutkimuspalveluiden ja teknisten testaus- ja analysointipalveluiden myynti julkiselle sektorille oli puolestaan erittäin vähäistä, ollen selvästi alle kymmenen prosenttia.

Julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaiden osuus liikevaihdosta toimialoittain

Julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaiden osuus liikevaihdosta toimialoittain

Lähde: Yrityspalvelut 2012, Tilastokeskus

Lisätietoja: Vilppu Salovaara 09 1734 2791, hyodyketilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (302,0 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 2.10.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Palvelualojen hyödyketilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=2242-2129. 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/palhy/2012/palhy_2012_2013-10-02_tie_001_fi.html